Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kinnarps auttoi Advenia siirtymään uusiin tiloihin ja uudenlaiseen tapaan tehdä töitä

Adven Group:in pääkonttori Vantaalla muutti uusiin toimitiloihin lokakuussa. Tavoitteena oli tehdä työympäristöstä niin viihtyisä paikka, että sinne halutaan tulla etätyön mahdollisuudesta huolimatta. Yhteisöllisyys nähtiin tärkeänä, kuten myös hyvä tiedonkulku.

KOHTEEN TIEDOT
Kohde: Adven Group, Vantaa
Työympäristö: monitila
Työyntekijöiden määrä tilassa: 80
Valmistuminen: 1.10.2019
Valitut kokonaispalvelut:

sisustus- ja kalustussuunnittelu, inventointi, työympäristöanalyysi ja käyttöastemittaus

Työntekijöiden tyytyväisyys uusiin tiloihin oli johdolle tärkeää mutta
myös huoli mahdollisesta muutosvastaisuudesta sai yrityksen kääntymään
asiantuntijan puoleen. Kinnarps nousi kilpailijoista edukseen erityisesti
muutosprosessin kokonaishallinnalla.

”Kinnarpsilla on selkeä, loppuun asti mietitty Next Office -paketti
työpajoja ja analyysityökaluja myöten. Kaikki oli selvästi kokemuksen
hiomaa.
Se näkyi myös esimerkiksi siinä, että projekti sujui täysin aikataulussa
ja pääsimme muuttamaan sovittuna päivänä”, kertoo Laura
Pihlaja,
HR Specialist, Adven.

Advenin uudessa aulatilassa työkavereita näkee jatkuvasti. Puolikaaren
muotoinen Spino-sohva on monen suosikkipaikka, siinä päivä käynnistyy
kahvikupposen ääressä. Viihtyisä tila viherkasveineen on luonteva
kohtaamispaikka, jossa luetaan sähköposteja ja pidetään Ad hoc -palavereita.
Vastuullisuusnäkökulma on otettu huomioon sisustuksessa ja se
näkyy esimerkiksi jakkaroiden valinnassa. Patch tuolien verhoilut on tehty
kankaiden ylijäämäpaloja hyödyntämällä.

”Uusi tila on nyt paljon joustavampi ja se mahdollistaa kasvun jatkossakin.
Yhteistyö on parempaa, toiminta on yhteisöllisempää ja kohtaamisia
on enemmän”, kertoo Pihlaja.

Lisää muutosprojektista: www.kinnarps.fi/inspiraatiota/adven

kuva
Viihtyisä keittiö soveltuu hyvin eväiden syöntiin ja lyhyeen jutusteluun.
Keittiöön on valittu Embrace-sarjan tuolit kuten myös lasiseinän
ulkopuolelle, ison puolikorkean neuvottelupöydän ääreen.

kuva

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Ajatonta ja kestävää

Teksti: Maiju koskinen Jokin aikasitten huomasin, että osa ruukkusalaateista myydään nykyään ilman ruukkuja. Asia, joka mainitaan jopa tuotteen nimessä, voidaan jättää

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului paneeli, jossa toimistoa

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Ajattomuuden estetiikka: harkittua ja kestävää

Sisustussuunnittelun kentällä trendeillä on kiistaton vetovoimansa. Niiden rytmi ohjaa materiaalivalintoja, värimaailmoja ja muotoilun suuntaviivoja, luoden sykähdyttäviä mutta usein lyhytikäisiä tilallisia ilmiöitä.

Näkökulmia vastuullisuuteen

SIOn seminaari Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla 25.3.2025 “Mikä on fiiliksesi sisustusarkkitehtien työn tulevaisuudesta?” -“moniulotteinen, muuttuva, problemaattinen, rohkea, ihmiskeskeinen” Tätä mieltä olivat osallistujat

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.