Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Julkisivuteko 2025 -palkinnot kolmelle alan uudistajalle

Ylivieskan kirkko (valmistunut 2021). Kuva: Tuomas Uusheimo

Julkisivuteko 2025 -palkinnot myönnettiin K2S Arkkitehdit Oy:lle, Tampereen yliopiston rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmälle sekä Julkisivukonsultointi JK Oy:lle. Palkitut edustavat alaa monipuolisesti: arkkitehtuurin laatua ja materiaalin käyttöä, kestävää rakentamista ja korjaamisen tutkimusta sekä asukaslähtöistä korjausrakentamista.

Julkisivuteko-palkinnon tavoitteena on tuoda esiin toimijoita, jotka edistävät rakennetun ympäristön laatua ja kestävyyttä sekä ymmärrystä julkisivujen merkityksestä elinympäristöllemme.

Palkittavana voi olla esimerkiksi rakennettu kohde, tutkimus, innovaatio tai korjausmenetelmä tai -tapa. Palkinto voidaan myöntää myös julkisivurakentamista edistäneestä elämäntyöstä henkilölle tai yhteisölle.

Kilpailussa oli tällä kertaa kolme sarjaa: arkkitehtuuri, tekniikka ja tutkimus sekä korjausrakentaminen. Palkinto jaettiin seitsemännen kerran.

Fazerin Experience -vierailukeskus (valmistunut 2017) Vantaa.
Kuva: Tuomas Uusheimo

Tuomaristo arvosti arkkitehtuurisarjan voittajaa K2S Arkkitehdit Oy:tä innovatiivisesta lähestymistavasta ja eri materiaalien ominaisuuksien hyödyntämisestä julkisivuissa. Toimiston tunnettuja töitä ovat esimerkiksi Kampin hiljentymiskappeli Helsingin keskustassa, Fazerin Experience-vierailukeskus Vantaalla ja Ylivieskan kirkko.

Tekniikka ja tutkimus -sarjan voittajaksi valittiin Rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnasta.

Ryhmän kohteet ovat laajentuneet korjaustoiminnasta rakenteiden koko elinkaaren tutkimukseen. Ryhmällä on pitkä historia yrityksille suunnatusta tutkimus- ja tuotekehitystoiminnasta sekä julkisivurakenteiden tutkimisesta. Työ on edistänyt rakentamis- ja korjaustapoja, joilla saadaan pitkäikäisiä, ilmastonmuutoksen kestäviä tuloksia.

Korjausrakentamisen sarjan voiton vei Julkisivukonsultointi JK Oy. Yritys on luonut taloyhtiöille asukkaat huomioon ottavaa korjausprosessipolkua kuntotutkimuksista, korjaussuunnitteluun ja korjaustöiden valvontaan. Yritys on tuottanut myös verkko-opassarjan julkisivuremonttihankkeen toteuttamiseksi.

Julkisivuteko-palkinnon myöntää Julkisivuyhdistys – JSY ry, ja se on jaettu ensimmäisen kerran 1997. Julkisivuteko 2025 -palkinnot jaettiin voittajille Julkisivuyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa Scandic Grand Central Helsingissä 6.11.2025. Palkintoina jaettiin Ilkka Kärkkäisen grafiikkateokset ”World Map 2, 3, 4 / 2023”.

Julkisivuteko 2025 -palkinnon vastaanottivat (vas.) KS2 Arkkitehdeilta Kimmo Lintula ja Mikko Summanen, Tampereen yliopiston tutkimusryhmän edustajana Niko Lindman sekä Julkisivukonsultointi JK Oy:n Tuomo Nieminen.
Kuva: Tero Pajukallio.

Tuomaristo arvosti elinkaarikestävää ja toiminnallista laatua julkisivurakentamisessa

Tuomaristo kiinnitti arvioinnissa huomiota julkisivujen arkkitehtoniseen ja tekniseen laatuun, ratkaisujen kestävyyteen ja elinkaarivaikutuksiin, toiminnallisuuteen, esteettisyyteen sekä vaikutukseen alan kehitykselle. ”Arviointi koski koko rakennuksen ulkovaippaa, ei pelkästään julkisivupintaa. Hyvin suunniteltu, rakennettu ja huollettu julkisivu kestää vuosikymmeniä, mikä vähentää korjaustarvetta ja säästää kustannuksia”, korosti Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA tuomariston puheenjohtajana.

Arkkitehtuuri -sarjan perustelut

K2S Arkkitehdit Oy

K2S Arkkitehdit Oy palkittiin johdonmukaisesta ja omaleimaisesta arkkitehtuurista, jossa julkisivuilla on keskeinen rooli rakennusten identiteetin ja paikan hengen luomisessa. Toimiston suunnittelulle ovat tyypillisiä harkitut materiaalivalinnat, yksityiskohtien tarkka hallinta sekä kontekstin ymmärtäminen osana kokonaisuutta. K2S:n töissä julkisivut muodostavat eheän osan rakennuksen arkkitehtuuria – ne ovat sekä teknisiä että esteettisiä ratkaisuja, jotka tuottavat käyttäjille toimivia ja elämyksellisiä tiloja.

Esimerkkejä toimiston kohteista:

  • Kampin hiljentymiskappeli, Helsinki (2012)
  • Fazer Experience -vierailukeskus, Vantaa (2017)
  • Ylivieskan kirkko, Ylivieska (2021)

Tekniikka ja tutkimus -sarjan perustelut

Tampereen yliopisto, Rakennustekniikan laitos / Rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä

Tutkimusryhmä palkittiin pitkäjänteisestä työstä rakenteiden kestävyyden ja elinkaaren tutkimuksessa. Ryhmä tutkii rakennusten korjausmenetelmiä sekä uusia ratkaisuja, joilla voidaan pidentää rakenteiden käyttöikää ja vähentää korjausten ympäristövaikutuksia.

Keskeisenä tavoitteena on kehittää rakentamis- ja korjaustapoja, jotka ovat taloudellisesti, teknisesti ja ilmastollisesti kestäviä. Ryhmän toiminta yhdistää tutkimuksen, tuotekehityksen, testauksen ja suunnittelijoille suunnatun ohjeistuksen.

Korjausrakentaminen-sarjan perustelut

Julkisivukonsultointi JK Oy

Kerrostalon julkisivuremontti on suuri ponnistus taloyhtiölle, urakoitsijalle ja osakkaille. Julkisivukonsultointi JK Oy saa tunnustuksen taloyhtiöille suunnatusta, asukkaita osallistavasta korjausprosessin mallista. Toimintatapa kattaa julkisivujen, parvekkeiden ja kattorakenteiden kuntotutkimukset, korjaussuunnittelun ja valvonnan niin, että taloyhtiöt ja asukkaat pysyvät prosessissa mukana ja ymmärtävät sen kulun. Yritys on myös tuottanut käytännönläheisen verkko-opassarjan, joka auttaa taloyhtiöitä viemään julkisivuremontin läpi hallitusti ja laadukkaasti.

Lähde: Rakennustuoteteollisuus RTT ry

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Kalustemuotoilu on tiimityötä

Uutisointi talouden heikkenemisestä, yritysten haasteista ja kotitalouksien varovaisesta kuluttamisesta heijastuu väistämättä myös huonekalualaan. Haasteita lisäävät jatkuvat alennusmyynnit sekä edulliset tuontikalusteet, jotka ohjaavat ostokäyttäytymistä lyhytjänteisempään suuntaan.

Mitä asiakas ei näe

Siinä vaiheessa, kun kohde luovutetaan asiakkaalle, suurin osa tehdystä työstä on kadonnut näkyvistä. Talotekniikka, aikataulut, koordinointi ja lukemattomat pienet päätökset on tehty kauan ennen pintamateriaalien asentamista.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.