
Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa
Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Puupäiväkotien käyttäjät kiittävät rauhallisuutta, sisäilmaa ja viihtyisyyttä.

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Kalusteiden vastuullisuus ei ole enää pelkkä lisäarvo, vaan yhä useammin suunnittelun lähtökohta.
Ilmastonmuutos muuttaa myös suomalaisen rakennuksen suunnittelun lähtökohtia. Pakkasen ja lämmitystarpeen rinnalle ovat nousseet kuumuus, rankkasateet, tulvariskit ja tarve hallita hulevesiä.

Laitilan kaupunki, Julkisivuyhdistys ja Lounaiskulman palvelu- ja matkailuklusteri Las Palmas järjestävät kaikille Suomen arkkitehtiopiskelijoille suunnatun ideakilpailun keskustan viihtyisyyden, elinvoiman ja julkisivujen kehittämiseksi.

Ornamo Design Dialogi -tapahtuman kahvipöydässä virisi viime syksynä pienessä siolaisten joukossa keskustelu niin rakennusten, kuin sisustustenkin kroonisesta purkuvimmasta. Huolena nousi esiin erityisesti oman aikakautensa esimerkillisten kokonaissisustusten tuhoutuminen eri syistä: toiset osana usein monimutkaisia kiinteistökehityshankkeita, osa välinpitämättömyyden tai omistajien inhimillisen tietämättömyyden vuoksi. Tärkeästä aiheesta motivoituneina päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Suunnittelijan työhön liitetään usein mielikuva luovuudesta ja oivalluksista. Asiakas esittää haastavia kysymyksiä, joihin ammattilaisen tehtävä on löytää vastaukset. Ratkaisu vaativaan kysymykseen syntyy, kun kysymystä on katsottu tarpeeksi kauan, eri kulmista ja oikealta etäisyydeltä.

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Aurinkopaneelien asentaminen katoille yleistyy sekä asiakas- että sääntelyvaatimusten myötä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ohjaa lisäämään aurinkoenergian käyttöä rakennuksissa, vaikka kansallisen toimeenpanon yksityiskohdat ovat vielä osin tarkentumassa.

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Julkisivun toimintaan vaikuttavat monet yksityiskohdat

Kodin symboliikkaa käsittelevä Kotikolo tuo taiteen osaksi uuden pihapiirin arkea ja vahvistaa alueen identiteettiä.

Abloy Oy, Tampereen kaupunki ja Tampereen tilapalvelut Oy testaavat, voiko purettavan koulun lukituslaitteet kunnostaa ja ottaa uudelleen käyttöön uudessa rakennuksessa. Tammelan koulussa toteutettava pilotti on osa Nordic Circularity Piloting Program -ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää kiertotaloutta rakennusalalla.

Valaistussuunnittelu energiamurroksen keskellä.

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi

Tekstiilit ovat keskeinen osa julkisten tilojen sisustusta, vaikuttaen sekä estetiikkaan että toiminnallisuuteen. Tekstiilien valinnassa on tärkeää huomioida innovatiivisuus, kestävä design

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin.

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia

Kirjoittaja: Irene Koukku Sisustusarkkitehdin selkärankaan on taottu jo opiskeluaikoina ajattelumalli, joka pitää sisällään ergonomisen, ekonomisen ja ekologisen tarkastelun osana päivittäistä

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä.

Kirjoittaja: Elina Samila Kun tiloja muutetaan ja remontoidaan yhä uudelleen, kasvavat myös tilamuutosten ympäristövaikutukset. Jotta vaikutuksia voitaisiin arvioida ja vertailla,

Kuviteltuna testialustana ”uusille ideoille”, Tukholman huonekalumessut 2024 juhlisti yhteisöllisyyttä ja keräsi yhteen upean joukon näytteilleasettajabrändejä. Yhdistämällä kulttuurin kaupallisuuteen, ohjelmaan kuului

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi

Vuoden 2023 Bryggman-rahaston apuraha, 7 500 €, myönnettiin 14.9.2023 Habitare-messuilla sisustusarkkitehti SIO Riikka Manniselle (s.1988). Riikka Manninen on suunnittelutaustainen asiantuntija,

Teksti: Petra-Miisa Juusenaho Luulin nuorena yrittäjänä, että todellisuudesta erkaantunut aikataulutus ja budjetointi olisivat sisustusarkkitehdin työn sadistisimpia puolia. Sitten työskentelin mikromanagerin

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja

Kirjoittajat: Hilda Rantanen, Mira Oinonen, Roosa Riski ja Elina Samila Sisustus- ja tilasuunnittelun ammattilaisilla ei toistaiseksi ole ollut varteenotettavia ja

Vihersisustuksessa on suosittu luonnonläheisiä ja runsaita toteutuksia jo muutamia vuosia. Vehreässä ympäristössä on viihtyisää, joten ihminen kaipaa vihreyttä ympärilleen myös

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Olen viime aikoina miettinyt paljon huolenpitoa, välittämistä ja vaalimista. Olen ymmärtänyt sen liittyvän kaikkeen tekemiseen, asumiseen, olemiseen

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan

Teksti: Tiina Hirvanen Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää.

Laadukkaan ja yksilöllisen erikoissisustuksen toteuttaminen vaatii vahvaa materiaalien ja toteutustapojen tuntemusta. Erikoissisustusten asiantuntija DecoWorks Oy toteuttaa mittatilauksesta kohteen tarpeen mukaisia
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.