Rotia arkkitehtuuriin
Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon
Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon

Julkisivuyhdistys ry Julkisivuyhdistyksen periaatteisiin kuuluu sekä laadukkaan julkisivurakentamisen eteenpäin vieminen ohjeistuksia ja julkaisuja teettämällä, että alan opiskelijoiden tukeminen erilaisilla kilpailuilla,
Tulevaisuudesta on moneksi. Multispace on valtavirtaa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, koska tiloja osataan nyt suunnitella paremmin työtehtäviä ja käyttäjiä
Yritysten toimitilojen suunnittelu pitää nykyään toteuttaa nopeasti, materiaalit pitää saada heti ja kaiken pitää olla edullista. Kaiken lisäksi laadun tulee

Petri Annila Julkisivuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Rakentamisen laatu on usein eri medioissa keskustelun aiheena ja valitettavasti useimmin negatiivisten esimerkkien kautta. Näissä
Kun Hus:n Uusi lastensairaala avattiin syyskuussa, valtakunnassa oli syytä juhlaan. Ei ainoastaan pienten potilaiden puolesta, vaan myös sen johdosta, että

Lasimateriaalit tuovat uutta ilmettä arkkitehtuuriin ja rakentamiseen. Koska lasien tekniset ominaisuudet kehittyvät nopeasti, lasiratkaisujen käyttömahdollisuudet monipuolistuvat niin uudisrakentamisessa kuin korjauskohteissakin

Helsingin Meilahteen sairaala-alueelle rakennettu Uusi lastensairaala on suunnannäyttäjä usealla eri tavalla. Osa sairaalan rahoituksesta kerättiin historiallisella tavalla yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä
RAKENTAMISEEN KOHDISTETAAN eri tahoilta vaatimuksia, joiden yhteensovittaminen ei aina ole saumatonta. Kun tehdään energiatehokkaita rakennuksia, täytyy sisäilman laadusta pitää kiinni
RAKENNETUN OMAISUUDEN tila ROTI 2019 -raportti ilahduttaa sisällyttämällä kestävyyteen myös katseenkestävyyden. Maaliskuussa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle luovutettu raportti

Erilaiset kivi- ja laattapintaiset ratkaisut ovat tulleet yhä monipuolisemmiksi, joten niillä on kysyntää tämän päivän projektirakentamisessa. Keraamiset laatat ovat rakennusmateriaalina

Frankfurtin ISH-messut tarjoavat kahden vuoden välein näkymän lvi- ja energiatekniikan sekä kylpyhuonedesignin kansainväliseen osaamiseen. ALANSA SUURIN ammattitapahtuma maailmassa kokosi tänä

Kylpyhuonetrendeissä painottuvat kotoisa individualismi ja materiaalien mindfulness – mutta esimerkiksi valoa ja värejä mahtuisi mukaan vielä enemmänkin, asiantuntijat arvioivat. Viestintäpäällikkö

Tanja Karpasto, Sisustusarkkitehdit SIO ry OPPIMISYMPÄRISTÖT INNOSTAVAT tilasuunnittelijoita ratkomaan valtakunnallisen opetussuunnitelmauudistuksen (OPS2016) kunnianhimoisia oppimisen tavoitteita. Hyvä niin, koska oppimisen on

Marika Vehviläinen Puheenjohtaja Sisustussuunnittelijat SI ry VUOSIJULKAISUMME AIHEENA on tänä vuonna elämyksellisyys suunnittelussa ja elämykselliset tilaratkaisut. Mitä on elämyksellisyys ja

Läsnäolo toimistoilla lisääntyy, mutta työviikon ruuhkapäivät asettavat tiloille haasteita. Kun ihmisiä on paikalla yhtä aikaa, ääniympäristö, tilajako ja visuaalinen selkeys ratkaisevat, tukeeko toimisto keskittymistä ja yhteistyötä.

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kuvataiteilija Oona Tikkaojan luonnon monimuotoisuutta korostava veistos leikittelee mittakaavalla ja näkökulmalla. Teoksessa näkyy koulun oppilaiden kädenjälki.

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä.

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Lähes 125-vuotias koulurakennus kävi läpi kattavan perusparannuksen. Helsingin kaupunki jatkaa vuokralaisena Hemsön omistamassa rakennuksessa.

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Juonenkäänteitä-teema innosti kävijöitä ja talouden positiiviset signaalit loivat uutta uskoa alalle

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Puupäiväkotien käyttäjät kiittävät rauhallisuutta, sisäilmaa ja viihtyisyyttä.

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Kalusteiden vastuullisuus ei ole enää pelkkä lisäarvo, vaan yhä useammin suunnittelun lähtökohta.
Ilmastonmuutos muuttaa myös suomalaisen rakennuksen suunnittelun lähtökohtia. Pakkasen ja lämmitystarpeen rinnalle ovat nousseet kuumuus, rankkasateet, tulvariskit ja tarve hallita hulevesiä.

Laitilan kaupunki, Julkisivuyhdistys ja Lounaiskulman palvelu- ja matkailuklusteri Las Palmas järjestävät kaikille Suomen arkkitehtiopiskelijoille suunnatun ideakilpailun keskustan viihtyisyyden, elinvoiman ja julkisivujen kehittämiseksi.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.