Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Muotoiluajattelua oppii muotoilemalla

Hiukkavaaran koulu, suunnittelu Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen ja Ervasti sisustus. Kuva: Raimo Ahonen

Tanja Karpasto, Sisustusarkkitehdit SIO ry

OPPIMISYMPÄRISTÖT INNOSTAVAT tilasuunnittelijoita ratkomaan valtakunnallisen opetussuunnitelmauudistuksen (OPS2016) kunnianhimoisia oppimisen tavoitteita. Hyvä niin, koska oppimisen on tarkoituskin olla innostavaa! Työnpaloa leiskuva suunnittelija voi helposti tartuttaa liekin myös hitaammin syttyviin käyttäjäryhmiin, jos hankkeessa sellaisia sattuu olemaan. Muutos on meneillään ja suomalaisen koulurakennuskannan muuntaminen uuteen uskoon on aikaa vievä ja työläs prosessi. Osaavia tekijöitä tarvitaan joka saralla.

Ensimmäisessä aallossa kyytiä saivat perinteiset pulpetit, seinät ja säilytyskalusteet. Avoimuuden, avaruuden ja muuntojoustavuuden periaatteet ovat tuntuneet raikkaalta vaihtelulta vuosikymmeniä suljettuina ja omissa oloissaan uinuvien luokkatilojen jälkeen. Totaaliseen muutokseen on tarvittu rohkeita pioneereja, joilta varovaisemmin etenevät ovat voineet vaivihkaa käydä kuulostelemassa kokemuksia. Myönteisenä yllätyksenä epäileville on saattanut tulla esimerkiksi sellainen, että avoin ei välttämättä tarkoitakaan fyysisesti yhtä jättiläismäistä suurhallia, jossa kaoottinen tunnelma estää pään toiminnan kuten entisaikojen jumppasaleissa. Avoimuus on ennen kaikkea tapa ajatella.

Yhteissuunnittelun helmiä ovat tarpeeksi haasteelliset lähtökohdat, jotka motivoivat eri suunnittelualojen asiantuntijoita antamaan parastaan. Muotoilun ydin on nimeen omaan ratkoa ongelmia ja tehdä se yhdessä. Koska hyviä kokemuksia on jaettavissa, ja kehitys jatkaa kulkuaan, on jo mahdollista tähdätä seuraavan aallon harjalle. Kun koulu ei kerran ole enää koulu, niin millainen paikka se voisi tästä eteenpäin olla?

Laatu ja kestävyys ykköspaikalle
Vanhanaikaisissa, ja noloiksi rankatuissa perinnepulpeteissa oli ympäristön näkökulmasta eräs toistaiseksi voittamaton puoli: kestävyys. Sukupolvelta toiselle siirtyneiden pöytien kansista on aika-ajoin hiottu pahimmat puumerkit pois ja jatkettu niiden käyttöä. Nykyisten oppimiskalusteiden elinkaari on tuskin enää kuuttakymmentä vuotta. Viihtyvyyden ja visuaalisuuden kannalta moni varmasti huokaisee helpotuksesta, sillä kuka niitä jaksaisi niin kauaa katsellakaan. Talouden ja ekologisuuden mittaristossa piikki saattaa olla toisen näköinen.

Voimavarojen jakoa voi toteuttaa monella tapaa. Oppimisympäristöjen muutoksessa tilasuunnittelijalla on keskeinen rooli tukea eri käyttäjäryhmiä näkemään uudistusten monipuolisia mahdollisuuksia. Pedagogit vastaavasti ovat asiantuntijoita toiminnan kehittämissä, ja perillä erilaisista tarpeista erilaisille oppijoille. Mutta varsinaiset materiaalien kestävyyden kokemusasiantuntijat ovat kuitenkin itse oppilaat. He osaavat kertoa varmuudella, mikä kestää käyttöä ja minkä materiaalin tuhoaminen hetkessä on vain herkullinen pala kakkua.

Muotoilukasvatuksen menetelmiä kannattaa siis hyödyntää ja ottaa kestävyyshaaste tosissaan. Ilmastolakonkin omatoimisesti aikaansaaneet nuoret voivat olla todella merkittävä voimavara tulevaisuuden toimintaympäristöjen muotoiluissa. Työskentelyssä heidän kanssaan piilee toki vakavasti otettava vaara: kokeneempikin konkari saattaa oppia siinä samalla jotain uutta.

Tanja Karpasto
Sisustusarkkitehti SIO

Arktis Vino-sohva
Arktis Vino-sohva Markkinointi-instituutti & Rastor Tapiola
Kuva: Ninni Vidgren

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Tehokasta äänenvaimennusta urheiluhalleihin

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kestävät materiaalivalinnat vaativat muutakin kuin CO₂-luvun tarkastelua 

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä. 

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Aalto Works -sarja hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.