Tanja Karpasto, Sisustusarkkitehdit SIO ry
OPPIMISYMPÄRISTÖT INNOSTAVAT tilasuunnittelijoita ratkomaan valtakunnallisen opetussuunnitelmauudistuksen (OPS2016) kunnianhimoisia oppimisen tavoitteita. Hyvä niin, koska oppimisen on tarkoituskin olla innostavaa! Työnpaloa leiskuva suunnittelija voi helposti tartuttaa liekin myös hitaammin syttyviin käyttäjäryhmiin, jos hankkeessa sellaisia sattuu olemaan. Muutos on meneillään ja suomalaisen koulurakennuskannan muuntaminen uuteen uskoon on aikaa vievä ja työläs prosessi. Osaavia tekijöitä tarvitaan joka saralla.
Ensimmäisessä aallossa kyytiä saivat perinteiset pulpetit, seinät ja säilytyskalusteet. Avoimuuden, avaruuden ja muuntojoustavuuden periaatteet ovat tuntuneet raikkaalta vaihtelulta vuosikymmeniä suljettuina ja omissa oloissaan uinuvien luokkatilojen jälkeen. Totaaliseen muutokseen on tarvittu rohkeita pioneereja, joilta varovaisemmin etenevät ovat voineet vaivihkaa käydä kuulostelemassa kokemuksia. Myönteisenä yllätyksenä epäileville on saattanut tulla esimerkiksi sellainen, että avoin ei välttämättä tarkoitakaan fyysisesti yhtä jättiläismäistä suurhallia, jossa kaoottinen tunnelma estää pään toiminnan kuten entisaikojen jumppasaleissa. Avoimuus on ennen kaikkea tapa ajatella.
Yhteissuunnittelun helmiä ovat tarpeeksi haasteelliset lähtökohdat, jotka motivoivat eri suunnittelualojen asiantuntijoita antamaan parastaan. Muotoilun ydin on nimeen omaan ratkoa ongelmia ja tehdä se yhdessä. Koska hyviä kokemuksia on jaettavissa, ja kehitys jatkaa kulkuaan, on jo mahdollista tähdätä seuraavan aallon harjalle. Kun koulu ei kerran ole enää koulu, niin millainen paikka se voisi tästä eteenpäin olla?
Laatu ja kestävyys ykköspaikalle
Vanhanaikaisissa, ja noloiksi rankatuissa perinnepulpeteissa oli ympäristön näkökulmasta eräs toistaiseksi voittamaton puoli: kestävyys. Sukupolvelta toiselle siirtyneiden pöytien kansista on aika-ajoin hiottu pahimmat puumerkit pois ja jatkettu niiden käyttöä. Nykyisten oppimiskalusteiden elinkaari on tuskin enää kuuttakymmentä vuotta. Viihtyvyyden ja visuaalisuuden kannalta moni varmasti huokaisee helpotuksesta, sillä kuka niitä jaksaisi niin kauaa katsellakaan. Talouden ja ekologisuuden mittaristossa piikki saattaa olla toisen näköinen.
Voimavarojen jakoa voi toteuttaa monella tapaa. Oppimisympäristöjen muutoksessa tilasuunnittelijalla on keskeinen rooli tukea eri käyttäjäryhmiä näkemään uudistusten monipuolisia mahdollisuuksia. Pedagogit vastaavasti ovat asiantuntijoita toiminnan kehittämissä, ja perillä erilaisista tarpeista erilaisille oppijoille. Mutta varsinaiset materiaalien kestävyyden kokemusasiantuntijat ovat kuitenkin itse oppilaat. He osaavat kertoa varmuudella, mikä kestää käyttöä ja minkä materiaalin tuhoaminen hetkessä on vain herkullinen pala kakkua.
Muotoilukasvatuksen menetelmiä kannattaa siis hyödyntää ja ottaa kestävyyshaaste tosissaan. Ilmastolakonkin omatoimisesti aikaansaaneet nuoret voivat olla todella merkittävä voimavara tulevaisuuden toimintaympäristöjen muotoiluissa. Työskentelyssä heidän kanssaan piilee toki vakavasti otettava vaara: kokeneempikin konkari saattaa oppia siinä samalla jotain uutta.
Tanja Karpasto
Sisustusarkkitehti SIO
Arktis Vino-sohva Markkinointi-instituutti & Rastor Tapiola
Kuva: Ninni Vidgren
