Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Ratkaisu, joka tuntuu itsestäänselvältä 

Suunnittelijan työhön liitetään usein mielikuva luovuudesta ja oivalluksista. Asiakas esittää haastavia kysymyksiä, joihin ammattilaisen tehtävä on löytää vastaukset. Ratkaisu vaativaan kysymykseen syntyy, kun kysymystä on katsottu tarpeeksi kauan, eri kulmista ja oikealta etäisyydeltä.
Visualisointi: Sisustussuunnittelija SI Katariina Markkula.

Kokeneet suunnittelijat ovat oppineet luomaan olosuhteet, joissa erilaiset ratkaisut pääsevät muotoutumaan. Tapoja on monia, ja ne kertovat työstä kenties jopa enemmän kuin valmis lopputulos.

Sisustussuunnittelija SI Saila Nurminen tarttuu hankalaan kysymykseen tietoisesti ja päästää siitä sitten hetkeksi irti. Suurissa julkitilahankkeissa, joissa hän työskentelee arkkitehtien ja insinöörien rinnalla, yksittäinen vaikea kohta ei aina ratkea istumalla sen ääressä. Kun hän palaa asiaan päivien päästä, ratkaisu on kypsynyt mielessä, ja tuntuu luontevalta.

Sisustussuunnittelija SI Ulla Kuljunlahti sai saman opin aikoinaan vanhemmalta arkkitehdilta: ”Työn on hyvä antaa hetken levätä, jolloin se kehittyy siinä levätessä”. Hän myöntää kuitenkin, ettei nykyinen työtahti aina anna ratkaisun muotoutua rauhassa. Niinpä Kuljunlahden toimistossa suunnitelmia kommentoidaan ristiin päivittäin. Umpisolmu aukeaa, kun kollega katsoo työtä ulkopuolisen silmin. Juuri tällaista punnitsemista vaativat Ullan kohteet. Päiväkodin tilojen on oltava samaan aikaan iloisia, turvallisia ja kovaa kulutusta kestäviä.

Sisustussuunnittelija SI Virve Värjy-Krook lähtee liikkeelle toisesta päästä. Hän ratkoo monimutkaisten kohteiden suunnitteluhaasteita järjestyksessä, tilamittojen ehdoilla ja funktio edellä, vaihe kerrallaan. Estetiikka rakentuu sen päälle. Tämä järjestelmällisyys kantaa erityisesti laivasuunnittelussa, joka on ollut hänen työtään suuren osan urasta. 

Nämä ovat erilaisia tapoja työstää projektia. Asiakas näkee lopulta valmiin tilan, joka tuntuu itsestäänselvältä. Tämä on merkki siitä, että vaativa suunnittelutyö on tehty hyvin.

Sisustussuunnittelijat SI ry

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.