Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu Supercellin päämajan lisäksi kaksi puista asuinkerrostaloa, parkkihalli ja hotelli.

Kohdetiedot: Wood City – Supercellin pääkonttori
Tilaaja: Supercell
Arkkitehtisuunnittelu: Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy

Peliyhtiö Supercellin uusi pääkonttori Helsingin Jätkäsaaressa
on valmis, mutta hiljainen. Pelitalon työntekijät asettuivat taloksi
helmikuussa lähinnä teoriassa, sillä korona pitää väen edelleen etätöissä.
Toimistolla on tilaa 250 työntekijälle, jahka lähityön aika jälleen koittaa.

Vaikka talon käynnistyminen ”isosti” on vielä edessä, voidaan valmista
kokonaisuutta kuitenkin jo arvioida.

Supercellin pääkonttori on rakennuksena varsin ainutlaatuinen: Wood
City -puukortteliin noussut kahdeksankerroksinen rakennus on Suomen
suurin puinen toimistotalo käytetyn puun määrällä mitattuna. Keskeinen
sijainti maamerkkinä Jätkäsaaren tuloväylän alkupäässä tarkoittaa taas
sitä, että puu on liki paraatipaikalla.

kuva
Portaikon seinäpinnat Puucomp Premium valkolakattua koivuviilua akustiikkalevyinä.

kuva

Pelkkää puuta ei vajaa 13 000 neliötä sisältävä mahtirakennus toki
ole, vaan esimerkiksi talon kellari, ensimmäinen kerros sekä hissi- ja porraskuilut
ovat betonirakenteisia.

Läpi harmaan puun

Stora Enso toimitti talon runkorakentamisessa sekä sisätiloissa käytetyn
puutavaran. Yhtiön laskelmien mukaan kohteessa käytetty puu sitoo hiilidioksidia
600 henkilöauton vuosipäästön verran.

Rakennusaineena on käytetty pääosin suomalaista kuusta. Raakaaine
on peräisin savolaisista metsistä ja valmistettu LVL-viilupuuksi Stora
Enson Varkauden tehtaalla. Suomi-puun lisäksi talossa on ruotsalaista
ristiinliimattua puuta.

Toimistorakennuksen ja asuinrakennusten julkisivuverhous on
Novenberg
Oy:n asetyloitua eli etikkakyllästettyä puupaneelia. Novenberg
tunnetaan ekologisten rakennusmateriaalien maahantuojana. Julkisivu
saa lopullisen, charmantin harmaan ilmeensä muutamassa vuodessa
– sään vaikutuksesta.

kuva

Yhdeksän vuotta unelmaa

SRV:n rakennuttamaan puukortteliin kuuluu myös kaksi jo käytössä olevaa
asuinkerrostaloa ja tulevaisuudessa niiden kylkeen nousee puurakenteinen
hotelli. Wood Cityn rakentaminen on ollut pitkä tie, kertoo hankkeen
projektiarkkitehti Teemu Halme Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä,
joka on hankkeen vastuullinen arkkitehti- ja pääsuunnittelija.

”Meidän kohdallamme tämä projekti alkoi jo vuonna 2012, jolloin
Stora Enso ja SRV järjestivät kutsukilpailun Wood City -korttelin arkkitehtuurista
yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa”, Halme muistelee.

Viiden kilpailutyön joukosta Anttinen Oiva Arkkitehdit nappasi ykkössijan
ja alkoi jatkokehittelemään ideaa. ”Sitten oli vielä toinen Wood City
-suunnittelukilpailu Helsingin kaupungin asuntotuotannolle ja voitimme
senkin”, kertoo Halme.

Kokonaisuudesta ensimmäisenä valmistuivat lopulta asuinkerrostalot
(vuonna 2018), mutta toimistorakentamiseen oli iskenyt talouskriisin
kylmä puhuri jo paljon aiemmin. Kun Wood City -toimistorakennusta olisi
pitänyt puskea eteenpäin 2010-luvun puolivälissä, oli markkinassa käsijarru
päällä ja Helsingin seudulla miljoona toimistoneliötä tyhjän panttina.

”Se oli todella huono aika edistää tällaista hanketta”, Halme toteaa.

Kuka ottaa kopin?

Teknisessä mielessä puutoimistorakennuksen suunnittelun suurin haaste
oli sen arkkitehtoninen ja rakennetekninen ainutlaatuisuus. Kohteeseen
harkittiin useita rakenneratkaisuja, kunnes 8-kerroksinen toimisto päätettiin
toteuttaa LVL-viilupuusta tehdyillä pilareilla, palkeilla ja ripalaatoilla ja
niitä jäykistävillä betonikuiluilla.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että SRV rakennutti toimistotaloa, jonka
lopullisesta muodosta, saati käyttäjästä ei ollut varmuutta – kuka ottaisi
kopin jättihankkeesta, Wood Cityn kruununjalokivestä?

Pelastus löytyi kuitenkin aika läheltä. Supercellillä oli päämajansa Jätkäsaaren
kyljessä, Ruoholahdessa – ja kun menestyvä yhtiö tarvitsi lisätilaa,
se alkoi fiksusti vilkuilla ympärilleen.

Supercell tuumaili ensin vuokraavansa uudesta toimistotalosta puolet
– neljä ylintä kerrosta. Mutta koska peliyhtiö uskoo Suomen olevan
sille tulevaisuudessakin paras kotipesä, toimiston omistaminen alkoi tuntua
hyvältä ajatukselta – ja nimenomaan koko talon, eli kaikki kahdeksan
kerrosta.

kuva

Oman näköistä tilaa, omilla ehdoilla

Supercell lähti omistajaksi sillä ajatuksella, että kiinteistö on ”raakatilaa”,
joka pitää muuttaa Supercellin toimintatavan mukaiseksi kokonaisratkaisuksi.

”Alusta asti oli tärkeää määritellä mahdollisimman kattavasti
Supercellin
tarpeet ja muokata tilaa niiden mukaan”, kertoo Halme.

Woodcity
Supercellin pääsuunnittelijana toimi Matti Huhtamies ja johtavana
arkkitehtinä Vesa Oiva.

Supercell lähti ”tekemään omaa” poikkeuksellisen vahvalla otteella.
Isoja muutoksia jo olemassa oleviin piirustuksiin tuli kuin liukuhihnalta:
rakennusta on muutettu jopa 60–70 prosenttia alkuperäisistä suunnitelmista.
Supercell oli kuitenkin alusta asti avoin muutoksien määrästä ja
halusi olla vahvasti läsnä työmaalla koko rakennuttamisen ajan, varmistamassa
omalta osaltaan sujuvaa kommunikaatiota kaikkien osapuolien
kesken.

”Käyttäjämuutosten määrä oli todella iso. Yksi isommista muutoksista
oli porrasaukon avaaminen umpikerroksiin, jotta ihmiset kohtaisivat toisiaan
kulkiessaan”, kertoo Halme.

kuva

Supertiimit työmaalla

Mitä ilmeisimmin Supercellin hands on -suunnittelunohjaus ja
urakoitsijoista huolehtiminen keräsi enemmän kehuja kuin herätti
närkästystä: pelifirman tavoite luoda maailman paras työympäristö motivoi
kaikkia projektiin osallistuneita yrittämään taatusti parhaansa.

”Supercellin aktiivinen ote toi hyvän pohjavireen tekemiseen”, kehaisee
Halme.

Ja koska peliyhtiön kotipesän ei tarvitse näyttää lakiasiaintoimistolta,
otettiin firman omat tuotteet apuun: pelimaailmojen hahmot asettuivat
käytävien seiniin ja neukkareiden sisustukseen.

Puun iso visuaalinen rooli on tietysti kiistaton: hiilijalanjälki on alhainen,
mutta ”aivojälki” sitäkin suurempi. Esimerkiksi pääkonttorin aulan
puuseinät sisältävät ripauksen unenomaisuutta, joka tuo mieleen Game
of Thronesin pyhät lehdot.

kuva
Seinäpinnat Puucomp Premium koivuviilulevyä.

Kaikki toimistotilat ovat tietenkin muunneltavissa: lasiseiniä voi lisätä
tai siirtää mielin määrin. Talon piilotettu ”aarre” on 450 kilometriä tietoliikennekaapelia,
joka virtaa korotetun lattian alla.

Tilaajan sisustussuunnittelun konseptin on tehnyt amerikkalainen Firm
151 ja henkilöstöravintolan on suunnitellut Futudesign. Valaistussuunnittelusta
vastaa tamperelainen VALOA design.

kuva

Leikki lähellä

Tässä talossa ote voi olla leikkisä – jopa leikkivä. Tai ainakin katolla voi
potkia palloa ja nokosia varten on oma soppi. Leikkimisen mallia voi hakea rakennuksen kivijalasta, jossa on päiväkoti työntekijöiden lapsille.
Päiväkodin sisustussuunnittelija on Fyra.

Lopputulos ei Halmeen mukaan ole niinkään pramea teknopalatsi,
vaan kodikas, talon tiimejä viimeisen päälle palveleva kokonaisuus. ”Hankemielessä
ajatellen tavoitteita tarkennettiin koko ajan matkan varrella,
jotta haluttuun lopputulokseen päästiin”, Halme toteaa.

”Tässä projektissa oli mieleenpainuvaa, miten kaikki sitoutuivat hienosti
ja koko prosessia johdettiin hallitusti. Sitä mukaa kun lisätarpeita
ilmeni, niihin reagoitiin”, hän summaa.

kuva

Kortteli on passeli

Mutta mennään vielä hetkeksi alkuperäisen Wood City -konseptin pariin.
SRV, Stora Enso ja Sweco ansaitsevat hatunoston kunnianhimoisesta
pyrkimyksestään kehittää kohteeseen uudenlaisia massiivipuurakenteita,
jotka näyttävät suuntaa kestävälle kaupunkirakentamiselle.

Kun Helsingin keskustaan nousee massiivipuusta kokonainen kortteli,
se ei ole aivan pieni temppu. Wood City Supercell -toimistorakennushanke
nappasikin Rakentamisen Ruusu -palkinnon viime vuonna.

Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:lle projekti toi paitsi tunnustusta myös
paljon uudenlaista osaamista:

”Olemme nyt olleet pitkän aikaa monikerroksisen, vaativan puurakentamisen
eturintamassa – ja samalla on tullut kokemusta urbaaneista
merenrantaolosuhteista”, Teemu Halme pohtii.

kuva

Vihreää vihreän päälle

Rakennuttaja SRV:lle kyseessä oli itse asiassa yrityksen historian suurin
puurakentamisen kokonaisuus, vaikka yhtiöllä on koko ajan käynnissä
yli 50 työmaata ympäri Suomen. Hankkeen tavoitteena oli alusta lähtien
luoda puurakentamiselle uusi lippulaiva, koska Suomessa ei ole aikaisemmin
tehty puutoimistoja yhtä suuressa mittakaavassa. Kiinteistölle on
myös myönnetty LEED Platinum -sertifikaatti.

Vihreä piste i:n päälle: talon katolle sijoitetut aurinkopaneelit tuottavat
kaksi prosenttia rakennuksen tarvitsemasta sähköstä.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Pasa Salminen

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Ympäristövastuulliset valinnat

Jokainen rakennusprojeksi kuluttaa luonnonvaroja. Rakennus kuluttaa energiaa ja vettä ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä sekä rakennusvaiheessa, että käytön aikana. Jätettä syntyy purkuvaiheessa tai

Monipaikkaisuus on tullut jäädäkseen

Sisustusarkkitehdit ja muotoilijat ovat avainasemassa, kun työn tekemisen muutoksia pohditaan. Koulutetuilla suunnittelijoilla on eväitä ja osaamista muutosprosessien läpiviemisessä. Suunnittelijoita askarruttavat tulevaisuuden

Kohti kestävää suunnittelua

Viime vuosisadan alussa, jopa puoleen väliin saakka rakentamiskulttuuri perustui kokemukseen ja historiaan. Rakennettiin hyväksi havaituilla menetelmillä ja tuotteilla. Rakennusosiin ja -materiaaleihin

Kotihäpeä vai kotionni?

Millaiset hetket eletystä elämästä jäävät mieleesi: Liittyvätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?” -Katarina Meskanen- LAPSUUDENKODISSA MEILLÄ oli

Vihersisustus tuo luonnon osaksi sisätiloja

Näyttävät kasviseinät ja -pylväät ovat katseen vangitsevia tunnelman luojia. Viherkasvien lisäksi sammalista ja jäkälistä voi luoda säväyttäviä sisustusratkaisuja. Runsaat toteutukset viehättävät

Voimauttava vihreys – ergonomiaa aivoille!

Ilmeikäs vihersisustus tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta tilojen käyttäjille. Elävistä kasveista saa virtaa ajatteluun ja voimaa edetä kohti tavoitteita. ”Ihmiset työskentelevät

Mikä on tilasi, etätyöläinen?

Tietotyötä tehdään nyt monipaikkaisesti hybridimallilla ja yhteisöllisyys saa uusia muotoja monialaisissa coworkingverkostoissa. Yritysten huolella brändättyjen toimitilojen rinnalla kukoistavat kotitoimistot, joiden persoonalliseen

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan