Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Blogi

Uusi kerros korjausrakentamiseen

As Oy Näsinkorkee Onkiniemenkadun suunnasta. Vuonna 1972 valmistuneessa rakennuksessa on 47 asuntoa neljässä kerroksessa. Ideakilpailussa suunnitellaan kaksi kerrosta lisää, uudistetaan julkisivu ja parvekkeet ja parannetaan energiatehokkuutta ja asumismukavuutta.

Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjaamisen ideakilpailu käy tänä keväänä nelikerroksisen asuintalon kimppuun Tampereen Onkiniemessä. Vuonna 1972 valmistunut As Oy Näsinkorkee saa kilpailussa uuden julkisivun ja kaksi lisäkerrosta, sen parvekkeet uudistetaan ja toimivuutta sekä energiatehokkuutta parannetaan.

Julkisivuyhdistys on järjestänyt ja rahoittanut ideakilpailua vuodesta 2002 asti, yhteensä jo 17 kertaa. Tänä vuonna kilpailu toteutetaan Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön kanssa, ja se on suunnattu vain yksikön opiskelijoille.

Kilpailun tavoitteena on tuottaa korkeatasoisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita asuinkerrostalojen energiakorjauksiin, julkisivujen ja parvekkeiden uudistamiseen sekä lisärakentamiseen. Arvioinnissa painottuvat arkkitehtoninen laatu ja kaupunkikuva, toiminnallisuus sekä rakenteelliset ja energiatekniset ratkaisut.

Korjausrakentamista kokonaisuutena

Kilpailutehtävässä korjausrakentamista tarkastellaan laajana kokonaisuutena. Arkkitehtuuri, tekniikka ja asumisen laatu kytkeytyvät toisiinsa.

Rakennusta korotetaan kahdella kevytrakenteisella lisäkerroksella, joihin sijoitetaan uusia esteettömiä asuntoja ja mahdollisesti yhteistiloja. Lähtökohtana on rakennusrungon hyödyntäminen ja uuden kerroksen liittäminen luontevasti nykyiseen arkkitehtuuriin.

Alkuperäisiä asuntoja kehitetään harkitusti ilman suuria muutoksia huoneistojakoihin esimerkiksi uudistamalla parvekeratkaisuja. Julkisivuremontissa tavoitellaan lisää energiatehokkuutta, ajanmukaista ilmettä ja kaupunkikuvan vahvistamista. Samalla ratkaistaan hissien esteettömyys, talotekniikan päivitykset sekä piha-alueen ja pysäköinnin järjestelyt kasvavaa asukasmäärää varten.

Kilpailukohde sijaitsee Rantatunnelin yläpuolella. Näkymä Paasikivenkadun puolelta.

Julkisivujen korjausvelka kasvaa

Julkisivujen korjausvelka on viime vuosina kasvanut. Julkisivuyhdistyksen vuosittaisessa markkinakatsauksessa arvioitiin, että korjausten määrä laskee myös tänä vuonna muun muassa uusien energiadirektiivien vaikutusten vuoksi. Kyselyyn vastanneet yritykset odottavat liikevaihtonsa supistuvan, vaikka korjaustarve on merkittävä: korjaaminen on arviolta 2,5–3 miljoonaa neliömetriä jäljessä tarpeesta.

Pelkkien julkisivukorjausten tarve on noin 400 miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan parvekkeet, ikkunat ja ovet, tarve lähenee miljardia euroa. Koska merkittävä osa korjauksista jää vuosittain toteutumatta, korjausvelkaa kertyy arviolta noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, ja kumulatiivisesti puhutaan jo miljardiluokan summista.

Ideakilpailu tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden etsiä ratkaisuja tähän laajaan haasteeseen ja samalla tilaisuuden hahmotella, millaiseksi suomalainen kerrostalokanta voisi kehittyä tulevina vuosikymmeninä.

Julkisivuyhdistys – JSY ry

Blogi

Uusi on aina uusi

Kiire, tiedonpuute ja logistiset vaikeudet jauhoivat vain 15 vuotta vanhat marketin julkisivuelementit tomuksi.

Naapurista mallia viherrakentamiseen

Miksi vähähiiliset ratkaisut ja viherrakentamisen arvostus ovat Ruotsissa selvästi pidemmällä kuin Suomessa? Erot eivät selity vain ilmastolla tai kaupunkirakenteella, vaan ennen kaikkea sillä, miten vihreä infrastruktuuri ymmärretään osaksi yhteiskunnan perusrakenteita, taloutta ja julkista päätöksentekoa.

Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaa

Kirjoittaja: Salla Saukkoriipi Tuskin kukaan ajattelee kiertotalouden olevan huono asia. Samoin luultavasti kaikille on selvää, että ilmaston sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta

Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?

Julkisivuja korjataan edelleen vain puolet laskennallisesta korjaustarpeesta, vaikka korjaamisen määrä onkin kasvanut vuosittain (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2024). Julkisivukorjaamisen prosessin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.