Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kiertotalous tilasuunnittelussa

Teksti: Tiina Hirvanen

Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Olemme kaukana Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteista, jotka rajaisivat päästöt 1,5 asteeseen. Rakennusalan päästöt ovat merkittävät sekä Suomessa että globaalisti.

KIERTOTALOUS TARJOAA ratkaisuja sekä resurssien
ylikulutukseen, että päästöjen vähentämiseen. Keskeistä kiertotaloudessa
on, että hylkäämme business as usual -ajattelun, ja katsomme asioita
uudesta näkökulmasta.

Mitä kiertotalous tarkoittaa tilojen suunnittelussa? Kun pohdin asiaa,
herää enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia. Kiertotalouden kantava
ajatus on se, että materiaalit (ja rakennukset) pysyvät sellaisenaan
käytössä mahdollisimman pitkään. Ensimmäiseksi herää kysymys,
tulisiko kyseenalaistaa uudisrakentamisen tarve? Voisimmeko sen
sijaan hyödyntää jo olemassa olevaa rakennuskantaa? Mitä vähemmän
rakennamme uutta, sitä vähemmän kuluu materiaaleja ja aiheutuu
päästöjä.

Kun saneerataan vanhaa, tulisiko kyseenalaistaa, tarvitseeko
saneerata ollenkaan? Jos tarvitsee, voiko sen tehdä pienemmillä
muutoksilla ja materiaaleilla? Voimmeko hyödyntää tilassa jo olemassa
olevaa, voidaanko korjata, entisöidä ja huoltaa? Voimmeko oppia
näkemään kauneutta myös kuluneessa ja ajan patinoimassa pinnassa, eri
aikakausien kerrostumissa ja rosoisuudessa?

Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, jossa epätäydellisyys on
täydellisyyttä. Vanhassa ja kuluneessa nähdään kauneutta, kun niissä
näkyy ajan, historian ja yksilöllisyyden jälki. Mielestäni tässä on myös
kiertotalouden ydinajatus. Jos ei ole pakko, ei tehdä mitään.

Todellisuudessa tilojen käyttömukavuutta, käytännöllisyyttä ja
käyttötarkoitusta tulee kuitenkin aika ajoin parantaa, jotta niissä viihdytään
ja niitä käytetään. Kun suunnitellaan ja hankitaan uutta, miten kiertotalous voidaan silloin ottaa huomioon? Elinkaariajattelu voi auttaa tässä. Mikä on
suunniteltavien tilaratkaisujen elinkaari? Miten tämä vaikuttaa materiaalija
kalustevalintoihin? Kuinka elinkaari voidaan maksimoida?

Muutamia kiertotaloutta tukevia suunnittelumenetelmiä ovat 9R,
Design for Disassembly, Design for Environment ja Design for Recycling.
Metodit ohjaavat suunnittelemaan siten, että resursseja kuluu mahdollisimman
vähän, ne eivät aiheuta haittaa ympäristölle ja materiaalit saadaan
lopulta talteen. Elinkaariajattelun lisäksi on tärkeää, että otetaan
huomioon, mitä materiaalille tapahtuu käyttöikänsä päässä. Kun materiaalia
ei enää voi huoltaa, korjata tai entisöidä, voiko sitä vielä hyödyntää
uuden materiaalin raaka-aineeksi tai uuteen käyttötarkoitukseen?
Vai päätyykö se maantäytteeksi tai poltettavaksi? Tällöin kierto loppuu, ja
materiaali menee hukkaan. Se ei ole kiertotaloutta.

Kiertotalous vaatii ennen kaikkea ajattelu- ja suunnittelutavan
muutosta. Tarvitsemme enemmän yhteistyötä, rohkeaa edelläkävijyyttä,
kokeilevaa kehittämistä ja inspiroivia esimerkkejä. Järjestelmiä,
jotka helpottavat rakennusosien uudelleenkäyttöä. Suunnittelijoilla
on merkittävä rooli kiertotalouden edistäjinä, ja luovassa
ongelmanratkaisukyvyssä piilee valtava potentiaali myös kiertotalouteen
liittyvien suunnitteluhaasteiden ratkomisessa.

Me 2Loopsilla haluamme auttaa sisustus- ja rakennusalaa siirtymään
kiertotalouteen olemalla mukana kehittämässä kiertotaloutta tukevia
suunnittelumetodeja ja -ratkaisuja yhdessä muiden suunnittelijoiden
kanssa, sekä olemalla mukana mahdollistamassa systeemitason
muutosta.

Tiina Hirvanen
kiertotalousmuotoilun asiantuntija, palvelumuotoilija ja sisustusarkkitehti
Muotoilutoimisto 2Loops

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Kalustemuotoilu on tiimityötä

Uutisointi talouden heikkenemisestä, yritysten haasteista ja kotitalouksien varovaisesta kuluttamisesta heijastuu väistämättä myös huonekalualaan. Haasteita lisäävät jatkuvat alennusmyynnit sekä edulliset tuontikalusteet, jotka ohjaavat ostokäyttäytymistä lyhytjänteisempään suuntaan.

Mitä asiakas ei näe

Siinä vaiheessa, kun kohde luovutetaan asiakkaalle, suurin osa tehdystä työstä on kadonnut näkyvistä. Talotekniikka, aikataulut, koordinointi ja lukemattomat pienet päätökset on tehty kauan ennen pintamateriaalien asentamista.

Älykkäät turvaratkaisut osana arkkitehtuuria

Turvallisuus, opastaminen ja automaatio eivät ole enää erillisiä teknisiä järjestelmiä, vaan kiinteä osa julki- ja toimitilojen arkkitehtonista kokonaisuutta. Sääntelyn kiristyminen, kasvavat

Terveellinen sisäilma syntyy suunnittelupöydällä

Julkisten rakennusten sisäilmaratkaisut ovat siirtymässä reaktiivisesta korjaamisesta ennakoivaan ja mitattavaan laatuun. Uudisrakentamisessa ja peruskorjauksissa korostuvat elinkaariajattelu, energiatehokkuuden ja ilmanvaihdon tasapaino sekä

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja