Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Yuki Abe, Vuoden kalustesuunnittelija 2021

Kirjoittaja: Minna Borg

SISUSTUSARKKITEHDIT SIO valitsi Vuoden kalustesuunnittelijaksi 2021 sisustusarkkitehti SIO Yuki Aben. Abe on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005 ja opiskellut myös Lahden muotoiluinstituutissa (nykyinen LAB) sekä Tokiossa Musashino Art Universityssä. Yuki Abe työskentelee myös perustamassaan Mottowasabi Oy:ssä (mottowasabi.fi) ja hän on osakas ja muotoilujohtaja ja tuotekehitysvastaava myös Luomoa Oyssä (luomoa.fi).

Kalustesuunnittelua Yuki Abe on tehnyt pääsääntöisesti suomalaiselle
julkitilojen kalusteyritykselle Viverolle, mutta myös mm. Selka-linelle mm.
pöytiä ja Barrisolille akustisia tilanjakajia.

Luomoan väliseinäjärjestelmällä voi rakentaa väliseinät uudiskohteeseen
tai päivittää esimerkiksi historiallisen kiinteistön toimintoja, lisätä
akustiikkaa monitilatoimistossa tai luoda äänieristetyn vetäytymistilan koulun
hälyyn, mikä tekee Luomoasta varsin ajankohtaisen toimijan.

Yuki on tuottelias persoonallisten kalusteiden suunnittelija. Hänen
suunnittelemiaan tuotteita on valittu paikkoihin, joissa tarvitaan kalusteelta
vahvaa visuaalista ilmettä ja samalla mukavuutta. Yukin suunnittelemia
kalusteita voi nähdä mm. Oodissa, Kaisaniemen yliopiston kirjastossa ja
Metropolia ammattikorkeakoulun tiloissa.

Juryn mielestä Yuki Aben suunnittelemat kalusteet ovat sympaattisia,
leikkisiä ja niissä korostuu huolelliset detaljit sekä käytettävyys. Aben
suunnittelu on persoonallista, kekseliästä ja lopputuloksessa yhdistyy
kauniilla tavalla japanilainen ja suomalainen minimalistinen estetiikka. Abe
on tuottelias ja on menestynyt haastavalla alalla. Kotimainen kalusteteollisuus
kaipaakin juuri nyt hänen kaltaisiaan lahjakkuuksia ja korkeatasoisia
tuotteita, joissa on jujua.

Valinnan ehdotusten ja hakemusten perusteella tekivät tänä vuonna
Vuoden 2020 sisustusarkkitehtitoimistosta sisustusarkkitehti SIO Tiina
Närkki, vuoden kalustesuunnittelija 2019 sisustusarkkitehti SIO Ari
Kanerva, sisustusarkkitehti SIO, SIOn hallituksen varapuheenjohtaja
Petra Lassenius ja arkkitehti SAFA Eero Lundén. Tuomariston sihteerinä
toimi SIOn pääsihteeri Minna Borg.

SIO valitsee jäsenistöstään joka kolmas vuosi Vuoden kalustesuunnittelijan
ja vuorovuosittain joko Vuoden sisustusarkkitehdin tai sisustusarkkitehtitoimiston.
Vuonna 2020 valittiin ensimmäistä kertaa Vuoden
sisustusarkkitehtitoimisto, joka oli suunnittelutoimisto FYRA.

kuva
Nunna-tuoli on saanut inspiraationsa The Handsmaid´s tale -televisiosarjasta, valmistaja Vivero.

kuva
Mainiota Caesar-pikkutuolia valmistaa Vivero.

kuva
Kaunis ja käytännöllinen Pärelehtiteline vanerista on teos itsessään. Tuote on suunniteltu yhdessä Anna Salosen kanssa. Vivero.

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen