Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Ympäristövastuulliset valinnat

Jokainen rakennusprojeksi kuluttaa luonnonvaroja. Rakennus kuluttaa energiaa ja vettä ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä sekä rakennusvaiheessa, että käytön aikana. Jätettä syntyy purkuvaiheessa tai tuotteen elinkaaren lopussa. Suomessa kolmasosa päästöistä aiheutuu rakennetusta ympäristöstä. On mahdotonta harjoittaa sisustussuunnittelijan ammattia tuottamatta minkäänlaista haittaa ympäristölle.

Suunnittelijan vaikutusmahdollisuudet voidaan jakaa kolmeen osaalueeseen.
Ensimmäisenä toimenpiteenä on ympäristövastuun tunnustaminen,
esiintuonti arvona, avoimuus ja tietoisuuden lisääminen. Toisena
tulee suunnittelijan oma ammattitaito, kyky visuaalisesti ajattoman sisustuksen
luomiseen, luovuus suunnittelutyössä, esimerkiksi tilatehokkuus,
muuntojousto ja kiertotalousajattelu sekä näiden maksimointi. Kolmantena
mahdollisuutena on sisustusmateriaaleihin liittyvä ja niiden hankintapäätöksiin
vaikuttava valintakriteeristö.

Kestävä rakentaminen on alan ammattilaisille tuttu käsite. Se on kuitenkin
niin laaja ja monitahoinen kokonaisuus, että se koetaan usein raskaaksi,
kalliiksi ja hitaaksi toteuttaa. Uusien ja totutusta poikkeavien toimintamallien
käyttöönotto on aina aikaa vievää. Sen takia muutokset
kannattaa aloittaa pienin ja helposti ymmärrettävin askelin; yksityiskohdilla
ja keinoilla, jotka on helppo integroida päivittäiseen suunnittelutyöhön.

Tavoitteena on, että ympäristöarvot nousevat suunnitteluammattilaisten
valintakriteeristössä yhtä arkipäiväisiksi ja itsestään selviksi muiden
työtä ohjaavien päätöksentekokriteereiden rinnalle. Emme voi jäädä
odottamaan hitaasti kehittyvää lainsäädäntöä, jolla tulevaisuudessa
ehkä tullaan ohjaamaan rakennusalaa.

Ohjaamalla kysyntää ekologisten
materiaalien markkinoilla, ympäristöä kuormittavat tuotteet jäävät automaattisesti
taka-alalle. Tässä valmistajien ja kuluttajien välissä toimivana
ammattikuntana me suunnittelijat pystymme osaltamme vaikuttamaan.

Sisustusarkkitehdin vaikuttajamahdollisuudet kestävän rakentamisen
edistämisessä ->

Hannakaisa Ukonaho
Sisustussuunnittelija SI
Sisustusvimma Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Ajattomuuden estetiikka: harkittua ja kestävää

Sisustussuunnittelun kentällä trendeillä on kiistaton vetovoimansa. Niiden rytmi ohjaa materiaalivalintoja, värimaailmoja ja muotoilun suuntaviivoja, luoden sykähdyttäviä mutta usein lyhytikäisiä tilallisia ilmiöitä.

Näkökulmia vastuullisuuteen

SIOn seminaari Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla 25.3.2025 “Mikä on fiiliksesi sisustusarkkitehtien työn tulevaisuudesta?” -“moniulotteinen, muuttuva, problemaattinen, rohkea, ihmiskeskeinen” Tätä mieltä olivat osallistujat

Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden sisustusarkkitehtitoimiston 2025. Nominaatin sai helsinkiläinen Kohina Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaan 30.1.2025 Kulttuurikeskus Stoassa. Kohina on

Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?

Kirjoittaja: Lars ’Lasse’ Räihä Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council

Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa

Moni ensi kertaa suunnittelupalvelua harkitseva varmasti pohtii, pärjäisikö kuitenkin itse sisustusvalinnoissa varsinkin, jos budjetti on hyvin rajallinen. Jos haluat säästää rahaa,

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle

Tapaus QUU Design

Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen on osa brändinrakennusta Sisustussuunnitteluprojektien yhteydessä syntyy usein kokonaan uusia tuotteita. Juuri näin sai alkunsa myös Heli Mäkirannan suunnittelema moderni