Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Monialaisen suunnittelun yhteisvoima näkyy ammattimaisena sekä kiiteltynä suunnittelun lopputuloksena. Helsingin Kämp Garden valmistui vuonna 2018.
KUVA: TUOMAS UUSHEIMO

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului
paneeli, jossa toimistoa edusti arkkitehti SAFA Aleksi Niemeläinen. Korona-ajan jälkeen tilaisuus oli vihdoin avoin yleisölle ja sitä pystyi seuraamaan myös striimin kautta.

Helsinkiläinen yli 10 vuotta toiminnassa ollut Futudesign tunnetaan
kunnianhimoisista toteutuksistaan, vaativien kohteiden korjausrakentamiskohteista
ja näyttävistä ratkaisuista. Suunnittelutiimi koostuu
sisustusarkkitehtien lisäksi arkkitehdeista ja muotoilijoista. Toimiston
arkkitehdeilla ja sisustusarkkitehdeilla on tasa-arvoinen asema suunnitteluprosesseissa,
hankkeesta riippumatta. Tiimi on toteuttanut lukuisia
kunnianhimoisia
projekteja laajalle joukolle yksityisen ja julkisen sektorin
asiakkaita. Futudesign
työllistää kolmetoista henkeä, joista viisi on sisustusarkkitehteja.

Laajaan portfolioon kuuluu palkittuja ravintoloita, toimistotiloja, baareja,
hotelleja, vähittäiskaupan tiloja, sekä museo- ja näyttelytiloja. Yhtenäistä
projekteille on kokonaisvaltainen tilakokemus – pienimmistä yksityiskohdista
aina suuriin rakennuskomplekseihin saakka. Toimisto
ymmärtää hyvin asiakkaan tarpeita ja se näkyy persoonallisina lopputuloksina.
Futudesignin töihin kuuluvat mm. ravintolat Boulevard Bar &
Seafood
ja Farang, asianajotoimisto Krogeruksen toimitilat, Mikonkatu 7
peruskorjaus ja Kämp galleria.


Futudesignin tinkimätön, ratkaisukeskeinen ja kekseliäs suunnittelu näkyy
lukuisissa eri kokoisissa toteutuneissa projekteissa. Hienostunutta ja
ajatonta suunnittelua edustaa ravintola Boulevard Bar & Seafood vuodelta
2022.

KUVA: BARABILD / VENLA RAUTAJOKI

Oletettavasti korjausrakentaminen tulee tulevaisuudessa lisääntymään
uudisrakentamisen vähetessä. Futudesign onkin nimenomaan erikoistunut
haastavien arkkitehtuurikohteiden korjaus- ja täydennysrakentamiseen.
Nyt meneillään on Aleksi 13:sta kokonaisvaltainen uudistustyö,
jonka arvioitu valmistuminen on keväällä 2024. Hanke on poikkeuksellinen
pilottikohde, joka haastaa suunnittelijoita. Kohteeseen on tulossa
uusia toimisto- ja liiketiloja ja suunnittelussa on pyritty ja pyritään huomioimaan
kiertotalous ja uudelleenkäyttö ennennäkemättömällä tavalla. Ilmarisen
omistama kiinteistö on myös suojeltu kohde. ”Tiedämme jo nyt, että
tämä projekti tulee opettamaan toimistolle paljon ja se tullaan dokumentoimaan
hyvin”, kertoo sisustusarkkitehtitiimin vetäjä sisustusarkkitehti
SIO Anni Ojanen.

Jury kiitti erityisesti toteutuskohteiden kirjoa, luonnetta ja laatua
asiakasta
kuuntelevaksi. Toiminta on toimiston nuoresta iästä huolimatta
uskottavaa, monialaista, ajankohtaista ja tarvittaessa varsin näyttävää, silti
ajatonta. Kokonaisvaltainen ote saa kiitosta, kuten se miten kaikista töistä
välittyy hienosti tiimityön toimivuus.

Valinnan ehdotusten ja hakemusten perusteella tekivät tänä vuonna
sisustusarkkitehtitoimiston 2022 Protest Designin osakas, sisustusarkkitehti
SIO, juryn pj. Taina Lehtinen, sisustusarkkitehti SIO, SIOn
puheenjohtaja Lars Räihä, arkkitehti SAFA Kristiina Kuusiluoma sekä
sisustustoimittaja Anna-Kaisa Huusko. Juryn sihteerinä toimi SIOn pääsihteeri
Minna Borg.

FM Mattsson Mora Group Finland lahjoitti palkittavalle toimistolle
1 000 € stipendinä, jonka he edelleen lahjoittivat Aalto-yliopiston
ukrainalaisille opiskelijoille.

www.futudesign.com

Teksti: Minna Borg

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Pidä huolta

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Olen viime aikoina miettinyt paljon huolenpitoa, välittämistä ja vaalimista. Olen ymmärtänyt sen liittyvän kaikkeen tekemiseen, asumiseen, olemiseen ihmisenä,

Puulattia on sekä ajaton että trendikäs

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan parantaa

Kiertotalous tilasuunnittelussa

Teksti: Tiina Hirvanen Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Olemme

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.