Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Viihtyisyyttä elävillä kasveilla

Yrityspuistoon loihdittiin viidakkotunnelma runsailla viherkasveilla ja sammalseinillä

Espoolaisen Polaris Business Parkin aulatilojen vihersisustuksen suunnitteli A1 Design yhteistyössä Vihersisustus Luwasa Oy:n kanssa. Viihtyisyyttä ja työhyvinvointia parantavat viherkasvit voi hankkia omaksi tai leasing-sopimuksella.

”Polaris Business Parkin yleisten tilojen ilme oli melko kliininen ja kova, ja halusimme uudistaa toimitilat nykypäivän tasolle”, sanoo tiloista vastaavan Juhola Business Park Managementin Business Park Manager Janette Varho.

Tilojen sisustussuunnittelusta vastasi sisustusarkkitehti Laura Huhtakangas A1 Designistä. Vihersisustuksen suunnittelussa ja toteutuksessa Huhtakangas teki tiivistä yhteistyötä Vihersisustus Luwasan myyntipäällikkö Kati Kilpeläisen kanssa.

”Aula on tilana korkea, ja toimistotilat avautuvat ylemmistä kerroksista aulaan. Halusin tuoda tilaan jotain muuta kuin perinteisen istumaryhmän, ja lähdin visioimaan sisustusta, jossa aitojen kasvien luoma viidakkomainen tunnelma yhdistyy tummasävyisiin kalusteisiin”, kuvailee Huhtakangas.

kuva

Tummia sävyjä ja näyttäviä kasveja

Vihersisustus Luwasa ja A1 Design toteuttivat aulatilan runsaan vihreän tunnelman sammalseinillä sekä suurikokoisilla näyttävillä kasveilla kuten lyyraviikunoilla, kentioilla ja bucidoilla. Kalusteet on sijoiteltu pesämäisesti ja kutsuvasti kasvien suojaan.

”Tummasävyiset kalusteet ja kasvit muodostavat toimivan ja tyylikkään kokonaisuuden, joka on klassinen, mutta myös ajan hermolla. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen, ja myös asiakkaamme ovat kehuneet sisustusta”, kertoo Varho.

”Sammalen ja kasvien yhdisteleminen oli projektissa erityisen kiinnostavaa. Etsimme oikeanlaiset ruukut ja kasvit tilaan siten, että tilasta saatiin visuaalisesti toimiva kokonaisuus ottaen huomioon kasvien menestyminen muun muassa tilan valo-olosuhteissa”, sanoo Kilpeläinen.

”Yhteistyö Luwasan kanssa on antoisaa, ja arvostan heidän ammattitaitoaan ja näkemystään. He osaavat ehdottaa sopivia kasvilajeja ja -ratkaisuja toiveideni ja asiakkaan budjetin pohjalta”, lisää Huhtakangas.

kuva

Rajattomasti toteutusmahdollisuuksia

Vihersisustaminen lisää tilan viihtyisyyttä ja parantaa työhyvinvointia, sillä luonnonläheinen ympäristö muun muassa rauhoittaa. Viherkasveja voidaan käyttää myös akustisina elementteinä sekä tilan avoimen ilmeen säilyttävinä tilanjakajina.

Vihersisustustuotteiden valikoima on todella laaja sisältäen muun muassa tavallisia istutuksia, mullattomia ja allergisoimattomia vesiviljelykasveja, silkkikasveja, sisustussammalia ja -jäkäliä, viherseiniä ja kasvitauluja. Polaris Business Parkin viherkasvit on hankittu Vihersisustus Luwasalta omaksi, mutta myös Leasing-sopimusten suosio on kasvanut asiakkaiden keskuudessa.

”Se on kätevä tapa hallita kustannuksia ja vihersisustaa toimitilat esimerkiksi vuokrasopimuksen keston ajaksi. Sopimuskauden päättyessä voi halutessaan muuttaa tilan ilmettä vaihtamalla kasvit. Leasing-sopimuksiin sisältyvä ammattitaitoinen huolto varmistaa, että kasvit pysyvät kunnossa, kasvavat ja näyttävät edustavilta. Huoltosopimuksen voi hankkia myös omaksi ostetuille kasveille”, kertoo Kilpeläinen

Lisätietoja: vihersisustus.fi

Teksti: Merja Maukonen

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Sisätilojen rakennusperinnön liike – kohti kulttuuriperinnön parempaa vaalimista

Ornamo Design Dialogi -tapahtuman kahvipöydässä virisi viime syksynä pienessä siolaisten joukossa keskustelu niin rakennusten, kuin sisustustenkin kroonisesta purkuvimmasta. Huolena nousi esiin erityisesti oman aikakautensa esimerkillisten kokonaissisustusten tuhoutuminen eri syistä: toiset osana usein monimutkaisia kiinteistökehityshankkeita, osa välinpitämättömyyden tai omistajien inhimillisen tietämättömyyden vuoksi. Tärkeästä aiheesta motivoituneina päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Ratkaisu, joka tuntuu itsestäänselvältä 

Suunnittelijan työhön liitetään usein mielikuva luovuudesta ja oivalluksista. Asiakas esittää haastavia kysymyksiä, joihin ammattilaisen tehtävä on löytää vastaukset. Ratkaisu vaativaan kysymykseen syntyy, kun kysymystä on katsottu tarpeeksi kauan, eri kulmista ja oikealta etäisyydeltä.

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.