Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.
Kuva: Pexels

Vuosittaisesta työmarkkina- ja suhdannekyselystä käy ilmi, että alalla pärjääviä yrityksiä yhdistää mm. halu uudistua, kansainvälisyys tai toimiminen eri puolilla Suomea. Samaan aikaan muotoilualan työmarkkinoiden epävarmuus jatkuu. 

Design Pulssi 2026 -kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 544 ammattilaista palkansaajista opiskelijoihin ja työttömiin sekä 102 yritystä. Tutkimuksen toteutti alkuvuodesta 2026 tutkija Pekka Lith.

Tekoäly muuttaa yritysten ansaintalogiikkaa myös muotoilualalla

Lähes 40 prosenttia suunnittelijoista käyttää tekoälyä työssään säännöllisesti. Yli 70 prosenttia arvioi tekoälyn muuttavan työn tekemistä merkittävästi, ja enemmistö uskoo tekoälyosaamisen muuttuvan kilpailueduksi. Käyttö on yleisintä digitaalisen muotoilun tehtävissä, kuten käyttöliittymä- ja UX-suunnittelussa, palvelumuotoilussa, graafisessa suunnittelussa sekä XR- ja 3D-visualisoinnissa. Fyysisemmissä muotoilun lajeissa, kuten teollisessa muotoilussa ja sisustusarkkitehtuurissa, tekoäly toimii edelleen pääosin apuvälineenä.

”Kyselyn perusteella menestyminen edellyttää ennen kaikkea kykyä sopeutua ja uudistaa liiketoimintaa. Muotoiluyritysten vahvuus on niiden kyvyssä yhdistää vahva asiantuntijuus, palvelut, tuotteet ja erilaiset markkinat”, toteaa Ornamon tutkimus- ja kehityspäällikkö Emmi Putkonen.

Tekoäly lisää myös tehokkuuspaineita ja muuttaa alan ansaintalogiikoita. Ala on murrosvaiheessa: osa toimii tekoälyn käytössä edelläkävijöinä, kun taas osa suhtautuu teknologiaan kriittisemmin.

Maailman yksi johtavista hissi- ja liukuporrasalan yrityksistä KONE on esimerkki muotoilua strategisesti hyödyntävästä globaalista yrityksestä. KONE Designin muotoilujohtaja Visa Rauta näkee tekoälyn ennen kaikkea muotoilutyötä ja palveluliiketoimintaa uudistavana työkaluna.

”AI on keskeinen mahdollistaja palveluliiketoiminnan muutoksessa ja parhaan reaaliaikaisen asiakaskokemuksen tuottamisessa. Esimerkiksi automatisoimalla toistuvia tehtäviä ja suurten tietomäärien käsittelyä nopeuttamalla aikaa voidaan suunnata erityisesti luovaan asiakas- ja loppukäyttäjälähtöiseen muotoilutyöhön, joka edellyttää syvällistä ihmisymmärrystä”, Rauta toteaa.

Työmarkkinoilla vakautta ja epävarmuutta

Muotoilualan palkansaajilla on edelleen monella mittarilla vakaa asema. Kolme neljästä työskentelee vakituisessa kokoaikatyössä, ja enemmistö on tyytyväinen työhönsä. Muotoilualan palkansaajien kuukausiansion keskiarvo on noin 4 641 euroa ja mediaani 4 500 euroa. Noin 73 prosentilla palkat ovat pysyneet lähes ennallaan, kun 23 prosentilla ne ovat nousseet.

Ansiotasoon liittyy kuitenkin tyytymättömyyttä: vain 48 prosenttia on tyytyväisiä ansiotasoonsa ja yli puolet kokee sen jäävän työtehtäviin nähden liian matalaksi.

Työmarkkinoiden epävarmuus näkyy myös työpaikoilla. 38 prosenttia muotoilualan palkansaajista kokee epävarmuutta työpaikkansa säilymisestä. Noin kolmannes kertoo henkilöstön vähentyneen omalla työpaikallaan viimeisen vuoden aikana, ja monilla työpaikoilla varaudutaan edelleen lomautuksiin tai irtisanomisiin.

Erityisesti nuorten tilanne on vaikea. 69 prosenttia kyselyyn vastanneista opiskelijoista arvioi oman alan työmarkkinatilanteen heikoksi. Työttömät muotoilijat ovat keskimääräistä nuorempia, ja pitkäaikaistyöttömien osuus on kasvanut.

Vakaita muotoiluyrityksiä yhdistää kyky uudistua

Muotoiluyritykset ovat keskenään erilaisia: ne toimivat muun muassa muotoilu- ja palvelumuotoilupalveluissa, sisustusarkkitehtuurissa, tuotesuunnittelussa sekä luovien alojen asiantuntijapalveluissa. Yli puolet yrityksistä yhdistää toiminnassaan fyysisiä tuotteita ja palveluita, ja lähes neljännes toimii ensisijaisesti kansainvälisillä markkinoilla.

Kyselyn perusteella noin 60 prosenttia yrityksistä on vakaalla pohjalla. Pärjääviä yrityksiä yhdistävät erityisesti palveluita tarjoava liiketoiminta, suurempi koko, korkeampi laskutus sekä valtakunnalliset tai kansainväliset markkinat. Vahvemmassa asemassa ovat yritykset, joiden liikevaihto on yli 30 000 euroa, jotka laskuttavat yli 80 euroa tunnilta ja jotka työllistävät. Näissä yrityksissä myös henkilöstön määrän kasvuun suhtaudutaan muita luottavaisemmin.

 Lähde: Ornamo ry 

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Aalto Works -sarja hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.