Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Tapaus QUU Design

Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen on osa brändinrakennusta

Sisustussuunnitteluprojektien yhteydessä syntyy usein kokonaan uusia tuotteita. Juuri näin sai alkunsa myös Heli Mäkirannan suunnittelema moderni saarnesta ja käsinpuhalletusta lasista valmistettu QUU-valaisin.

Kaunis riippuvalaisin sai nopeasti paljon näkyvyyttä
ja sen markkinoimiseksi perustettiin erillinen yritys. Omassa sisustussuunnittelutoimistossaan
työskennelleellä Helillä oli kokemusta yritystoiminnasta,
mutta tuotteistamisen ja tuotteiden suojaamisen suhteen
kaikki piti selvittää perusteellisesti itse.

Mäkiranta ymmärsi jo alkuvaiheessa brändin ja tuotteen suojaamisen
tärkeyden, ja alussa suojaaminen hoidettiin lähinnä kotimaan markkinoita
ajatellen mallisuojalla ja tavaramerkillä. Myöhemmin kansainvälistymisen
myötä suojausta on laajennettu myös Suomen ulkopuolelle, ja näitä
asioita
hoitaa asiaan erikoistunut lakitoimisto asiantuntijoineen.

Tuotteen lisäksi suojata kannattaa myös brändiä, sillä suojauksen
tekemättä jättäminen altistaa useille riskeille. Joku muu voi tällöin rekisteröidä
samalla nimellä tuotteesi, yrityksesi tai niiden kanssa samankaltaisen
nimen, jolloin joudut vaihtamaan nimen myöhemmin. Etenkin
kansainvälistymisen yhteydessä tämä voi aiheuttaa suuria ongelmia, ja
pahimmillaan esim. joku paikallinen toimija voi rekisteröidä brändisi omiin nimiinsä ja jopa estää tuotteittesi valmistuttamisen tai viennin kyseiseen
maahan. Brändin suojaamisesta on hyötyä myös, mikäli haluaa myöhemmin
myydä brändin.

Tuotteiden kopiointi ja muut väärinkäytökset ovat oma lukunsa, ja
monet yritykset suojaavatkin tuotteitaan ja brändiään ensisijaisesti niitä
vastaan. Aasiassa kopiointi on villiä, mutta samaa tapahtuu myös Suomessa.
Tärkeää on hoitaa tuotteen ja brändin suojaus kuntoon heti idean
syntymisen jälkeen, tällöin on vahvoilla myös kopiointia vastaan. Suojausmahdollisuudet
kannattaa selvittää nopeasti, sillä mm. mallisuojan rekisteröiminen
edellyttää mallin olevan uusi. Uudeksi tulkintaa koskee niin
sanottu armonaika (grace period), jolloin tietyin edellytyksin mallin voi julkaista
ja sitä voi käyttää ilman rekisteröintiä menettämättä sen uutuusarvoa.
Tällaista armonaikaa ei kuitenkaan tunneta kaikissa maissa, joten
lähtökohtana kannattaa pitää riittävän suojauksen hoitamista kuntoon
ennen tuotteen julkistamista.

Helin vinkit
– Keskity kärkituotteeseen
– Hoida suojaus kuntoon: mieluiten heti kansainvälisesti, mutta
edes kotimaassa mallisuojalla ja tavaramerkillä heti idean
synnyttyä
– Etsi oikeat yhteistyökumppanit, tarkista taustat ja hoida
sopimukset kuntoon kirjallisesti
– Kokeile rohkeasti tuoteideaa, sillä koskaan ei voi etukäteen
tietää mistä tuotteesta tulee klassikko!
Brändin suojaus tavaramerkillä
– Tavaramerkki antaa oikeuden kieltää kilpailijoita käyttämästä
sekoitettavissa olevaa merkkiä.
– Rekisteröinti onkin tehokas tapa saada suojaa omalle brändille.
Tavaramerkki voi olla mm. sana, kuvio, kirjainyhdistelmä,
iskulause, ääni tai jopa tietty väri.
– Tavaramerkki on erottautumisväline, joka yksilöi sinun yrityksesi
tuotteet ja palvelut muiden vastaavista. Se on myös yrityksen
aineetonta omaisuutta ja tehokas markkinoinnin ja brändin
rakentamisen väline.

Kirjoittajat: Maarit Lintunen, Suvi-Maria Silvola ja Hanna Puolakka
Heli Mäkirannan haastattelun pohjalta.

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Ympäristövastuulliset valinnat

Jokainen rakennusprojeksi kuluttaa luonnonvaroja. Rakennus kuluttaa energiaa ja vettä ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä sekä rakennusvaiheessa, että käytön aikana. Jätettä syntyy purkuvaiheessa tai

Monipaikkaisuus on tullut jäädäkseen

Sisustusarkkitehdit ja muotoilijat ovat avainasemassa, kun työn tekemisen muutoksia pohditaan. Koulutetuilla suunnittelijoilla on eväitä ja osaamista muutosprosessien läpiviemisessä. Suunnittelijoita askarruttavat tulevaisuuden

Kohti kestävää suunnittelua

Viime vuosisadan alussa, jopa puoleen väliin saakka rakentamiskulttuuri perustui kokemukseen ja historiaan. Rakennettiin hyväksi havaituilla menetelmillä ja tuotteilla. Rakennusosiin ja -materiaaleihin

Kotihäpeä vai kotionni?

Millaiset hetket eletystä elämästä jäävät mieleesi: Liittyvätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?” -Katarina Meskanen- LAPSUUDENKODISSA MEILLÄ oli

Vihersisustus tuo luonnon osaksi sisätiloja

Näyttävät kasviseinät ja -pylväät ovat katseen vangitsevia tunnelman luojia. Viherkasvien lisäksi sammalista ja jäkälistä voi luoda säväyttäviä sisustusratkaisuja. Runsaat toteutukset viehättävät

Voimauttava vihreys – ergonomiaa aivoille!

Ilmeikäs vihersisustus tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta tilojen käyttäjille. Elävistä kasveista saa virtaa ajatteluun ja voimaa edetä kohti tavoitteita. ”Ihmiset työskentelevät

Mikä on tilasi, etätyöläinen?

Tietotyötä tehdään nyt monipaikkaisesti hybridimallilla ja yhteisöllisyys saa uusia muotoja monialaisissa coworkingverkostoissa. Yritysten huolella brändättyjen toimitilojen rinnalla kukoistavat kotitoimistot, joiden persoonalliseen