Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.
Sisustussuunnittelija Dima Latvalahti. Kuva: Geberit

Sisustussuunnittelija Dima Latvalahti kuvaa työnsä ydintä yllättävän käytännönläheisesti:

”Kyse ei ole pelkästään luovuudesta materiaalien ja värien suhteen, vaan myös ongelmanratkaisukyvystä ja projektinhallinnasta. Kylpyhuone on tästä ehkä selkein esimerkki. Se on pieni tila, mutta täynnä ratkaisuja, jotka vaikuttavat arkeen vuosiksi eteenpäin.”

Suunnittelu alkaa pohjakuvasta – ei pintamateriaaleista

Yksi yleisimmistä virheistä on ottaa suunnittelija mukaan vasta siinä vaiheessa, kun mietitään laattoja ja hanoja. Latvalahden mukaan oikea hetki on paljon aikaisemmin.

”Paras aika ottaa yhteyttä on, kun tontti on hankittu ja arkkitehdillä on ensimmäiset luonnokset, mutta mitään ei ole vielä rakennettu”, Latvalahti painottaa.

Tässä vaiheessa suunnittelija käy läpi pohjakuvat ja tarkastelee tilaa arjen näkökulmasta: miten siellä liikutaan, mitä siellä tehdään ja mitä siltä oikeasti tarvitaan. Tarvittaessa muutetaan jopa rakenteita.

”Aloitan aina pohjakuvasta ja mietin toiminnallisuuksia. Tarvitseeko siirtää seinää, vesipistettä, viemäripistettä tai jopa ikkunaa”, Latvalahti listaa.

Vasta tämän jälkeen siirrytään kalusteisiin, valaistukseen ja lopulta pintamateriaaleihin. Se, mikä monelle on suunnittelun alku, on ammattilaiselle vasta viimeinen vaihe.

Kylpyhuoneessa tekniikka ratkaisee kaiken

Kylpyhuone on tila, jossa estetiikka ja tekniikka ovat jatkuvassa vuoropuhelussa. Jos suunnittelu tehdään väärässä järjestyksessä, tekniikka alkaa rajoittaa lopputulosta.

”Tekniikka ei saa olla este sille, että saadaan visuaalisesti haluttu lopputulos”, Latvalahti huomauttaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että monet ratkaisut pitää päättää varhain. Piiloasennetut suihkut, seinä-wc:t tai linjalattiakaivot eivät ole vain tyylikysymyksiä, vaan rakenteellisia valintoja. Latvalahti antaa suoran esimerkin tilanteesta, jossa suunnittelu ratkaisi ongelman.

”Piti siirtää hieman ikkunaa, jotta saatiin jatkettua seinää ja mahtumaan piiloasennukset sekä riittävän syvä saippuasyvennys. Ilman tätä muutosta lopputulos olisi ollut kompromissi.”

Kuva: Geberit

Ajoitus ratkaisee – ja säästää rahaa

Kylpyhuoneen suunnittelussa ajoitus on kriittinen. Mitä myöhemmin päätöksiä tehdään, sitä vähemmän vaihtoehtoja on jäljellä.

”Kun lattiavalut on tehty, voi olla myöhäistä sanoa, että haluaisinkin linjalattiakaivon. Suunnitteluvaiheeseen kannattaa käyttää aikaa, koska rakentamisvaiheessa asiat tapahtuvat nopeasti eikä välttämättä ehdi reagoimaan”, Latvalahti opastaa.

Hyvin tehty suunnitelma näkyy lopulta sujuvampana arkena, mutta myös hallittuna budjettina.

Katse tulevaisuuteen

Hyvä suunnittelija huomioi kylpyhuoneen pitkän käyttöiän jo suunnitteluvaiheessa.
”Esimerkiksi suosittelen tekemään sähkövarauksen pesu-wc:tä varten, vaikka asiakas ei vielä ottaisikaan sitä”, Latvalahti kertoo.

Kannattaa myös miettiä, miten kylpyhuoneen väistämättömään ikääntymiseen varaudutaan jo etukäteen.

”Laadun ohella valittavien tuotteiden huollettavuus on tärkeää, Latvalahti muistuttaa.
Latvalahti käyttää työssään paljon Geberitin tuotteita, kuten seinä- ja pesu-wc:itä, linjalattiakaivoja sekä Duofix SAWA -asennuselementtejä. Esimerkiksi seinä-wc:iden piilohuuhtelusäiliöiden varaosilla on 50 vuoden saatavuustakuu.”

”Lisäksi kannattaa valita tuotteet, jotka visuaalisesti kestävät aikaa. Eli ei lähde tekemään valintaa hetken mielijohteesta”, Latvalahti neuvoo.

Suunnittelija tekee näkymättömän näkyväksi

Sisustussuunnittelijan työn arvo näkyy usein juuri siinä, mitä ei tarvitse korjata jälkikäteen. Kylpyhuoneessa tämä korostuu, koska virheet ovat kalliita ja hankalia korjata. Suunnittelija ei ainoastaan valitse materiaaleja, vaan sovittaa yhteen arkkitehtuurin, tekniikan ja käyttäjän tarpeet. Työ on jatkuvaa yhteistyötä arkkitehtien, LVIS-suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa – ja välillä myös alkuperäisten suunnitelmien haastamista. Lopputuloksena syntyy tila, joka toimii sekä käytännössä että visuaalisesti.

”Erityisesti kylpyhuoneessa kaikki pitää saada toimimaan yhteen, koska usein kokonaisuus nähdään yhdellä silmäyksellä, Latvalahti tiivistää. Ja juuri siksi kylpyhuone on tila, jossa hyvä suunnittelu ei ole luksusta – vaan välttämättömyys.”

Lähde: Geberit Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

Luonnon kauneus lattian pinnassa

Lattia ei enää ole pelkkä kodin perusta, jonka päälle muu sisustus rakentuu. Viime vuosina se on noussut sisustuksen keskiöön – jopa

Kohti kestävämpää rakentamiskulttuuria

Rakentaminen ja remontointi ovat merkittäviä hiilijalanjäljen lähteitä, mutta vastuullisilla valinnoilla voidaan ympäristövaikutuksiin vaikuttaa jo suunnittelupöydällä. Siirryttäessä kohti tulevaisuuden hiilineutraalimpaa rakentamista tarvitaan

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.