Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Sisustusilmiö 2019

Sisustussuunnittelijat SI ry on 47 vuotta alalla toiminut ammatillinen yhdistys. Vuodesta 1993 lähtien SI ry on myöntänyt ja julkistanut Habitare-messuilla SISUSTUSILMIÖN. SISUSTUSILMIÖ- unnustuksella yhdistys haluaa tuoda esiin, antaa tunnustusta ja ennen kaikkea kannustaa ennakkoluulottomasti ja ansiokkaasti alalla toimivia henkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminta on edistyksellistä ja kehittävää sisustamiseen liittyvillä alueilla.

Yhdistys haluaa korostaa sisustusalan laaja-alaisuutta ja monimuotoisuutta ja vuosien varrella tunnustuksen ovat saaneet osakseen hyvinkin keskenään erilaiset toimijat. SISUSTUSILMIÖ 2019 ‑tunnustuspalkintoehdokkaiksi valittiin kolme erilaista sisustusalan yritystä:

Ilmiö 1. Viherkasvit sisä- ja ulkotiloissa osana sisustusta ja hyvinvointia INNOGREEN
Perustelu: Yritys elää vahvasti tässä ajassa, tarttuu ajan ilmiöihin ja on mukana luomassa niitä.

Luontoarvot ja vastuullisuus ovat ohjanneet InnoGreenin toimintaa sekä tuotekehitystä alusta asti. He vievät viheralaa rohkeasti eteenpäin ja luovat vihertuotteita, jotka ovat myös yhteiskunnallisesti merkittäviä. Ekologinen ajattelutapa niin tuotteissa kuin toimintatavoissa on tärkeää. Lisäksi vastuullisuus näkyy halussa suojella luontoa.

Ilmiö 2. Menestyksekkäät brändiuudistukset perinteikkäissä yrityksissä HAKOLA
Perustelu: Onnistunut ja kokonaisvaltainen brändiuudistus ajan hengessä.

Suomalainen ajaton designbrändi, jolla on syvät juuret Suomessa mutta tavoitteena kansainvälisyys.

Hakola on malliesimerkki yrityksestä, jonka perusta on vahva, mutta uusi sukupolvi modernisoi brändin. Annaleena Hämäläinen on rohkealla tavalla pistänyt uusiksi perinteisen suomalaisen perheyrityksen uudistamalla brändin, visuaalisen linjan ja malliston. Annaleena korostaa asiakaskokemuksen, markkinoinnin ja PR:n vaikutusta menestykseen ja sitä, että tuotteiden tulee olla kauniita, laadukkaita ja haluttavia.

Heti uudistuksen alussa Annaleenan tärkein kohde oli Hakolan verkkokaupan perustaminen. Nyt suurin osa sohvista myydään verkkokaupan kautta. Verkkokaupan lisäksi Hakolalla on lippulaivaliike Helsingin keskustassa. Uudistuksen jälkeen Hakola on onnistunut tuplaamaan liikevaihtonsa joka vuosi.

Ilmiö 3. Uudet keksinnöt kotimaisista raaka-aineista WOODIO
Perustelu: Woodio yhdistää ekologisesti ja täysin uudella tavalla suomalaiset vientivaltit: puun, designin ja teknologian, ponnistaen suomalaisen puuteollisuuden perinteistä.

Kotimainen designyritys Woodio valmistaa kylpyhuoneen altaita täysin uudenlaisesta, innovatiivisesta materiaalista. Kyseessä on maailman ensimmäinen vedenkestävä puukomposiitti, joka on yhdistelmä puuhaketta ja hartsia. Innovatiivinen materiaali on muotoon valettava, posliinia kestävämpi ja täysin kierrätettävä. Sen hiilijalanjälki on myös huomattavasti pienempi verrattuna tavanomaisiin posliinisiin vesikalusteisiin. Eri väreissä ja pintastruktuureilla saatava materiaali muovautuu altaiden lisäksi esimerkiksi seinäpaneeleiksi, keittiön työtasoiksi, wc-istuimiksi, oviksi tai pienesineiksi. Materiaali sopii ominaisuuksiensa ansiosta myös julkisiin tiloihin. Kylpyhuoneen altaat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Innovatiivinen tuote- ja materiaalikehitys sekä skandinaavinen huippudesign yhdessä luovat edellytykset tulevaisuuden design-tuotteille."

Tunnustuspalkinnon voittaja äänestettiin yhdistyksen jäsenistön kesken ja tiukan äänestyksen tuloksena Sisustussuunnittelijat SI ry myöntää SISUSTUSILMIÖ 2019 ‑tunnustuspalkinnon HAKOLA OY:lle. Vuonna 2019 SI ry haluaa kannustaa sisustusalan uusia liikeideoita, markkinahenkisiä ja suomalaisuutta eteenpäin vieviä vetovoimia, mutta myös antaa tunnustusta pitkäjänteiselle suomalaiselle työlle ja sen viemiselle uudelle tasolle ajan ilmiöt huomioiden. SISUSTUSILMIÖ 2019 -palkinnolla SI ry haluaa erityisesti nostaa esille suomalaisen perinteisen perheyrityksen, joka on onnistunut modernisoimaan tutun brändin, säilyttämään laadun ja designin, sekä nostamaan yrityksen tuloksen ja tunnettuuden kokonaan uudelle tasolle.

Teksti: Suvi-Maria Silvola

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Sisätilojen rakennusperinnön liike – kohti kulttuuriperinnön parempaa vaalimista

Ornamo Design Dialogi -tapahtuman kahvipöydässä virisi viime syksynä pienessä siolaisten joukossa keskustelu niin rakennusten, kuin sisustustenkin kroonisesta purkuvimmasta. Huolena nousi esiin erityisesti oman aikakautensa esimerkillisten kokonaissisustusten tuhoutuminen eri syistä: toiset osana usein monimutkaisia kiinteistökehityshankkeita, osa välinpitämättömyyden tai omistajien inhimillisen tietämättömyyden vuoksi. Tärkeästä aiheesta motivoituneina päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen.

Ratkaisu, joka tuntuu itsestäänselvältä 

Suunnittelijan työhön liitetään usein mielikuva luovuudesta ja oivalluksista. Asiakas esittää haastavia kysymyksiä, joihin ammattilaisen tehtävä on löytää vastaukset. Ratkaisu vaativaan kysymykseen syntyy, kun kysymystä on katsottu tarpeeksi kauan, eri kulmista ja oikealta etäisyydeltä.

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.