Näinä viitenä vuotena, joina olen toiminut Sisustusarkkitehdit
SIOn puheenjohtajana, on maailma näyttänyt alalle parhaimpia puoliaan.
Osittain matalan korkotason edesauttama rakentamisen ylikuumeneminen
on ollut potentiaalisista uhista lähimpänä. Niskaamme isketty pandemia,
tai pikemminkin sen patoamiseksi laaditut toimenpiteet, ovat vuorostaan
antaneet rakentamisen investointeja ohjaavalle rahaliikenteelle aikaa
jäähtyä. Mitä teemme odottaessamme investointien jälleen virtaavan
markkinatalouden vuorilta jään sulaessa? Listalla ensimmäisenä on
tietenkin: pysyä hengissä.
Jos syystä tai toisesta on jostain ilmestynyt sitä paljon puhuttua
ylimääräistä aikaa, on itsensä ja ammattiosaamisensa kehittäminen
seuraavana vuorossa. Kevyemmästä päästä lähdettäessä, on ajankuvaksi
muodostunut sanahirviö webinaari ensimmäinen mistä aloittaa. Vaikka
webinaarit kuten ”Mitä tehdä autioituville ostoskeskuksille?” tai ”Helsinki-
Vantaan lentoaseman laajennuksen purkamisen uudet tuulet” saattavat
kuulostaa mielenkiintoisilta, toivotaan että niiden aika ei ole vielä.
Jos tarvitsee vuorostaan vastapainoa työkuvioille, lienevät seminaarit
kuten ”Kuinka rentoutua joogasta ilman salaliittoteorioita?” tai ”Kokkola
kunniaan! Eli miten nauttia matkailusta sen typistyttyä Napakympin
sekundamatkalaukuksi?” varsin käytännöllisiä.
Kaikista hyödyllisintä on kuitenkin kehittää sitä ammatillista
osaamista, mille jatkossa on eniten tarvetta. Eräs viisas sisustusarkkitehti
totesi kerran (nyt), että kansakunnan henkinen tila mitataan sen
rakennusten kunnon mukaan. Suomella on tosin etulyöntiasema nuoren
rakennuskantansa ansioista: Ateenan Parthenonin kaltaiset ”kaupungin
parhaalla paikalla” kököttävät rauniot loistavat poissaolollaan. Mikä
parasta: rakennukset on taituroitu pystyyn niin, että ne ylläpitävät
korjausrakentamisen kysyntää pitkälle tulevaisuuteen. Toinen positiivinen
tekijä on perisuomalainen suvaitsemattomuus: emme kerta kaikkiaan
suvaitse hometta, vetoa tai heikolla paineella toimivia putkistoja. Toisin
sanoen: vaikka trendit, suhdanteet, brändit ja tuulensuunta muuttuvat
alituiseen, on korjausrakentaminen viimeinen mistä nipistetään.
Vaikka termit digitalisaatio ja tietomalli, saattaisivat kuulostaa
sanahötöltä terminologialta, on niiden sisään kirjoitettu kuitenkin
jotain, mikä ei ole pelkästään henkilökohtaisella tasolla syytä olla
hallussa (olettaen siis, että ammatilliset työvälineet jo muuten pysyvät
hyppysissä), vaan pitää yllä myös Suomen asemaa tietotekniikan
edelläkävijänä.
Kolmantena noston ansaitsee vähemmän yllättävästi ekologisuus.
Tänä vuonna oli tarkoitus järjestää asian tiimoilta SIOn seminaari, mutta
ainakaan aihe ei ole vanhentunut seuraavalle vuodelle siirryttäessäkään.
Ekologisuus rakennusteollisuudessa – tai sen puute – ei tosiaankaan
muutu vuosien kuluessa vähemmän tärkeäksi, vaan päinvastoin.
Tähän kun yhdistää korjausrakentamisen nopean syklin ja materiaalien
hiilijalanjäljen kuormittavuuden, ei niiden kiertokulun pidentäminen
kiertotalouden mallilla ole lainkaan huono ratkaisu.
Vuosituhannen vaihtuminen oli vain numeroiden vaihtumista
kellotaulussa. Nyt olemme konkreettisemmin uuden ajan kynnyksellä
ja on aika katsoa mitä kuljetamme sen yli. Mukanamme kantakaamme
terveelliset asunnot ja kauniit rauniot.
Kirjoittaja: Tatu Ahlroos
Puheenjohtaja
Sisustusarkkitehdit SIO
2015–2020
