Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Quo Vadis Architectura?
– Eurooppa koolla Firenzessä sisustusarkkitehtuuria kehittämässä

ECIA:n puheenjohtaja Martin Thörnblom.

Teksti: Tatu Ahlroos

Euroopan sisustusarkkitehdit kokoontuivat syyskuussa renessanssin syntykaupungissa ECIA:n (The European Council of Interior Architects) vuosittaiseen jäsenkokoukseen, jossa jäsenmaat juhlivat samalla järjestön 30-vuotisjuhlia.

Juhlaan oli myös syytä sen vuoksi, että
EU:lta tullut massiivinen projektirahapaketti antaa järjestölle mahdollisuuden
toteuttaa tulevina vuosina useita tärkeitä hankkeita alan vahvistamiseksi
ja kartoittamiseksi. Näiden projektien esittely, puheenjohtaja
Martin
Thörnblommin avaussanat, jäsenmaiden selonteot toiminnastaan
ja maailmanjärjestön IFI:n istuvan puheenjohtajan Emrah Kaymakin terveiset
muodostivat tärkeän osan varsinaisen jäsenkokouksen osuudesta,
jonka jälkeen oli aika yhteiselle keskustelulle ja seminaarille, joka tapahtui
sekä englanniksi että italiaksi korvanappien kautta tapahtuneen simultaanitulkkauksen
kautta.


AIPin puheenjohtaja Antonio D. De Antonis.

Paikalle oli saapunut suuri määrä etenkin vanhempaa kaartia Italian
jäsenjärjestön AIPi:n kutsumana. Keskustelu oli sopivan ärhäkkää, etenkin
kun puhuttiin yliopistokoulutuksen tarpeellisuudesta ammatin kannalta.
Puolesta ja vastaan argumentit olivat, kuten olettaa saattaa, esitetty
subjektiivisista lähtökohdista, mikä verevöitti keskustelua ja muistutti,
kuinka ammattikunnan sisälläkin löytyy erilaisia tapoja löytää maailmaan
merkitystä tilallisena kokemuksena. Mutta mikä se lopulta on? Onko tämä
kokemus jotain mikä syntyy palkkalaskeman kylkiäisenä asiakkaan tahdon
ja budjetin mukaisesti vai älyllinen prosessi, jossa akateemisesti pohditaan
henkilökohtaista suhdettamme rakennettuun ympäristöön ja niitä
moninaisia tapoja, joilla sitä havaitsemme? Ruotsin edustaja Tortsten Hild
Göteborgin yliopistosta muistutti jälkimmäiseen liittyen esimerkiksi Juhani
Pallasmaan teksteistä, joiden avulla voimme myös paremmin ymmärtää
arkkitehtuuria syvällisemmin myös työpöytämme ääressä. Myös rakennusten
uusiokäyttö ja ekologisten rakennustapojen ja metodien käyttö
ammatissamme olivat keskustelun aiheina, mutta astetta suuremmalla
konsensuksella.


Rene Pier Saksasta ja muu kutsuvierasyleisö jaksoivat läpi pitkän
tilaisuuden keskittyneesti, vaikka renessanssi-ajan rakennukset eivät ole
erityisesti seminaaritilojen ilmastoinnista kuuluisia.

Tahatonta komiikkaa saatiin yllättäen aikaan hallituksen uuden jäsenen
vaaleissa. Vastakkain oli Islannin ja Maltan naispuoliset edustajat.
Islannin edustajan vaalipuhe oli pohjoismaalaisittain lähes anteeksipyytelevä,
mutta CV erityisen vakuuttava. Maltan edustaja, joka oli laittanut
paikallisen järjestötoiminnan pystyyn lähes yksin käsin, hoiti puheensa
karismaattisesti ja päämäärätietoisesti Napoleonin viitoittamalla tiellä.
Lopputulos oli ääntenlaskennan jälkeen juuri prikulleen tasan ja hallitus
joutui puntaroimaan, kuinka tilanne saadaan solmusta auki. Lopulta ratkaisu
oli ottaa äänestys uudestaan ensi vuonna ja jättää paikka vielä täyttämättä.

Tapahtumapaikka vaatii ehdottomasti maininnan, sillä kyseessä oli
“kapitalismin syntypaikka” kuten Katalonian edustaja humoristisen kuivasti
totesi lounaan yhteydessä, eli Palazzo Medici Riccardi renessanssikaupungin
ytimessä. Itse kokous pidettiin palatsin peilisalissa, joka oli juuri
niin loistelias kuin olettaa kuuluukin ja antoi sopivat puitteet juhlavuoden
kokoukselle. Gaala-illallinen vuorostaan oli kaavailtu uima-altaan ympärillä
tapahtuvaksi sosialisoinniksi, mutta myrskyvaroitus ja kaatosade pakottivat
vieraat leikkaamaan syntymäpäiväkakun sisätiloissa.

Tatu Ahlroos

Kirjoittaja on sisustusarkkitehtuurin maailman kattojärjestön IFI:n tuleva
presidentti (2024–2025) ja hallituksen sekä johtokunnan jäsen.

Kuvat: Tatu Ahlroos

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

Luonnon kauneus lattian pinnassa

Lattia ei enää ole pelkkä kodin perusta, jonka päälle muu sisustus rakentuu. Viime vuosina se on noussut sisustuksen keskiöön – jopa

Kohti kestävämpää rakentamiskulttuuria

Rakentaminen ja remontointi ovat merkittäviä hiilijalanjäljen lähteitä, mutta vastuullisilla valinnoilla voidaan ympäristövaikutuksiin vaikuttaa jo suunnittelupöydällä. Siirryttäessä kohti tulevaisuuden hiilineutraalimpaa rakentamista tarvitaan

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu

Hyvinvointia työympäristöstä?

Kirjoittaja: Marjut Nousiainen Viime aikoina kotona työskentely on tullut lähes kaikille toimistotyöntekijöille tutuksi, näin on käynyt myös minulle. Etätyöskentelyssä on paljon

Yuki Abe, Vuoden kalustesuunnittelija 2021

Kirjoittaja: Minna Borg SISUSTUSARKKITEHDIT SIO valitsi Vuoden kalustesuunnittelijaksi 2021 sisustusarkkitehti SIO Yuki Aben. Abe on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005 ja

PRP:n julkisivut taipuvat moneksi

Julkisivut toimivat rakennuksen käyntikorttina ja kertovat sen sisällä tapahtuvasta toiminnasta ja arvomaailmasta. Laadukkaasti toteutetut julkisivut korostavat yrityksen brändiä ja vetävät asiakkaita

2030-luku on jo täällä, oletko valmis?

Olen sisustusarkkitehdit SIO:n hallituksen uusi puheenjohtaja, Lars ’Lasse’ Räihä. Tatu Ahlroos päätti astua sivummalle ansiokkaan 5 vuoden johtamisen jälkeen – astun

Entä jos?

Istahtaessani autooni muutama minuutti sitten päättyneen työmaakokouksen jälkeen huomaan olevani hyväntuulinen. Paikalla oli koko projektin kahdeksanhenkinen tiimi: lupa-arkkitehti, vastaava mestari, sähkösuunnittelija,

Rakennettu miljöö ja empatia

Keskustelu rakennetun ympäristön onnistuneisuudesta palautuu usein kohteen esteettisiin ja toiminnallisiin arvoihin. Vähättelemättä näitä näkökulmia on hyvä huomata, että kokemamme tunne onnistuneesta,