Teksti: Tatu Ahlroos
Euroopan sisustusarkkitehdit kokoontuivat syyskuussa renessanssin syntykaupungissa ECIA:n (The European Council of Interior Architects) vuosittaiseen jäsenkokoukseen, jossa jäsenmaat juhlivat samalla järjestön 30-vuotisjuhlia.
Juhlaan oli myös syytä sen vuoksi, että
EU:lta tullut massiivinen projektirahapaketti antaa järjestölle mahdollisuuden
toteuttaa tulevina vuosina useita tärkeitä hankkeita alan vahvistamiseksi
ja kartoittamiseksi. Näiden projektien esittely, puheenjohtaja
Martin
Thörnblommin avaussanat, jäsenmaiden selonteot toiminnastaan
ja maailmanjärjestön IFI:n istuvan puheenjohtajan Emrah Kaymakin terveiset
muodostivat tärkeän osan varsinaisen jäsenkokouksen osuudesta,
jonka jälkeen oli aika yhteiselle keskustelulle ja seminaarille, joka tapahtui
sekä englanniksi että italiaksi korvanappien kautta tapahtuneen simultaanitulkkauksen
kautta.
AIPin puheenjohtaja Antonio D. De Antonis.
Paikalle oli saapunut suuri määrä etenkin vanhempaa kaartia Italian
jäsenjärjestön AIPi:n kutsumana. Keskustelu oli sopivan ärhäkkää, etenkin
kun puhuttiin yliopistokoulutuksen tarpeellisuudesta ammatin kannalta.
Puolesta ja vastaan argumentit olivat, kuten olettaa saattaa, esitetty
subjektiivisista lähtökohdista, mikä verevöitti keskustelua ja muistutti,
kuinka ammattikunnan sisälläkin löytyy erilaisia tapoja löytää maailmaan
merkitystä tilallisena kokemuksena. Mutta mikä se lopulta on? Onko tämä
kokemus jotain mikä syntyy palkkalaskeman kylkiäisenä asiakkaan tahdon
ja budjetin mukaisesti vai älyllinen prosessi, jossa akateemisesti pohditaan
henkilökohtaista suhdettamme rakennettuun ympäristöön ja niitä
moninaisia tapoja, joilla sitä havaitsemme? Ruotsin edustaja Tortsten Hild
Göteborgin yliopistosta muistutti jälkimmäiseen liittyen esimerkiksi Juhani
Pallasmaan teksteistä, joiden avulla voimme myös paremmin ymmärtää
arkkitehtuuria syvällisemmin myös työpöytämme ääressä. Myös rakennusten
uusiokäyttö ja ekologisten rakennustapojen ja metodien käyttö
ammatissamme olivat keskustelun aiheina, mutta astetta suuremmalla
konsensuksella.
Rene Pier Saksasta ja muu kutsuvierasyleisö jaksoivat läpi pitkän
tilaisuuden keskittyneesti, vaikka renessanssi-ajan rakennukset eivät ole
erityisesti seminaaritilojen ilmastoinnista kuuluisia.
Tahatonta komiikkaa saatiin yllättäen aikaan hallituksen uuden jäsenen
vaaleissa. Vastakkain oli Islannin ja Maltan naispuoliset edustajat.
Islannin edustajan vaalipuhe oli pohjoismaalaisittain lähes anteeksipyytelevä,
mutta CV erityisen vakuuttava. Maltan edustaja, joka oli laittanut
paikallisen järjestötoiminnan pystyyn lähes yksin käsin, hoiti puheensa
karismaattisesti ja päämäärätietoisesti Napoleonin viitoittamalla tiellä.
Lopputulos oli ääntenlaskennan jälkeen juuri prikulleen tasan ja hallitus
joutui puntaroimaan, kuinka tilanne saadaan solmusta auki. Lopulta ratkaisu
oli ottaa äänestys uudestaan ensi vuonna ja jättää paikka vielä täyttämättä.
Tapahtumapaikka vaatii ehdottomasti maininnan, sillä kyseessä oli
“kapitalismin syntypaikka” kuten Katalonian edustaja humoristisen kuivasti
totesi lounaan yhteydessä, eli Palazzo Medici Riccardi renessanssikaupungin
ytimessä. Itse kokous pidettiin palatsin peilisalissa, joka oli juuri
niin loistelias kuin olettaa kuuluukin ja antoi sopivat puitteet juhlavuoden
kokoukselle. Gaala-illallinen vuorostaan oli kaavailtu uima-altaan ympärillä
tapahtuvaksi sosialisoinniksi, mutta myrskyvaroitus ja kaatosade pakottivat
vieraat leikkaamaan syntymäpäiväkakun sisätiloissa.
Tatu Ahlroos
Kirjoittaja on sisustusarkkitehtuurin maailman kattojärjestön IFI:n tuleva
presidentti (2024–2025) ja hallituksen sekä johtokunnan jäsen.
Kuvat: Tatu Ahlroos
