Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

PRP:n julkisivut taipuvat moneksi

Julkisivut toimivat rakennuksen käyntikorttina ja kertovat sen sisällä tapahtuvasta toiminnasta ja arvomaailmasta. Laadukkaasti toteutetut julkisivut korostavat yrityksen brändiä ja vetävät asiakkaita ja käyttäjiä puoleensa.

Näin tapahtui esimerkiksi Kirkkonummen uudessa kirjastossa Fyyrissä, jossa kuparinen julkisivu istuttaa uudisrakennuksen luontevasti perinteikkääseen miljööseen. Materiaalivalinta tuo arvokkuutta ja kestävän rakentamisen teemoja näyttävään rakennukseen ja korostaa Kirkkonummen historiaa. Kalansuomulevyistä rakennettu julkisivu vaatii huippuosaamista asennuksessa, mutta Pohjanmaan Rakennuspelti PRP toteutti sen laadukkaasti omien asentajiensa kanssa.

kuva

PRP on viime aikoina suunnitellut ja toteuttanut monipuolisesti erilaisia kohteita esimerkiksi kaarevilla alumiinikomposiittilevyillä, täysmetallisilla kupari- ja teräslevyillä sekä perforoiduilla profiilipelleillä. ”Olemme erikoistuneet vaativienkin materiaaliratkaisujen toteuttamiseen, joten kannattaa olla yhteydessä villimpienkin ideoiden kanssa”, kehottaa julkisivuliiketoiminnan johtaja Jukka-Pekka Viita.

kuva
Jukka-Pekka Viita

”Ottamalla meidät mukaan jo suunnitteluvaiheessa saat käyttöösi ammattilaistemme näkemyksiä sekä ideoita ja näin voimme varmistaa laadukkaan toiminnan ideoinnista asennukseen”, Viita sanoo. ”Meidän kauttamme saat kaiken parhaaseen lopputulokseen: ideointi, suunnittelu, materiaalit, valmistus ja asennukset. PRP:n yhteyshenkilö huolehtii, että kommunikointi on helppoa ja tehokasta sekä aikataulut pitävät.”

Ole yhteydessä niin suunnitellaan sinun kohteellesi arvoisensa julkisivu!

Jukka-Pekka Viita, 044 370 8623
jukka-pekka.viita@prp.fi
www.prp.fi

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle

Tapaus QUU Design

Immateriaalioikeuksien hyödyntäminen on osa brändinrakennusta Sisustussuunnitteluprojektien yhteydessä syntyy usein kokonaan uusia tuotteita. Juuri näin sai alkunsa myös Heli Mäkirannan suunnittelema moderni

Ympäristövastuulliset valinnat

Jokainen rakennusprojeksi kuluttaa luonnonvaroja. Rakennus kuluttaa energiaa ja vettä ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä sekä rakennusvaiheessa, että käytön aikana. Jätettä syntyy purkuvaiheessa tai

Monipaikkaisuus on tullut jäädäkseen

Sisustusarkkitehdit ja muotoilijat ovat avainasemassa, kun työn tekemisen muutoksia pohditaan. Koulutetuilla suunnittelijoilla on eväitä ja osaamista muutosprosessien läpiviemisessä. Suunnittelijoita askarruttavat tulevaisuuden

Kohti kestävää suunnittelua

Viime vuosisadan alussa, jopa puoleen väliin saakka rakentamiskulttuuri perustui kokemukseen ja historiaan. Rakennettiin hyväksi havaituilla menetelmillä ja tuotteilla. Rakennusosiin ja -materiaaleihin

Kotihäpeä vai kotionni?

Millaiset hetket eletystä elämästä jäävät mieleesi: Liittyvätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?” -Katarina Meskanen- LAPSUUDENKODISSA MEILLÄ oli

Vihersisustus tuo luonnon osaksi sisätiloja

Näyttävät kasviseinät ja -pylväät ovat katseen vangitsevia tunnelman luojia. Viherkasvien lisäksi sammalista ja jäkälistä voi luoda säväyttäviä sisustusratkaisuja. Runsaat toteutukset viehättävät

Voimauttava vihreys – ergonomiaa aivoille!

Ilmeikäs vihersisustus tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta tilojen käyttäjille. Elävistä kasveista saa virtaa ajatteluun ja voimaa edetä kohti tavoitteita. ”Ihmiset työskentelevät

Mikä on tilasi, etätyöläinen?

Tietotyötä tehdään nyt monipaikkaisesti hybridimallilla ja yhteisöllisyys saa uusia muotoja monialaisissa coworkingverkostoissa. Yritysten huolella brändättyjen toimitilojen rinnalla kukoistavat kotitoimistot, joiden persoonalliseen