Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Tesoma School, Tampere

Julkisivuyhdistys ry

Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on tapahtumassa mukana yhtenä yhteistyökumppanina. Tapahtuma järjestetään 12.9.2019 klo 14.15 alkaen Kaapelitehtaalla osana Helsingin Design Weekiä. Tapahtumaan sisältyy niin tapahtuman yhteistyökumppaneiden näyttely kuin seminaari, jossa esiintyy useita kotimaisia ja ulkomaisia huippuarkkitehteja.

Tapahtumassa jaetaan myös ensimmäistä kertaa Vuoden Metallijulkisivu -palkinto. Palkinnolla halutaan tukea innovatiivisia ja kestävään rakentamiseen tähtääviä ratkaisuja. Palkinnon saadakseen suunnitelleen toimiston tulee olla suomalainen ja kyseisen rakennuksen tulee olla valmistunut vuoden 2018 alun jälkeen. Viiden parhaan joukkoon ovat valikoituneet Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co, Parvainen Arkkitehdit Oy, lpv, PES Architects ja alt Arkkitehdit Oy.

Lisätietoa ja ilmoittautumislinkin tapahtumaan löydät tapahtuman kotisivuilta: www.plootu19.fi


Kalasatama Electricity substation and Suvilahti graffiti fence, Helsinki
Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co
Julkisivumateriaali: ruostumaton teräs, alumiini ja maalattu teräs

Telia Helsinki Data Center
TELIA Helsinki Data Center, Helsinki
Arkkitehti: Parvainen Arkkitehdit Oy
Julkisivumateriaali: Alumiini

Tesoma School
Tesoma School, Tampere
Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy (lpv)
Julkisivumateriaali: Alumiini

Strait Culture and Art Center, fuzhou China
Strait Culture and Art Center, Fuzhou, China
Arkkitehti: PES Architects
Julkisivumateriaali: Titaani sinkki

Suolahti School, telakkakatu
Suolahti School, Telakkakatu
Arkkitehti: alt Arkkitehdit Oy
Julkisivumateriaali: Corten, alumiini ja sinkitty teräs

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Ajatonta ja kestävää

Teksti: Maiju koskinen Jokin aikasitten huomasin, että osa ruukkusalaateista myydään nykyään ilman ruukkuja. Asia, joka mainitaan jopa tuotteen nimessä, voidaan jättää

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului paneeli, jossa toimistoa

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle