Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallistaminen (DEI) osana sisustusarkkitehdin työtä

Kirjoittaja: Irene Koukku

Sisustusarkkitehdin selkärankaan on taottu jo opiskeluaikoina ajattelumalli, joka pitää sisällään ergonomisen, ekonomisen ja ekologisen tarkastelun osana päivittäistä työskentelyä.

Yleisessä keskustelussa vastuullisuus mielletään usein ympäristön
huomioivaksi kestäväksi suunnitteluksi ja kiertotalousajatteluksi.
Näiden lisäksi tilasuunnittelussa on onneksi alettu nostaa jo tutumman
osallistamisen ohella keskusteluun vähemmän esillä olleita painotuksia:
monimuotoisuus ja tasa-arvo.

Monimuotoisuuden huomioiminen suunnittelussa tarkoittaa, että tilat
palvelevat eri taustoista tulevia ja erilaisia tarpeita omaavia tilojen käyttäjiä.
Valitettavasti moni tila on yhä suunniteltu kohtuullisen homogeeniselle
käyttäjäjoukolle, mikä jättää huomioimatta esimerkiksi kulttuuristen tai
katsomuksellisten erojen vaikutukset tilojen käyttöön.

Työympäristöistä puhuttaessa tasa-arvoinen tila olisi sellainen, jossa
jokaisella tilan käyttäjällä on mahdollisuus työskennellä tehokkaasti, mukavasti ja turvallisesti ilman, että heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa
rajoittavat heidän mahdollisuuksiaan. Tämä tarkoittaa myös psykologista
turvallisuutta. Tila voi parhaimmillaan edesauttaa turvallisuuden
tunteen muodostumista.

Käyttäjien osallistaminen tilasuunnitteluprosessiin on laajaa ja vakiintunutta.
Erilaisissa osallistamisen muodoissa, kuten työpajoissa, kyselyissä
ja kohderyhmähaastatteluissa olisi hyvä jatkossa ottaa esille ja
työstää yhdessä myös DEI-teemoja. Niiden painopisteet ja tarpeet ovat
käyttäjäryhmäkohtaisia aivan kuten tutummatkin, esimerkiksi työtehtävien
luonteeseen liittyvät tarpeet.

Kun työympäristöpuolella on pitkään puhuttu monitilatoimistoista
(Activity-Based Office), puhummeko kohta tämän rinnalta DEI-Based
Office -toimistoista? Vaikka asiakkaallamme ei olisikaan vielä DEI-strategiaa
luotuna, voimme jo ottaa nämä tärkeät asiakokonaisuudet osaksi
tarvekartoitusta ja sisällyttää ne tilasuunnitteluprosessiin.

Irene Koukku
Tilasuunnittelija / Sisustusarkkitehti SIO
OP Osuuskunta / OP Ryhmä

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja

Tehokasta äänenvaimennusta urheiluhalleihin

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kestävät materiaalivalinnat vaativat muutakin kuin CO₂-luvun tarkastelua 

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä. 

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Aalto Works -sarja hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.