Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Mitä asiakas ei näe

Siinä vaiheessa, kun kohde luovutetaan asiakkaalle, suurin osa tehdystä työstä on kadonnut näkyvistä. Talotekniikka, aikataulut, koordinointi ja lukemattomat pienet päätökset on tehty kauan ennen pintamateriaalien asentamista.
Kohteen suunnittelija on Sisustussuunnittelija SI Katariina Markkula. KUVA: SAMPSA PÄRNÄNEN

”Lopputuloksesta jopa 85 prosenttia jää täysin piiloon”, toteaa Sisustussuunnittelijat SI ry:n puheenjohtaja Ilse Juola. ”Asiakas näkee valmiin pinnan, mutta ei sitä, miten seinähana ylipäätään pystyttiin sijoittamaan haluttuun kohtaan tai miksi tietty kytkin on juuri siinä kohtaa.”

Tämä on sisustussuunnittelun paradoksi: mitä paremmin työ on tehty, sitä vähemmän se näkyy. Onnistuminen näkyy toimivana kokonaisuutena: siinä, että arki sujuu, valinnat kestävät käyttöä ja asiakas on tyytyväinen. Sen sijaan prosessi, joka sen mahdollisti, on piiloutunut rakenteisiin ja valmiiden pintojen alle.

Esimerkiksi seinään upotettava hana on päätös, joka vaikuttaa rakenteisiin, putkivetoihin, aikatauluun ja eri toimijoiden työn yhteensovittamiseen. Kun ratkaisu toimii, se näyttää usein hyvinkin yksinkertaiselta.   Tästä seuraa kysymys, jonka jokainen suunnittelija kohtaa jossain vaiheessa työurallaan: miten viestiä arvo, jota asiakas ei näe? Dokumentointi, koordinointi ja ennakointi ovat taitavan sisustussuunnittelijan kovinta ydintä, mutta ne eivät jätä jälkeäkään valmiiseen pintaan.

Sisustussuunnittelijat SI ry

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden 2024 kalustesuunnittelijaksi kalustesuunnittelija, sisustusarkkitehti SIO Petra Lasseniuksen. Petra Lassenius (s.1969) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta sisustusarkkitehdiksi ja

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti