Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Maanläheinen MAATIILI

Malmö-maatiilet tuovat väriä Monion piha-alueille.

Rakentamisessa on tänä päivänä erityisen tärkeää varmistaa valittujen materiaalien ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Maatiili on kestävän kehityksen mukainen Kesy-materiaali, jonka valmistuksessa käytetään vain luonnonaineksia, savea ja vettä. Polttamalla valmistettavien keraamisten maatiilien käyttöiän odote on yli 100 vuotta ja ne säilyttävät arvonsa vuosikymmenestä toiseen.

Novenberg Oy

Maatiilet Monion piha-alueilla

Tuusulan uuden lukio- ja kulttuuritalo Monion pihoilla ja kulkuväylillä on käytetty syvän punaisen ja ruskean sävyisiä Malmö-maatiiliä. Moniossa materiaalien valintakriteereitä olivat ekologisuus, kestävyys ja helppo huolettavuus.

Maatiilien koko on 78 x 240 mm ja kevyen liikenteen väylillä tiilien vahvuus on 52 mm. Alueilla, joilla on autoliikennettä, on maatiilien vahvuus 62 mm.

Tiilien väleissä käytetään murskattua graniittia, KaM-hiekkaa. Maatiilet ovat käyttöpinnaltaan karheita, joten ne eivät ole märkänäkään vaarallisen liukkaita. Maatiilet kestävät myös hyvin kunnossapitoa, kuten talvisuolausta ja happoja. Käytettävyyden kannalta on tärkeää, että osa hulevesistä pääsee imeytymään tiilien välistä maaperään.

Monion pihasuunnitelma on Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän käsialaa ja maatiilet asensi Viher-Pirkan kokeneet piharakentajat.

Novenberg Oy
Maatiilet kestävät hyvin Suomen vaihtelevia sääoloja.

Laadukas maatiili

Euroopan parhaat tiilitehtaat käyttävät valikoituja savilaatuja, joista jalostetaan ammattitaidolla korkealaatuiset maatiilet. Savesta leikatut tiiliaihiot poltetaan yli 1100°C lämpötilassa, jolloin ne sintraantuvat kovaksi keramiikaksi, jolla on erittäin alhainen veden absorbointikyky. Hyvä maatiili ei siis ime itseensä juuri lainkaan kosteutta, jonka ansiosta materiaali kestää hyvin Suomen vaihtuvia sääoloja.

Novenberg Oy

Maatiiliä on useita värejä, jotka eivät ajan myötä haalistu. Värit muodostuvat saviaineksen mukaan ja tiilet ovat aina läpituotteen samaa sävyä. Maatiiliä voidaan latoa eri tavoin ja käyttää myös lämmitetyillä kaduilla sekä portaissa. Maatiilet antavat lähes rajattomat mahdollisuudet toteuttaa kestäviä ja viihtyisiä piha-alueita.

Lisätietoja: www.novenberg.fi

Teksti ja kuvat: Novenberg Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Modernin arkkitehtuurin julkisivukorjaaminen

Modernin arkkitehtuurin julkisivukorjaamisessa korostuu kohteen ominaispiirteiden ja luonteen sekä käytettyjen materiaalien ja tekniikoiden ymmärtäminen. Vaikka toisaalta elementtirakentaminen on ollut suoraviivaista, on

Julkisivusaneeraus hyvällä yhteistyöllä

Nykyinen rakennuskantamme tuottaa 76 % hiilidioksidipäästöistä. Taloyhtiöiden remonteissa tarvitaan eri asiantuntijatahojen yhteistyötä ja uusia innovaatioita. Julkisivusaneerauksen yhteydessä tehtävä lisälämmöneristäminen on tehokas

Tukea, turvaa ja tyyliä matellirakenteista

Lujia, tyylikkäitä ja pitkäikäisiä metallimateriaaleja käytetään monenlaisten talojen perustuksiin, runkorakenteisiin, julkisivuihin ja kattopäällysteisiin. Metallit kestävät Suomenkin ilmastoa, mutta ne sopivat hyvin

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.