Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kotihäpeä vai kotionni?

Millaiset hetket eletystä elämästä jäävät mieleesi: Liittyvätkö ne siistiin kotiin vai esimerkiksi ystävien kanssa jaettuihin hetkiin?” -Katarina Meskanen-

LAPSUUDENKODISSA MEILLÄ oli aina paikat tiptop. Silti aina
oli myös avoimet ovet lasten ja aikuisten ystävillä ja sukulaisilla tulla ja
mennä. Se oli ihanaa. Pakasteesta löytyi aina vierasvara ja usein pöytä oli
täynnä lapsia ja aikuisia välipalalla tai iltateellä ja usein myös laulettiin ja
soitettiin yhdessä.

Kodissamme on myös nykyään avoimet ovet, mutta paikat eivät
todellakaan ole aina tiptop. Joskus on ihan kamala sotku ja villakoiria vilisee,
mutta ei voi mitään, aina ei ehdi siivota. On tärkeämpää tehdä työtä
ja rakastaa. Sotku ei kuitenkaan ole este kenenkään tulla meille. Paras
sisustusvinkkini aina ja ikuisesti on: sammuta valot ja sytytä kynttilät. Siis
ainakin, jos haittaa tai hävettää. Muutenkin toki kynttilänvalo luo tunnelmaa.

Muutin juuri ennen koronaa uuteen kaupunkiin. Poriin. Kauas kaikista
ystävistä ja perheestä. Alku oli hankalaa, kun en saanut edes matkustaa Helsinkiin, eivätkä vanhemmat tai sisarukset uskaltaneet tulla pohjoisesta
tänne. Sitten tuli kesä ja elämä hetkeksi avautui ja sitten taas talvi ja uusi
kevät ja kesä.

Nyt olen jo helpottunut sekä onnellinen. Ystävät ja perhe löysivät
tänne ja tulevat uudelleen. Jazzien aikaan pienen kotimme lattiat olivat
yhtä suurta siskonpetiä. Mieheni syntymäpäivänä koti täyttyi sankasta
savusta, kun yritin epätoivoisesti tehdä vaikutusta uusiin sukulaisiin kokkaustaidoillani.
Ystäväperheen pienokaiset nukkuivat sikin sokin tyytyväisenä
kaikkien kainalossa, kun katsoimme yömyöhään jalkapallon
MM-kisoja. Välillä kompasteltiin marmorikuuliin ja leluihin ja välillä ihan
omiin jalkoihimme. Joku teki iltavoileivät, joku toinen hoiti aamupalan.
Sujuvasti kuin vetoketjuliike.

Kotionnellisin hetki oli tänä syksynä, kun ystäväperhe pitkän surffipäivän
jälkeen tuli meille syömään lettuja ja hodareita ja heti ovelta kuului:
”Saako teillä olla kalsareilla?” Kyllä saa, mekin ollaan. Ihan kuin kotona.
Tervetuloa! Eikä edes sammutettu valoja.

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola
Toiminnanjohtaja, Sisustussuunnittelijat SI ry

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Ajattomuuden estetiikka: harkittua ja kestävää

Sisustussuunnittelun kentällä trendeillä on kiistaton vetovoimansa. Niiden rytmi ohjaa materiaalivalintoja, värimaailmoja ja muotoilun suuntaviivoja, luoden sykähdyttäviä mutta usein lyhytikäisiä tilallisia ilmiöitä.

Näkökulmia vastuullisuuteen

SIOn seminaari Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla 25.3.2025 “Mikä on fiiliksesi sisustusarkkitehtien työn tulevaisuudesta?” -“moniulotteinen, muuttuva, problemaattinen, rohkea, ihmiskeskeinen” Tätä mieltä olivat osallistujat

Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina

Sisustusarkkitehdit SIO on valinnut Vuoden sisustusarkkitehtitoimiston 2025. Nominaatin sai helsinkiläinen Kohina Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaan 30.1.2025 Kulttuurikeskus Stoassa. Kohina on

Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?

Kirjoittaja: Lars ’Lasse’ Räihä Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council

Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa

Moni ensi kertaa suunnittelupalvelua harkitseva varmasti pohtii, pärjäisikö kuitenkin itse sisustusvalinnoissa varsinkin, jos budjetti on hyvin rajallinen. Jos haluat säästää rahaa,

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,