Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kohti kestävämpää rakentamiskulttuuria

Ida Pihlajaniemi

Rakentaminen ja remontointi ovat merkittäviä hiilijalanjäljen lähteitä, mutta vastuullisilla valinnoilla voidaan ympäristövaikutuksiin vaikuttaa jo suunnittelupöydällä. Siirryttäessä kohti tulevaisuuden hiilineutraalimpaa rakentamista tarvitaan käytännön tekoja, joissa painotetaan materiaalien uudelleenkäyttöä, energiatehokkuutta ja pitkäikäisiä ratkaisuja. Pyrkimällä minimoimaan jätettä ja välttämään kertakäyttökulttuuria tuemme kestävää rakentamiskulttuuria.

Suunnittelulla pienempi hiilijalanjälki

Remonttisuunnittelussa on hyvä jo alkuvaiheessa arvioida, mitä jo olemassa olevia elementtejä voitaisiin mahdollisesti säästää tai hyödyntää myös uusissa tilaratkaisuissa. Uuden rakentamisen sijaan vanhaa voidaan usein kunnostaa tai muokata vastaamaan nykyisiä tarpeita ja visuaalisia ihanteita. Käytännön esimerkkinä keittiön kokonaisvaltaisen uusimisen sijaan tilan ilmettä voi päivittää vaihtamalla tasoja ja vetimiä tai maalaamalla pintoja. Samoin laadukkaat, mutta kuluneet irtokalusteet saavat uuden elämän verhoilulla tai puuosien käsittelyllä. Tällaiset sisustusratkaisut säästävät paitsi materiaaleja, usein myös kustannuksia.

Vähähiiliset materiaalit ja paikallisuus

Materiaalivalinnoilla on suuri merkitys rakentamisen hiilijalanjälkeen. Monilla valmistajilla on jo valikoimassaan vähähiilisiä ja kierrätettyjä materiaaleja, kuten eristeitä ja rakennuslevyjä ja valikoimat kehittyvät jatkuvasti. Suosimalla lähellä tuotettuja materiaaleja voidaan vähentää kuljetuspäästöjä ja tukea vastuullisia tuottajia. Suomessa vuonna 2025 voimaan astunut Rakentamislaki tuo lisävelvoitteita ympäristön huomioimiseen. Tämä antaa mahdollisuuden nostaa kierrätyksen ja vähähiilisten materiaalien käytön osuutta projekteissa.

Energiatehokkuus osana vastuullista remonttia

Energiatehokkuuden parantaminen on yksi tehokkaimmista tavoista pienentää asumisen ympäristövaikutuksia. LED-valaistus ja lisälämmöneristykset ovat esimerkkejä ratkaisuista, jotka vähentävät energiankulutusta ja lisäävät asumismukavuutta.

Kierrätys ja elinkaariajattelu

Vanhojen materiaalien ja kalusteiden kierrätys on tärkeässä roolissa hiilineutraalia rakentamista. Rakennusprojekteissa korostuvat myös jätteiden asianmukainen kierrätys ja hukan välttäminen. Elinkaariajattelulla sisustamisessa tarkoitetaan sitä, että tuotteet ja materiaalit valitaan niiden ajattomuuden, korjattavuuden ja kulutuskestävyyden perusteella, jolloin ihanteena on, että lopputulos palvelee käyttäjää mahdollisimman pitkään.

Ida Pihlajaniemi
Sisustusarkkitehti SIO / Co-Founder Designurakka
idaDesign Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului paneeli, jossa toimistoa

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle