Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kansainvälinen personoidun sisustamisen kilpailu tarjoaa näkyvyyttä

Esimerkki aikaisemmasta 3D-mallia hyödyntäneestä kilpailutyöstä

Antalis Interior Design Award on kansainvälinen personoidulle sisustamiselle omistettu kilpailu, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Kisaan osallistui lähes 350 projektia 29 eri maasta, joten menestyksen innoittamana kilpailu järjestetään nyt toisen kerran.

Arkkitehdit, suunnittelijat, tulostajat, yritykset ja alan oppilaitokset kutsutaan osallistumaan kilpailuun 1.10.2019 – 31.1.2020 välisenä aikana. Kilpailuun osallistumisen edellytyksenä on, että 1.1.2018 jälkeen toteutetussa / käynnistetyssä sisustusprojektissa on käytetty vähintään yhtä Antaliksen valikoimaan kuuluvaa materiaalia. Osallistuja syöttää projektinsa suoraan www.antalisinteriordesignaward.com ‑kilpailusivustolle. Kaikki kilpailuun hyväksytyt työt tulevat näkyviin sivuston Gallery-osiossa tarjoten osallistujille näkyvyyttä ja sen myötä tunnettuutta ja mahdollisuuksia kontakteihin kansainväliselläkin tasolla.

kuva
Riemusta Oy:n suunnittelema Taitorin
toimistotilojen uudistus on esimerkki
edellisen kilpailun Office-kategoriaan
osallistuneesta suomalaisesta työstä.
Tämä projekti löytyy myös The
BOOKista. Sinne on yksiin kansiin
koottu edellisen kilpailun voittotyöt
ja muita kilpailuun osallistuneita
mielenkiintoisia toteutuksia.

kuva

Completed projects ‑sarjassa on tarjolla viisi eri kategoriaa: Hospitality, Retail, Office, Home ja Public building. Lisäksi Textile Awards -sarjaan voi osallistua, jos projektissa on hyödynnetty Antaliksen tekstiilituotteita ja vastaavasti Achitectural Films Awards -sarjaan sisustuskalvoilla. White model 3D project -sarjassa jokainen, jolla ei ole valmista tai meneillään olevaa projektia, voi luoda kilpailusivustolla olevaan pohjaan oman ratkaisunsa Antaliksen suurkuvavalikoimaa hyödyntäen; sarjan voittaja palkitaan 2 500 eurolla. Public Recognition Award -palkinnon voittaa puolestaan projekti, joka saa kilpailusivustolla eniten ”tykkäyksiä”.

Kilpailun tuomaristo koostuu kansainvälisistä design-alan toimijoista. Yhdeksän voittajaa julkistetaan FESPA-messuilla Madridissa maaliskuussa 2020. He hyötyvät laajasta näkyvyydestä mediassa, kilpailusivuston Gallery-osiossa, sosiaalisessa mediassa, Antaliksen nettisivuilla sekä kansainvälisissä tapahtumissa ja asiakastilaisuuksissa ympäri maailmaa.

Lisätietoja: www.antalisinteriordesignaward.com ja www.antalis.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Ajatonta ja kestävää

Teksti: Maiju koskinen Jokin aikasitten huomasin, että osa ruukkusalaateista myydään nykyään ilman ruukkuja. Asia, joka mainitaan jopa tuotteen nimessä, voidaan jättää

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului paneeli, jossa toimistoa

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi

Heimtextil 2023 ajan hermolla

Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja

Vihreydellä viihtyisyyttä

Vihersisustuksella voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja luoda erilaisia tunnelmia. Kasvien lisäksi ruukut ovat näyttäviä sisustuselementtejä. Kasvi- ja ruukkuvalinnoilla voi vaikuttaa sisustuksen

Sisustussuunnittelijat SI ry – 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten 10.10.1972, rohkea ja näkemyksellinen joukko alamme edelläkävijöitä perusti Sisustussuunnittelijoiden oman yhdistyksen: Sisustussuunnittelijat SI ry:n. Yhdistyksen kivijalka valettiin tukevalle

Sisustussuunnittelija on kodin ongelmanratkaisija

Sisustussuunnittelijan työ mielletään helposti pintojen ja värien valinnaksi. Todellisuudessa työ alkaa paljon aikaisemmin – ja erityisesti kylpyhuoneissa kyse on ennen kaikkea toiminnallisuudesta, tekniikasta ja ennakoinnista.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.