Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Johanna Pöykkö on Vuoden tekstiilitaiteilija 2026 

Vuoden tekstiilitaiteilija Johanna Pöykkö. Kuva: Ester van Dam

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on myöntänyt  Vuoden tekstiilitaiteilija 2026 tunnustuksen TaM Johanna Pöykölle. Tekstiilitaiteilija Johanna Pöykkö (s.1977) palkitaan omaleimaisesta ja vahvasta paikkasidonnaisesta työstään taiteilijana. Pöykön suhde tekstiiliin on historian kerroksista kumpuava, tekstiilin perintöön ja ihmisen arkeen sitoutuva. Palkintoraati nostaa perusteluissaan esiin erityisesti Johanna Pöykön taiteellisen ilmaisuvoiman sekä elettyyn elämään nojaavan työskentelytavan.

Tekstiilit lähellä ihmisen tarinaa

Tekstiilitaiteilija Johanna Pöyköllä on syvällinen suhde tekstiiliin. Oulusta lähtöisin oleva Pöykkö on rakentanut osaamisensa laaja-alaiselle perustalle: tekstiilikäsityön opettajan opinnot Helsingin yliopistossa sekä tekstiilitaiteen opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) ovat luoneet vankan pohjan hänen ammattitaidolleen ja taiteelliselle ajattelulleen.

Kuva: Ester van Dam

Pöykön työskentelyssä korostuvat myös historian ja kansatieteen opinnot. Paikkaan sitoutuva ajattelu on hänen tuotannossaan keskeistä: teokset eivät synny irrallisina, vaan dialogissa ympäristön, tilan ja kulttuurisen kontekstin kanssa. Tämä näkyy hänen teostensa sisällöllisissä prosesseissa ja luonnosmaisessa ilmaisussa. 

Kuljetan tekemisessäni mukana jotain melkein menetettyä. Ajatuksissa on kaiken hauraus. Kadotettu, mennyttä tässä hetkessä.”  Johanna Pöykkö kuvaa.

Mittakaava Pöykön töissä on suuri, A4-koko muuntuu useimmiten lakanan kokoiseksi, tilalliseksi elementiksi ja tekstiilitaiteilijana hänellä on kyky lukea ja tulkita tilaa. 

Palkintoraati arvosti erityisesti Pöykön kykyä tarkastella tekstiilitaiteen paikkaa taiteen kentässä. Hän pohtii tekstiilin suhdetta kuvataiteeseen, jossa tekstiili on yksi materiaali muiden joukossa, mutta jossa tekstiilitaide säilyttää oman, materiaalipohjaisen ja traditioon kiinnittyvän erityisluonteensa. 

Lähde: Ornamo ry

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Ennen kaikki oli kauniimmin?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta moni asia oli kauniimmin. Olen turhautunut äärimmilleni, seuratessani taloyhtiössämme tehtäviä remonttitoimenpiteitä. Kerrostalo

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.