Istahtaessani autooni muutama minuutti sitten päättyneen työmaakokouksen jälkeen huomaan olevani hyväntuulinen. Paikalla oli koko projektin kahdeksanhenkinen tiimi: lupa-arkkitehti, vastaava mestari, sähkösuunnittelija, LVI-suunnittelija, sähkömies, kirvesmies, asiakas ja minä. Toimin hankkeessa sisustusarkkitehtina sekä projektivastaavan roolissa. Kokouksen tunnelma oli koko kahden tunnin ajan osallistava ja salliva. Päällimmäisenä mielessäni on aseista riisuva alkupuheenvuoro, jonka piti vanhempi vastaava mestari. Kiitos hänelle siitä!
Aina kokouksen jälkeen tunnelma ei ole sama. Tiedämme kilpailuhenkisyyden
ja kiireen vaikuttavan negatiivisesti neuvottelutilanteisiin.
Jokainen tunnistaa tilanteen, jossa tunnelma jäätyy sarkasmin huntuun
puetun puheenvuoron vuoksi. Se ei ole koskaan rakentavaa. Onneksi näin
käy harvoin. Toisaalta: onko toistemme mittailu ammatin tai roolin perusteella
lainkaan tarpeellista?
Kriisit ja haastavat tilanteet korostavat resurssiviisasta toimintaa
eli yhteistyön kultivoimista, tiedon jakamista ja ihmisyyttä. Parhaat
onnistumisen tunteet ja lopputulokset syntyvät yhdessä: vuoropuhelulla,
kuuntelemalla, osallistamalla, oppimalla ja mokatakin voi.
Entä jos luopuisimme hierarkiasta, pelosta menettää oma asema tai
saavutettu status ja ottaisimmekin askeleen taaksepäin? Kuten vanhempi
mestari kokouksen aloituspuheenvuorossa totesi: ”Yhdessähän tätä
tehdään.”
Teksti: Päivi Himanen / SI
Kuva: Linda Svarfvar
