Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden,
arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu showroom on enemmän kuin lunastanut siihen ladatut odotukset.

KESKON ALKUPERÄISESSÄ visiossa haluttiin luoda urbaani näyttelytila,
joka tuo sisustustuotteet suunnittelijoiden ulottuville, hyvien kulkuyhteyksien
varrelle. Bulevardi 46:ssa sijaitseva showroom on lokaationsa
puolesta napakymppi.

Vuonna 2016 Dekostudio-tiimiin hypännyt suunnittelukoordinaattori
Minna Molkentin-Salmi on nähnyt, miten alan väki on pikkuhiljaa ensin
löytänyt Bulevardin runsaudensarven – ja sitten ottanut sen omakseen.

”Nykyään suunnittelijoita tulee tänne jo läppärin kanssa töihin – mikä
on kätevää, kun materiaalit ovat käden ulottuvilla.”

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

Moni suunnittelija on kiitellyt Dekostudion tiimiä nimenomaan jalkatyön
ja ajan säästämisestä. ”Hyvin usein saamme kuulla, että ihanaa kun
saa kaiken kerralla, eikä tarvitse juosta ympäri kaupunkia.” Ovi käy normaalina
viikkona tiuhaan.

19 vahvaa kumppania

Keskon omat designmaailmat ovat luonnollisesti hyvin esillä: Keskon
sisustamisen ja kalustamisen tuotteita löytyy joka lähtöön. Samalla Dekostudio
tukee Keskon Yrityspalvelun ja K-rauta-kauppojen ammattiasiakasmyyntiä.
Keskon lisäksi Dekotudion tiimiin kuuluu 19 bränditoimittajaa.

Dekostudio tuo esiin todellisen täyslaidallisen Keskon ja sen kumppaneiden
valikoimaa antaakseen ammattilaisille inspiraatiota. Showroom
sisältää niin paljon erilaisia tuotteita, että moni alan konkarikin on nöyrtynyt
tunnustamaan, että jokainen piipahdus Dekostudiossa on todellinen
löytöretki.

”Näin esimerkiksi asiakkaan rakennusprojektin materiaalivalinnat ovat
vahvalla pohjalla heti alkuvaiheesta lähtien”, Molkentin-Salmi toteaa.

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

Asiakkaalle maksimaalinen hyöty

Rakennusliikkeiden kanssa paljon yhteistyötä tekevä myyntipäällikkö
Susanna Soriola kertoo, että monet rakennusliikkeet arvostavat
Dekostudion
asiakaslähtöistä otetta:

”Kun asiakas on kiinnostunut vaikkapa kylpyhuoneen tuotteista, niin
me saamme nopeasti sovittua tänne esittelyn, jossa vaikkapa kolme
brändiä
kertoo valikoimistaan”, kuvailee kolme vuotta Dekostudiolla työskennellyt
Soriola.

”Haluamme, että Dekostudion ja Keskon Yrityspalvelun kanssa toimiminen
on asiakkaalle mahdollisimman helppoa – ja että hän saa siitä
maksimaalisen hyödyn.”

Tapahtumat kirittävät kulttuuria

Dekostudiolla järjestetään myös kutsutilaisuuksia, luentoja ja koulutuksia
– joihin liittyy tietysti myös verkostoitumismahdollisuuksia. Minna Molkentin-
Salmi kertoo, että alusta asti järjestetyt tapahtumat ovat olleet verkostoitumisen
kannalta tärkeitä. Tapahtumia järjestetään joka vuosi kymmenkunta.

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

”Tapahtumat ovat keränneet väkeä ja herättäneet keskustelua. Sitä
kautta tietoisuus showroomista on kasvanut”, toteaa Molkentin-Salmi.
Myös somekanavat ovat aktiivisessa käytössä ja viikoittain julkaistaan
jotain uutta Instagramissa.

”Tärkeä kohderyhmä on myös alan opiskelijat. Meillä käy joka vuosi
vierailijaryhmiä eri oppilaitoksista tutustumassa”, Molkentin-Salmi lisää.

Näppituntumaa ei korvaa mikään

Molkentin-Salmi ja Soriola uskovat, että vaikka virtuaaliset kauppapaikat
ovat olleet paljon esillä viime aikoina, designpuolella on edelleen vahvaa
hands on -viritystä.

”Kyllä hypistely on edelleen se juttu”, nauraa Molkentin-Salmi.

Maaliskuussa Dekostudio järjesti myös minimessut. Minimessuilla
esiteltiin sisustamisen ja kalustamisen uusimmat tuulet ja paikalla olivat
kaikki Dekostudion yhteistyökumppanien edustajat.

”Teemana tänä vuonna oli vihreät arvot ja vastuullisuus”, Molkentin-
Salmi kertoo.

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

Koko arvoketju vihertää

Kesko on valittu maailman vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupan yritykseksi
vuoden 2024 Global 100 -listalla. Itse asiassa Kesko on maailman
ainoa yritys, joka on valittu maailman vastuullisimpien yritysten listalle joka
vuosi listan perustamisesta eli vuodesta 2005 alkaen.

”Sama vastuullisuusajattelu, mikä on päivittäistavarapuolella, on vahva
myös rakentamisen ja talotekniikan puolella.”

Keskon vihreä vire näkyy tietysti myös siinä, että toimittajat reivaavat
vastuullisuuskonseptejaan yhä parempaan iskuun. ”Tämän kehityksen
tuloksena meillä on jo laattavalmistajia, joiden laatat tehdään 40% kierrätysmateriaaleista
ja tehdas pyörii mahdollisimman ympäristöystävällisesti”,
kuvailee Molkentin-Salmi. Myös hiilinegatiiviset lattiat ovat saapuneet
mallistoon.

”Tulevat rakennuslakien muutokset ajavat rakennusliikeitä ja suunnittelijoita
tekemään vastuullisempia valintoja”, lisää Soriola. ”Kumppanuusverkostomme
jäsenet tekevät koko ajan työtä sen eteen, että toimintaa
muutetaan vastuullisemmaksi ja materiaalien kirjo laajenee.”

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

Tien päällä taas

Dekostudion väkeä ei myöskään voi syyttää vain omassa poterossaan
istumisesta. Dekostudio Goes on Tour -kiertue vieraili keväällä 2024 viidellä
eri paikkakunnalla (Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Turku). Kiertueen
päätöstä ja kesän alkua juhlittiin perinteisesti Helsingissä.

Kiertueella kunkin paikkakunnan nimetyt K-Raudat järjestivät ammattilaisille
aamiaisen/lounaan, ja iltapäivällä verkostoiduttiin After Work
-hengessä.

”Kiertue-toiminta on tärkeää, koska haluamme palvella koko Suomen
suunnittelijoita”, linjaa Soriola.

Toiselle vuosikymmenelle

Ensi vuonna Dekostudio juhlistaa 10-vuotissynttäreitä – mutta Molkentin-
Salmi ja Soriola pohtivat peliliikkeitä vielä kauemmas tulevaisuuteen.
Yhtenä toiminnan ankkurina on tietenkin ison talon vankkumaton tuki:

K-ryhmä /Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / Decostudio

”Kesko on varteenotettava, vastuullinen ja vakavarainen toimija myös
designpuolella – ja sen tähden luotettava partneri kaikille suunnittelijoille
ja rakentajille”, toteaa Soriola.

Molkentin-Salmi korostaa, että liki vuosikymmenessä Dekostudio
on läpikäynyt evoluution joksikin pelkkää showroomia isommaksi: Dekostudio on suunnittelijaväen oma yhteisö, kohtauspaikka ja inspiraation
herättäjä.

Dekostudio löytyy osoitteesta Bulevardi 46, Helsinki.
Avoinna ammattilaisille arkisin ma–to klo 8.30–17 ja pe klo 9–15.
Dekostudioon voi aina olla myös etukäteen yhteydessä ja
varata oman vierailuajan.

www.dekostudio.fi

Instagram: dekostudio_bulevardi 46

LinkedIn: dekostudio_bulevardi46

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Pidä huolta

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola Olen viime aikoina miettinyt paljon huolenpitoa, välittämistä ja vaalimista. Olen ymmärtänyt sen liittyvän kaikkeen tekemiseen, asumiseen, olemiseen ihmisenä,

Puulattia on sekä ajaton että trendikäs

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan parantaa

Kiertotalous tilasuunnittelussa

Teksti: Tiina Hirvanen Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Olemme

Miksi huonekalun pitää olla empaattinen?

Taitelija-arkkitehtipari Partasen & Lamusuon designbrändi Palad jättää empaattisen jalanjäljen maailmaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miksi huonekalun tulee olla empaattinen ja

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.