Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Rakentaminen

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita

Rotia arkkitehtuuriin

Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon

Vähimmäistason rakentamista

Petri Annila Julkisivuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Rakentamisen laatu on usein eri medioissa keskustelun aiheena ja valitettavasti useimmin negatiivisten esimerkkien kautta. Näissä

Lastensairaala oli vasta alkua

Kun Hus:n Uusi lastensairaala avattiin syyskuussa, valtakunnassa oli syytä juhlaan. Ei ainoastaan pienten potilaiden puolesta, vaan myös sen johdosta, että

Lasista on moneksi nykyajan rakentamisessa

Lasimateriaalit tuovat uutta ilmettä arkkitehtuuriin ja rakentamiseen. Koska lasien tekniset ominaisuudet kehittyvät nopeasti, lasiratkaisujen käyttömahdollisuudet monipuolistuvat niin uudisrakentamisessa kuin korjauskohteissakin

Värikäs ja viihtyisä uusi lastensairaala

Helsingin Meilahteen sairaala-alueelle rakennettu Uusi lastensairaala on suunnannäyttäjä usealla eri tavalla. Osa sairaalan rahoituksesta kerättiin historiallisella tavalla yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä

Nollataloissa myös nolla sisäilmaongelmaa?

RAKENTAMISEEN KOHDISTETAAN eri tahoilta vaatimuksia, joiden yhteensovittaminen ei aina ole saumatonta. Kun tehdään energiatehokkaita rakennuksia, täytyy sisäilman laadusta pitää kiinni

Hyvää ja kaunista

RAKENNETUN OMAISUUDEN tila ROTI 2019 -raportti ilahduttaa sisällyttämällä kestävyyteen myös katseenkestävyyden. Maaliskuussa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle luovutettu raportti