Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Projektit

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Vanha pääkonttori sai uuden elämän

Tietokuja 2 on esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja suunnitteluprosessista, joka osoittaa, miten suojeltu toimistotalo voi sopeutua muuttuviin tarpeisiin ja löytää uuden paikkansa osana kaupunkia. Vanha pääkonttori on saanut uuden elämän monipuolisena hyvinvointi-, hoiva- ja hoitopalveluja tarjoavana kiinteistönä osa kerrallaan.

Tallink Express Hotel aukesi mittavan uudistuksen jälkeen

Tallinnan sataman ja vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Tallink Express Hotel on avannut ovensa mittavan uudistuksen jälkeen. Puoli vuotta kestänyt remontti uudisti koko majoituskokemuksen vastaamaan tämän päivän matkailijoiden toiveita: helppoutta, joustavuutta ja huolettomuutta.

Opas rakennusperintölain soveltamiseen on julkaistu

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia,

Vanhaa kunnioittaen, uutta rakentaen

Vallilan toimistohanke yhdistää 70-luvun perinnön ja kestävän rakentamisen Kohdetiedot: Vallila C5 Tilaaja: Pembroke Real Estate OyAsiakas: NCCArkkitehtisuunnittelu: Tengbom OyPääsuunnittelija: Petrus

Puuta, pronssia ja punatiiltä

SKiB-kampus on avoin, monikielinen ja monikerroksinen tila, joka yhdistää oppimisen, taiteen ja yhteisöllisyyden Porin kaupunkirakenteeseen. Rakennuksen arkkitehtuurissa kiteytyvät historian kunnioitus,

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-

Noli Studios by dSign Vertti Kivi & Co

dSign suunnitteli kiinteistökehitysyhtiö Nrepin kanssa täysin uudenlaisen Noli Studios hotellikonseptin, joka vastaa joustavasti uusimpiin elämisen tarpeisiin. Konsepti tarjoaa koteja, joihin

Toimisto missä uusi kohtaa vanhan

Vainu – toimitilauudistus Vainun toimisto muutti upeaan arvokiinteistöön Helsingin keskustassa helmikuun 2019 alussa. Uuden tilan suunnittelijaksi oli valittu Kokema Design.

Hyvä julkisivu kestää aikaa

Julkisivut ovat rakennuksen näkyvin osa, joten seinäpintojen ulkonäkö ja kestävyys ovat kriittisiä kysymyksiä kiinteistön elinkaaren ja toimivuuden näkökulmasta. Viime vuosina

Ramboll village

Espooseen Turunväylän ja Kehä l:n kupeeseen on kohonnut Ramboll Finland Oy:n uusi energiatehokas 19 000 neliömetrin kokoinen toimitalo. Ramboll Village

Inspiroiva ja monipuolinen Ramboll village

Sisustussuunnittelun lähtökohtana oli suunnitella inspiroiva ja monipuolinen Rambollilaisten uusi pääkonttori ”Ramboll Village”. Uuden pääkonttorin monipuoliseen sisustussuunnitteluun sisältyi niin toimistokerrosten kuin

Uudistukseen ihminen edellä

Kohdetiedot: Finnair Hotthack / pääkonttorin tilauudistus Tilaaja ja rakennuttaja: Finnair Oyj, Facilities management Käyttäjä: Finnair Oyj Sisustusarkkitehtisuunnittelu: Workspace / Mari

Keskon uusi päätoimitalo K-Kampus

Arkkitehtisuunnittelu: JKMM Architects Sisustussuunnittelu: JKMM Architects ja dSign Vertti Kivi Co. Helsingin Kalasatamaan metroaseman välittömään läheisyyteen on toukokuussa 2019 avattu

Designmetro

Länsimetron viimein käynnistyttyä huomio voidaan kääntää aikatauluista estetiikkaan. Uusien metroasemien visuaalisuus on suunniteltu ja toteutettu erittäin kunnianhimoisesti. Länsimetro Oy:n linjausten

Lastensairaala oli vasta alkua

Kun Hus:n Uusi lastensairaala avattiin syyskuussa, valtakunnassa oli syytä juhlaan. Ei ainoastaan pienten potilaiden puolesta, vaan myös sen johdosta, että

Värikäs ja viihtyisä uusi lastensairaala

Helsingin Meilahteen sairaala-alueelle rakennettu Uusi lastensairaala on suunnannäyttäjä usealla eri tavalla. Osa sairaalan rahoituksesta kerättiin historiallisella tavalla yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.