Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Vuoden 2023 Bryggman-rahaston apuraha Riikka Manniselle

Vuoden 2023 Bryggman-rahaston apuraha, 7 500 €, myönnettiin 14.9.2023 Habitare-messuilla sisustusarkkitehti SIO Riikka Manniselle (s.1988). Riikka Manninen on suunnittelutaustainen
asiantuntija, joka on erikoistunut kestävien tulevaisuuksien edistämiseen. Hän on pyrkinyt suunnittelun ohjaukseen liittyvän työnsä lisäksi edistämään sisustusarkkitehtien vastuullisen
suunnittelun tietämystä mm. SIOn vastuullisuusryhmässä, jonka hän on myös perustanut. Riikka Manninen on valmistunut vuonna 2013 sisustusarkkitehdiksi Lahden Muotoiluinstituutista
ja vuonna 2017 Aalto-yliopiston Creative Sustainability -ohjelmasta taiteen maisteriksi. Tällä hetkellä hän suorittaa työn ohessa Turun yliopistossa tulevaisuudentutkimuksen
maisterintutkintoa.

”KESKUSTELUA VASTUULLISUUDESTA tarvitaan nyt monikriisien
aikana. Aion apurahalla toteutettavan kirjoitusprojektin avulla osallistaa
ammattikuntaani vastuullisesta suunnittelusta ja kestävien tilaratkaisujen
mahdollisuuksista. Rakennus-, kiinteistö- ja suunnittelualat ovat valtavan
transformaation edessä ilmasto- ja luontotavoitteiden kiristyessä.
Lähitulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan paljon uudelleenajattelua ja
poisoppimista.”

Manninen haluaa työllään myös muistuttaa kiinteistö- ja rakentamisalan
merkittävästä painoarvosta osana murrosta kohti hiilineutraaliutta:
”Nyt, jos koskaan, tarvitaan lisää tiedonvälitystä ja yleistä keskustelua
siitä, miten elinympäristömme sekä niihin liittyvät päätöksemme vaikuttavat
aikamme suurimpiin haasteisiin”.

Työsuunnitelma koostuu sekä kirjan käsikirjoitusprojektista ”Tulevaisuus
tiloissa: elinympäristömme aikamme kriisien ratkaisijana” että tutustumismatkasta
Pohjoismaihin ja Viroon edelläkävijämäisten esimerkkien
dokumentoimiseksi. Riikka tulee viestimään projektin vaiheista sosiaalisen
median tileillään.

”On hienoa, että Bryggman-apuraha myönnetään vastuullista suunnittelua
sekä tilojemme ja rakennuksiemme ympäristövaikutuksia käsittelevän
tutkimus- ja kirjoitusprojektin edistämiseen. Päästövähennyksien
aikaansaamisessa on globaalisti merkittävät vuodet edessä, ja Suomen
hiilineutraalius- ja kiertotaloustavoitteiden pitäisi lähivuosina näkyä entistä
enemmän toteutuneissa tilahankkeissa. Osana tätä muutosta on tärkeää
tuoda esiin nykyisten toimintatapojemme haasteita, mutta myös nostaa
esiin inspiroivia esimerkkejä, joissa on viety vastuullisuustavoitteita käytännön
toteutuksiin saakka kunnianhimoisella tavalla”, Manninen summaa.

Projektin tutkimusosuudessa tullaan koostamaan alan kestävyysmurroksen
hiljaisia signaaleja sekä tietoa vastuullisuustyön syventymisestä,
sosiaalisesti kestävästä kiertotaloudesta ja uudistavasta suunnittelusta.

Riikka Manninen toimii työssään Senaatti-konsernissa työympäristökehittämisen
ja ympäristövastuun asiantuntijana ja edistää valtionhallinnon
toimijoiden työympäristömuutoksia muutos- ja kehityshankkeita
johtaen. Manninen on kirjoittanut vastuullisesta ympäristöjemme kehittämisestä
artikkeleita ja blogeja, osallistunut paneeleihin sekä pitänyt esityksiä
ja luentoja.

Sisustusarkkitehti Carin Bryggmanin ja professori Erik Bryggmanin
rahaston apuraha jaetaan vuorovuosin Suomen arkkitehtiliitto SAFAn ja
Sisustusarkkitehdit SIOn alle 35-vuotiaalle jäsenelle.
Tänä vuonna Juryn muodostivat: Puheenjohtaja sisustusarkkitehti
SIO Kreetta Airila, sisustusarkkitehti SIO Lars Räihä,
sisustusarkkitehti SIO Anni Ojanen ja arkkitehti SAFA Pauli Rikaniemi.
Juryn sihteerinä toimi Minna Borg.

Teksti: Minna Borg
Kuva: Anna Autio

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan