Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Vähähiilisyys kerrostalorakentamisessa

Uudelleenkäytetyistä tiilistä tehtyjä julkisivuelementtejä Tanskassa. Kuva: Jukka Lahdensivu.

Teksti: Jukka Lahdensivu

Rakentamisen vähähiilisyys on ollut tapetilla nyt muutaman vuoden. Suomen valtiolla sekä kaupungeilla on varsin kunnianhimoisia tavoitteita hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tavoitellaan jopa hiilineutraalisuutta varsin nopealla aikataululla. Rakentamisella ja rakennusten energiankulutuksella on esitetty olevan merkittävä vaikutus näiden tavoitteiden saavuttamiseen.

Suurin osa vanhemman rakennuskannan hiilijalanjäljestä syntyy rakennusten käytönaikana käytetystä lämmitysenergiasta. Karkeasti energiankulutus jakaantuu 1980-luvun kerrostalossa tasan ilmanvaihdon, lämpimän käyttöveden ja johtumishäviöiden kesken (Entelkor-tutkimus 2012).
Näistä kahteen ensin mainittuun rakennuksen käyttäjällä on vaikutusmahdollisuuksia, mutta johtumishäviöiden pienentäminen edellyttää esimerkiksi ikkunoiden uusimista energiatehokkaampiin ja/tai julkisivujen lisälämmöneristämistä julkisivukorjausten yhteydessä

Uudisrakentamisessa rakennusten energiatehokkuutta on pyritty määrätietoisesti parantamaan muun muassa kiristämällä uudisrakennusten lämmöneristysmääräyksiä vuodesta 2010 lähtien. Tällöin rakentamisvaiheen hiilijalanjäljen suhteellinen osuus on kasvanut, vaikka hiilijalanjäljen absoluuttinen lukuarvo on pysynyt suunnilleen ennallaan.

Uudisrakennuksissa rakennuksen hiilijalanjälki muodostuu suurimmalta osin rakennusmateriaalien valmistamisesta. Energiaintensiivisiä materiaaleja ovat esimerkiksi lasi, teräs, mineraalivillalämmöneristeet sekä sementin valmistus. Näitä kaikkia tarvitaan rakentamisessa suuria määriä.

Rakennustuoteteollisuus on vastannut haasteeseen kehittämällä vähähiilisempää betonia, joka pienentää betonielementtikerrostalon hiilijalanjälkeä noin 25 % (Betoni 4/2022). Tällöin päästään samaan tasoon puukerrostalon kanssa.

Sementinvalmistus- ja terästeollisuus ovat julkisuudessa kertoneet kehitystoimistaan, joilla vähennetään merkittävästi näiden tuotteiden valmistuksen hiilijalanjälkeä. Asuinkerrostaloissa rakennuksen rungon osuus koko rakennuksen hiilijalanjäljestä on tyypillisesti 60-80 % julkisivujen osuuden ollessa alle 10 %.

Eri julkisivurakenteiden hiilijalanjälkeä on tarkasteltu Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksessa vuonna 2016. Ko. tutkimuksessa julkisivujen rakentamisvaiheen lisäksi hiilijalanjälkeä kasvattaa merkittävästi julkisivun mahdollinen huoltotarve rakennuksen elinkaaren aikana.

Julkisivut, parvekkeet ja vesikatot ovat rakenteita, jotka altistuvat paikoin ankarallekin säärasitukselle, jolloin niiden huoltotarve ratkaisee koko elinkaaren ympäristövaikutuksen. Mitä enemmän ja tiheämmin huoltotoimia tarvitaan, sitä suuremmaksi muodostuu elinkaaren aikainen hiilijalanjälki.

Kuten tuosta edellä olevasta voidaan päätellä, on korjausrakentaminen usein hiilijalanjäljen kannalta parempi ratkaisu kuin olemassa olevan rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen tilalle. Tähän päätelmään on tultu myös Tampereen yliopiston Purkuko-tutkimuksessa (2021), missä vertailtiin koulurakennuksen peruskorjausta vastaavan kokoisen koulun uudisrakentamiseen.

Rakennuksen runkoon on sitoutuneena niin paljon materiaalia, joka säilyy vaurioitumattomana lämpimässä rakennuksessa vuosisatoja, jos rakenteiden kuormitukset eivät käytön tai käyttötarkoituksen muuttuessa kasva. Säälle alttiiden rakennusosien korjaamisella ja uusimisella on rungon uusimiseen verrattuna varsin maltillinen ympäristövaikutus.

Rakennusten elinkaaritarkasteluissa pitää ottaa koko käyttöikä huomioon. Huoltotoimet voivat kasvattaa merkittävästi elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia, jolloin vain tuotteiden valmistusvaiheen päästöjä tarkastelemalla voidaan tehdä kestämättömiä päätöksiä.

Jukka Lahdensivu
tekniikan tohtori
Tampereen yliopisto / Ramboll Finland Oy
Julkisivuyhdistys – JSY ry / hallituksen jäsen

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?

Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri

Laatat, kivet ja tiili

Pasilan Konepajan restauroinnissa näkyvät kerroksellisuus ja rosoisuus Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja

Julkisivut kannattaa korjata kunnolla

Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo

Linnuille turvaa Pilkington AviSafe™-lasilla

NSG Groupin kehittämän Pilkington AviSafe™ -lasin erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun. Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun

Suojaus mukaan jo suunnittelupöydällä

Oikein suojattu julkisivu kestää vuosikymmenestä toiseen hyväkuntoisena ja hyvännäköisenä Rakennuksen julkisivu on käyntikortti, joka antaa ensivaikutelman rakennuksen tyylistä ja kunnosta. Sopivien

Digiprintattu lasijulkisivu on vaikuttava

Lasirakentaminen tuo rakennukseen arvokkuutta, ja luonnonvalo parantaa sisätilojen viihtyisyyttä. Digiprinttauksella lasijulkisivuun voidaan toteuttaa haluttu ilme. Printti toimii samalla näkösuojana, mutta ei

Puussa kiehtovat luonnollisuus ja ekologisuus

Luonnollisuus ja ympäristöystävällisyys näkyvät tämän hetken sisustuksessa. Puu on ajaton, kestävä ja monipuolinen ratkaisu. Puutuotteiden innovaatiot tähtäävät puun ominaisuuksien parantamiseen entisestään.

Puusepän palveluja mittatilaustyönä

Mittatilauksesta valmistettavat puusepäntuotteet ovat yksilöllisiä ja suunnitellaan aina asiakkaan ja tilan tarpeita ajatellen. Perinteisen käsityöläistaidon ja modernin puuntyöstöteknologian avulla voidaan valmistaa