Rakentaminen etsii uomaansa 2020-luvulla. Esimerkiksi liike- ja varastorakentaminen hiljenee selvästi
mittavien hankkeiden valmistuessa.
Teollisuusrakentaminen sen sijaan vaikuttaisi kasvavan terhakkaasti lisääntyvästä kansainvälisen talouden
epävarmuudesta huolimatta. Julkinen palvelurakentaminen kipuaa ennätystasolle, kun sekä sairaala- että
kouluhankkeita kohoaa poikkeuksellisen paljon. Julkisen rakentamisen odotetaan kuitenkin hidastuvan muutaman
vuoden päästä.
Rakennusteollisuuden ykköshaasteita 2020-luvulla on vähähiilisyys. Rakennusteollisuus RT on laatimassa
Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekarttaa ympäristöministeriön ja sidosryhmiensä kanssa. Tiekartassa selvitetään
keinot päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen uudis- ja korjausrakentamisessa ja myös rakennusten pitkän elinkaaren
aikana. Taustalla on Suomen tavoite olla hiilineutraali maa vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen.
Keskeisimpiä keinoja tiekartassa ovat rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen ja mahdollisimman
vikkelä vähäpäästöisiin energiamuotoihin siirtyminen. Rakennuskannan korjaaminen oikeaoppisesti edistää vähähiilisyyttä
jopa uudisrakentamista enemmän.
Koko rakennusala on saatava mukaan ilmastotalkoisiin, koska Suomen hiilijalanjäljestä yli kolmannes liittyy
rakentamiseen ja erityisesti rakennusten käyttöön. Esimerkiksi liikenteen ja matkailun osuus Suomen hiilijalanjäljestä jää
reiluun viidennekseen eli selvästi rakentamista pienemmäksi. Yksittäistä rakennusta tarkasteltaessa rakentamisvaiheen
ja rakennusmateriaalien päästöjen osuus elinkaarisesta hiilijalanjäljestä on noin neljännes. Ylivoimaisesti eniten
päästöistä eli kaksi kolmannesta syntyy rakennusten energiankulutuksesta.
Rakennusteollisuus RT:n tiekartassa luvataan ottaa huomioon rakennusten elinkaari alkaen maankäytöstä sekä
kaavoituksesta ja ulottuen käyttöön/ylläpitoon ja (viimein) purkamiseen. Siinä tullaan tarkastelemaan myös sitä,
miten maankäyttö- ja rakennuslain vireillä oleva kokonaisuudistus, rakentamisen elinkaarinäkökulma ja vähähiilisyys
kytketään laajempaan valtakunnalliseen tiekarttatyöhön. Rakennusteollisuuden lisäksi useat muut teollisuusalat laativat
vähähiilisyyden tiekarttoja, joita koordinoidaan ministeriötasolla. Myös Euroopan unionin komissiossa pohditaan kestävän
rakentamisen ohjauksen laajentamista.
Ympäristöministeriön valmistelemassa uudessa rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmässä otetaan huomioon
myös rakennusmateriaalien ilmastovaikutus. Samalla rakennusten elinkaaren ilmastovaikutusten laskenta kytkeytyy
(vuoteen 2025 mennessä) osaksi rakennusmääräyksiä ja rakennuslupien hakemista. Tämä tarkoittaa sitä, että
rakennusten suunnittelu – ja esimerkiksi hiilijalanjäljen laskentaa tukevat tietokannat ja tietomallinnukset – täytyy nostaa
uudelle tasolle koko maassa.
Rakentamisen vähähiilisyysnormien kiristyminen sekä imago- ja markkinapaineiden kasvu luovat tarvetta
ympäristöluokituksille ja -sertifikaateille, jotka todentavat rakennusten hiilijalanjälkeä luotettavalla tavalla. Jo 2010-luvulla
näitä sertejä otettiin Suomessa käyttöön (väestömäärään suhteutettuna) varsin hyvin – nyt puhutaan sadoista
sertifioiduista rakennuksista. Nykyisellään jopa yli puolet uusista merkittävistä kaupallisista rakennusprojekteista hankkii
ympäristösertifikaatin, kuten LEED, BREEAM tai WELL.
Ilmastotietoisuuden lisäksi toinen rakentamisen vahva trendi 2020-luvulla tullee olemaan digitaalisuus. Esimerkiksi
Rakennusteollisuus RT on perustanut yhdessä jäsenyritysten kanssa digiryhmän ratkomaan niitä haasteita, joita
digitalisoituva maailma asettaa rakennetulle ympäristölle ja ennen kaikkea rakennusalan yrityksille. Digiryhmään kuuluu
rakentamisen digitalisaation eturintaman toimijoita.
Rakennusteollisuus RT:n digiryhmä pitää yritystason keskeisimpinä haasteina mm. osaamisvajetta ja vähäisiä
resursseja digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisessä sekä epävarmuutta aiheeseen liittyvän lainsäädännön
tulkinnassa.
Kansallisen tason haasteina nähdään esimerkiksi vanhakantaiset asenteet, strategisten linjausten puute sekä
siiloutunut ajattelutapa, jonka myötä rakennettu ympäristö on kunnissa jaettu infraan ja rakennuksiin, eikä sen kehitystä
tarkastella yhtenä kokonaisuutena.
Petri Charpentier
