Kun Alvar Aalto lähti suunnittelemaan Paimion parantolaa, hänellä oli poikkeuksellinen tavoite: rakennuksen piti olla ”medicininen instrumentti”, jolloin talo itsessään toimisi parantavana elementtinä. Paimiosta tuli tietenkin legenda, jossa uudenlainen parantolarakennustyyppi yhdistyi modernin arkkitehtuurin läpimurtoon.
Toimistosuunnittelusta ja työnteon uusista tavoista puhuttaessa ketään ei pyritä ”parantamaan”, mutta yleisesti himoitaan tuottavuuden kasvua. Esimerkiksi Activity Based Office -koulukunnan mukaan työtilan tulee olla monipuolinen ja joustava – ja näin saadaan työntekijöiden mieliala, syke ja tulokset ylös.
Uudessa toimistossa tunnustetaan, että työntekijät eivät ole yhdestä puusta. Toimistossa vaeltaa erilaisia ”heimoja”, kuten ankkurit, yhdistelijät, keräilijät ja navigoijat.
Toimistolla työskentelevä Ankkuri edustaa perinteistä mallia: hän istuu työpöytänsä ääressä päivittäin ja tarvitsee siksi ergonomisen ja rauhallisen työpisteen. Yhdistelijä sen sijaan viettää puolet työajastaan esimerkiksi neukkarissa ja tarvitsee tilan, joka tukee yhteistyötä, ideointia ja vuorovaikutusta. Keräilijä taas kulkee kentällä tapaamassa organisaation ulkopuolisia henkilöitä (usein asiakkaita), mutta kun hän piipahtaa kotipesässä, tarvitaan paikka jossa voi keskittyä.
Uutta aikakautta puhtaimmin edustaa umpiverkostoitunut Navigoija, joka onkin usein organisaation avainhenkilöitä. Navigoija on pakan jokeri, jonka pitää voida pystyttää työpiste minne tahansa (päämajaan harvemmin).
Tukholman yliopiston tutkija Susanna Toivonen on huomauttanut, että tutkimusten mukaan avotoimisto on työntekijöiden terveyden kannalta huono vaihtoehto, koska häiriötekijöitä on paljon. Silti käytännön suunnittelussa tallataan niitä vanhoja, tuttuja latuja; tutkimustieto ei leviä, eikä sitä käytetä, vaikka hyviä tutkimuksia on paljon.
Toivosen mukaan avotoimistoa voidaan esimerkiksi parantaa monin eri keinoin ja lopulta säästää jopa rahaa. Ongelma on, että toimistosuuntauksissa trendit ovat hyvin vahvoja – ja toisaalta isoja projekteja on vaikea muuttaa tai pysäyttää, kun ne ovat lähteneet käyntiin.
Tulevaisuuden toimistoja niin ikään tutkinut Martin Relander Aalto-yliopistosta on todennut, että huomispäivän konttori näyttää (enemmän tai vähemmän) hotellin aulalta tai aulabaarilta. Tässä hybridimallissa työpöydät ja sohvat sekä työnteko ja virkistäytyminen on kaikki niputettu yhteen; näin syntyy epämuodollisia ympäristöjä, jotka ovat julkisen ja yksityisen tilan välimuotoja.
Samalla kun esimerkiksi kahvilassa työskentely tulee lisääntymään entisestään, työpaikkoja voi olla jatkossa vaikea edes tunnistaa työpaikoiksi – eikä työntekokaan enää työnteolta näytä.
Toimisto paikkana, johon kokoontuu yhtä aikaa iso määrä ihmisiä tekemään töitä, voi olla uhanalainen konsepti. Sukupuutto tuskin on vaarana ihan heti. Mutta jos yhä useampi meistä puskee pätkätöitä jonkinlaisen henkilöstöfirman palveluksessa, entisenmallisia toimistoja ei tarvita.
Toisaalta muutoksen ei tarvitse olla negatiivissävyinen skenaario, jossa työntekijä on aina riistettävä resurssi. Edesmennyt tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa hahmotteli John Wayne -yhteiskuntaa, jossa huippuosaaja kuljettaa osaamista mukanaan kuin konsanaan tietoyhteiskunnan nomadi. (Kovapintaisella tietotyöläisellä vain on läppäri repussa siinä missä Waynellä oli revolveri vyöllä.)
Tällaisessa maailmassa jokainen on oman onnensa sheriffi.
