Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Strawberry jatkaa laajentumistaan Suomessa – seuraavana tähtäimessä Lahti

Strawberry ottaa nyt seuraavan askeleen laajentumisessaan Suomessa yhteistyössä NCC:n kanssa. Tavoitteena on uuden hotellin avaaminen Lahteen.

Suunnitteilla on 16-kerroksinen rakennus, johon tulee noin 205 huonetta, ravintoloita, kokouskerros, kattobaari ja -terassi. Uusi hotellihanke sijoittuu Lahden keskustaan rakentuvaan K42-kortteliin ja siitä tulee näkyvä lisä kaupungin siluetissa. Hanke vastaa tulevaisuuden kysyntään, joka kasvaa kaupungin kehittyessä.

Uusi hanke on tärkeä osa Strawberryn pitkäjänteistä panostusta Suomeen. Ketju on kasvanut nopeasti ja strategisesti vuodesta 2016 lähtien, mm. ostamalla Kämp Collection Hotelsin vuonna 2019 sekä hankkimalla viime vuosina useita hotelleja Helsingin keskustasta. Tällä hetkellä Strawberrylla on Suomessa 19 hotellia. Yhtiö näkee suurta potentiaalia markkinassa, joka vaikeiden vuosien jälkeen osoittaa nyt vakaata elpymistä.

”Suomi on meille kasvualue. Vaikka Suomen hotellimarkkinassa on ollut vastatuulta viime vuosina, näemme siinä valtavaa potentiaalia. Lahti on vahvasti kasvava tulevaisuuden kaupunki, jonne investoidaan myös kansainvälisesti ja kaupungilla on selkeä vastuullisuusprofiili. Haluamme olla mukana myötävaikuttamassa tähän kehitykseen”, sanoo Strawberryn omistaja ja perustaja Petter Stordalen.

Lahti on viime vuosina vahvistanut asemaansa yhtenä Euroopan edistyksellisimmistä kaupungeista. Sillä on selkeä asema ilmastojohtajana ja tavoitteenaan hiilineutraalius jo vuonna 2028. Samaan aikaan LUT-yliopisto kasvaa nopeasti, mikä tekee kaupungista yhden Suomen nopeimmin kasvavista yliopistoalueista, ja luo vakaan virran vierailijoita, kokouksia ja tapahtumia.

Lahti on viime aikoina houkutellut myös useita suuria investointeja. Vuoden 2024 lopulla Fazer ilmoitti siirtävänsä suklaatuotantonsa kaupunkiin. Kyseessä on noin 400 miljoon euron panostus ja yhtiön tähän mennessä suurin investointi. Pian sen jälkeen singaporelainen DayOne kertoi datakeskushankkeesta, jonka arvo on yli miljardi euroa.

Tämä yhdistettynä kaupungin vahvaan asemaan urheilu- ja tapahtumakaupunkina sekä toistuviin kansainvälisiin arvokisoihin – kuten vuoden 2029 hiihdon MM-kilpailuihin – tekee Lahdesta kiinnostavan kaupungin Strawberryn jatkuvalle laajentumiselle Suomessa.

Hankkeen kehittäjänä ja rakentajana toimiva NCC korostaa panostuksen merkitystä kaupungin jatkuvalle kasvulle.

”Olemme ylpeitä saadessamme kehittää Lahteen uuden maamerkin yhdessä Strawberryn kanssa. K42:sta tulee moderni ja kestävä hotelli, joka vahvistaa kaupungin vetovoimaa ja tukee positiivisesti sen kasvusuunnitelmia”, sanoo Marko Tiitinen, NCC:n hankekehitysjohtaja.

Rakennustyöt alkavat suunnitteluvaiheen valmistuttua.

Lähde: Strawberry 

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Radikaalia suunnittelua – vai järkevää liiketoimintaa?

Kirjoittaja: Elmeri Nordenswan Toimin vastuullisuuskoordinaattorina pohjoismaisen kiinteistönomistajan leivissä. Työni painottuu konsernitason vastuullisuustavoitteiden seurantaan ja toiminnan kehittämiseen ympäristövaikutustemme vähentämiseksi. Kuluvana vuonna keskitymme

Luonnonkaunis kaupunki

Urbaanit vihertilat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia muotoilulle. Uudistuvia kaupunginosia rakennetaan tiiviisti ja tehokkaasti. Modernit kerrostalot ovat tyylikkäitä, ne nojaavat lähelle toisiaan ja

Puurakenteet monessa mukana

Puu on luonnonmukainen materiaali, joka soveltuu monenlaiseen rakentamiseen ja sisustamiseen. Puusta rakennetaan taas paljon, ja vuoden 2020 Tuusulan asuntomessuillakin esitellään useita

Ihmisen kokoinen urakka

Rakentamisen innovaatioita tekee jatkossakin ihminen, ei algoritmi Rakentamisen kenttää kirittävät uudenlaiset tekniikat ja prosessit, mutta todelliset innovaatiot nousevat edelleen ihmisistä ja

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.