Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Sanoista tekoihin – R-strategiat suunnittelun tueksi

Joskus suunnittelijan on haastavaa muuttaa toimintatapojaan kestävämpään suuntaan. Viimeistään nyt on tiedossa, että kestävän kehityksen mukainen suunnittelu on yhteinen päämäärä, johon kaikkien suunnittelijoiden tulisi toiminnallaan pyrkiä.

Eu-direktiiveillä ja vihreän kehityksen
ohjelmalla on keskeinen merkitys vastuullisen toiminnan edistämisessä
ja Eu vaatiikin kestäviä toimia, jotka liittyvät tuotteiden korjattavuuteen
ja käyttöiän pidentämiseen.

Haastavinta uusien toimintatapojen omaksumisessa on muuttaa arvojen
mukaiset ajatukset teoiksi. Voimme suunnittelupöydällä tehdä ympäristöystävällisiä
valintoja, mutta lopputuloksen kannalta merkittävässä roolissa
ovat yhteistyökumppanien sitoutuminen yhteisesti määriteltyihin
kestävyystavoitteisiin.

Yhteisten tavoitteiden lisäksi voimme lähestyä konkretiaa kiertotalousajattelun
mukaisilla R-strategiolla. Käymme läpi sisustusarkkitehtuurissa
ja kalustemuotoilussa parhaiten sovellettavia R-strategioita, ja
sitä mitä nämä voisivat tarkoittaa konkretian tasolla.

Refuse – Kieltäytyminen

Kieltäytyminen voi näyttäytyä omien arvojen vastaisten suunnittelutoimien
kyseenalaistamisena. Suunnittelija voi myös kieltäytyä käyttämästä materiaaleja
ja tuotteita suunnittelussa, joista tietää, että ne eivät tule kestämään
aikaa eikä kulutusta.

Rethink – Uudelleenajattelu

Uudelleen ajattelu voi tarkoittaa hukkaneliöiden minimoimista ja tilojen toimintojen
monipuolistamista. Esimerkki uudelleenajattelusta ovat toimistohotellit
sekä Spacent ja Airbnb tyyppiset sovellukset, joiden avulla tilan
käyttöä pyritään tehostamaan. Kalustepuolella uudelleenajattelua ovat
esimerkiksi kalusteleasing -palvelut.

Reduce – Vähentäminen

Tilasuunnittelussa tämä voisi tarkoittaa, että jos on mahdollista, niin
rakenteita ei pureta jätteen vähentämiseksi. Huonekalusuunnittelussa
vähentää voi huomioimalla kalusteen käyttötarkoitus, jonka mukaan
materiaalit valitaan. Materiaaleja valittaessa otetaan huomioon niiden
ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta. Suunnittelun keinoin voidaan
myös vähentää käytettävien komponenttien ja materiaalien määrää.

Reuse – Uudelleen käyttö

Olemassa olevat tuotteet voidaan myydä eteenpäin, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen
tai käyttää toisaalla. Mitä kauemmin tuotteet pysyvät käytössä,
sen parempi.

Repair – Korjaaminen

Ympäristön kannalta ekologisin ratkaisu on etsiä uuden tuotteen sijaan
sopiva jo olemassa oleva ja lisätä sen käyttöikää korjaustoimenpiteellä.
Tätä voisi olla esimerkiksi massiivipuulattian kunnostus samaan käyttöön,
kiintokalusteiden ennallistaminen ja irtokalusteiden uudelleenverhoilu.

Recover – Palauttaminen

Tuotemuotoilussa tulee huomioida tuotteen huollettavuus, joustavuus, korjattavuus
ja materiaalien eroteltavuus niin, että elinkaaren lopussa tuotteen
osat voidaan helposti erotella ja tarvittaessa kierrättää.

Refurbish – Kunnostaminen

Vanhentuneen tuotteen kunnostaminen nykypäivään. Esimerkiksi tekniikan
päivittäminen nykypäivään tai valaisimen uudistaminen led-tekniikalla.
Samalla kunnostamisen yhteydessä huomioidaan, että tekniikkaa tullaan
myös tulevaisuudessa päivittämään.

Repurpose – Uusiokäyttö

Käytöstä poistuneen tuotteen tai sen osien uusiokäyttö eri käyttötarkoituksessa.
Uusiokäytön kohdalla tulee kuitenkin huomioida käytettävien materiaalien
ja tuotteiden myrkyttömyys ja ympäristöystävällisyys, jotta ne eivät
aiheuta haittaa uudessa sijoituskohteessaan.

Recycle – Kierrätys

Poistettavien tuotteiden kierrätys tulee tehdä oikeaoppisella tavalla. Lisäksi
kierrätystä voidaan tukea määrittämällä uusia materiaaleja ja tuotteita,
jotka ovat valmistettu kierrätetyistä ja kierrätettävistä materiaaleista.

Lopuksi muistuttaisimme, ettei kukaan ole täydellinen kestävän kehityksen
mukaisessa suunnittelussa. Tästä syystä on tärkeää, että kannustamme
toisiamme kestävään suunnitteluun positiivisin asentein ja esimerkein. Pienillä
teoilla on suunnittelussa suuri merkitys, kunhan suunta on oikea.

Sisustusarkkitehdit SIO ry
Inkeri Halla-aho
Petra Lassenius

kuva
Esimerkki kestävästä innovatiivisesta tuotannosta. By Aatoksen mallistoon tuleva Yoko-valaisimen varjostin on valmistettu tulostamalla kuluttajamuovipakkauksista
valmistetusta Fortum Circo -uusiomuovista, joka koostuu kierrätyspolypropeenista (90 %) ja selluloosasta (10%). Valmistaja on
Bloft Design Lab Oy. Valaisimen holkki on myös tulostettu PETG filamenttista (100 % kierrätettyä HDglass™-filamenttia). Valaisimen on suunnitellut
Sari Matikka. 3D visualisointi Henry Ikkala.

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Käyttötarkoitus ohjaa kylpyhuoneen suunnittelua

Kylpyhuoneilta odotetaan yhä enemmän, mutta odotukset ja vaatimukset eivät ole samoja kaikissa kohteissa. Kodin, hotellin ja julkisten tilojen kylpyhuoneissa painotukset vaihtelevat käyttökokemuksesta puhdistettavuuteen ja energiatehokkuudesta esteettisiin ratkaisuihin.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Kalustemuotoilu on tiimityötä

Uutisointi talouden heikkenemisestä, yritysten haasteista ja kotitalouksien varovaisesta kuluttamisesta heijastuu väistämättä myös huonekalualaan. Haasteita lisäävät jatkuvat alennusmyynnit sekä edulliset tuontikalusteet, jotka ohjaavat ostokäyttäytymistä lyhytjänteisempään suuntaan.

Mitä asiakas ei näe

Siinä vaiheessa, kun kohde luovutetaan asiakkaalle, suurin osa tehdystä työstä on kadonnut näkyvistä. Talotekniikka, aikataulut, koordinointi ja lukemattomat pienet päätökset on tehty kauan ennen pintamateriaalien asentamista.

Älykkäät turvaratkaisut osana arkkitehtuuria

Turvallisuus, opastaminen ja automaatio eivät ole enää erillisiä teknisiä järjestelmiä, vaan kiinteä osa julki- ja toimitilojen arkkitehtonista kokonaisuutta. Sääntelyn kiristyminen, kasvavat

Tehokasta äänenvaimennusta urheiluhalleihin

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kestävät materiaalivalinnat vaativat muutakin kuin CO₂-luvun tarkastelua 

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä. 

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Aalto Works -sarja hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Unescon maailmanperintökomitea on hyväksynyt Aalto Works -arkkitehtuurikohteiden sarjan maailmanperintöluetteloon Busanissa Etelä-Koreassa 19.–29.7.2026 pidetyssä 48. istunnossaan. Kokonaisuus koostuu 13 Aaltojen suunnittelemasta modernin arkkitehtuurin kohteesta eri puolilta Suomea.

Asiantuntemusta lasiratkaisuihin suunnittelusta toteutukseen

Rakennushankkeessa lasi on paljon enemmän kuin yksi julkisivumateriaaleista. Sen pitää täyttää samanaikaisesti esimerkiksi energiatehokkuuteen, auringonsuojaukseen, ääneneristykseen ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Siksi Pilkingtonin asiantuntijat tulevat mielellään mukaan jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.