Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Rohkeasti omannäköinen vihersisustus on nykypäivää

Vihersisustuksessa on suosittu luonnonläheisiä ja runsaita toteutuksia jo muutamia vuosia. Vehreässä ympäristössä on viihtyisää, joten ihminen kaipaa vihreyttä ympärilleen myös kaupunkiympäristössä.

”Luontoyhteyden tarve toistuu usein keskusteluissa asiakkaiden kanssa. Vihersisustuksella luonto voidaan tuoda osaksi sisätiloja ja luoda tilaan luonnonläheinen tunnelma. Kasvit näyttävät ja tuntuvat hyvältä, mikä on ihmisille tärkeää epävarmassa maailmantilanteessa”, sanoo Vihersisustus Hetken yrittäjä Tiina Aroniitty.

Luontoyhteyden hakeminen näkyy sekä toimitilojen, julkisten tilojen että kotien sisustuksessa. Toimistoihin kasveja halutaan paljon, ja kasviryhmät saavat olla suuria. Toimistotilan vihersisustuksessa luontoyhteyden kokemusta voidaan parantaa sijoittamalla viherkasvit työpisteiden lähelle.

”Suurilehtiset kasvit tuovat luonnon näkyväksi ja tuntuvaksi osaksi tilaa silloinkin, kun isoille kasviryhmille ei ole tilaa. Lehvästöltään runsaat kasvit sopivat erilaisiin toteutuksiin. Pieneen tilaan voidaan toteuttaa näyttävä vihersisustus hyödyntämällä amppeleita, viherseiniä ja kattoritilätoteutuksia”, Aroniitty sanoo.

Erilaisia tunnelmia yksilöllisillä toteutuksilla

Vihersisustuksessa käytetään nykypäivänä rohkeasti omannäköisiä toteutuksia. Kasvien avulla voi luoda monipuolisia, uniikkeja toteutuksia ja korostaa tilan parhaita puolia. Tilaan oikein valitut kasvit kukoistavat ja tuottavat iloa pitkään.

Kasvit herättävät tunteita, joten erilaisilla toteutuksilla voidaan muuttaa tilan tunnelmaa ja korostaa yksittäisiä sisustuselementtejä. Esimerkiksi taidekokemusta voidaan tehostaa viherkasvien avulla.

”Vihersisustusta voi käyttää viestinnän tehokeinona. Kasvien avulla tilasta voidaan tehdä kutsuva ja viestiä henkilöstölle, vierailijoille ja asiakkaille, että he ovat tervetulleita. Yksilöllisellä vihersisustuksella voi viestiä myös organisaation arvoista ja kulttuurista”, Aroniitty sanoo.

Koska vaihtoehtoja on valtavasti, on Vihersisustus Hetken lähtökohtana aina suunnitella asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastaava sisustus. Mobiilipeliyritys Metacoren tiloihin Vihersisustus Hetki toteutti monipuolisen vihersisustuksen sisustusarkkitehtitoimisto Nádor + Nádorin sisustussuunnitelman pohjalta.

Metacoren moderni, raikas ja samaan aikaan piristävä ja rauhallinen sisustus suunniteltiin tukemaan yrityksen ilmettä. Eri kokoiset ja eri puolille toimitiloja sijoitetut viherkasvit muodostavat kokonaisuuden, jossa luonto tulee lähelle.

Vihersisustus Hetki Oy

Ruukkumateriaaleissa näkyy luonnollisuus

Tilaan valittujen kasvien lisäksi ruukuilla voidaan vaikuttaa tilan tunnelmaan. Nykypäivän ruukkumateriaaleissa näkyy luonnollisuus. Kivi-, terrakotta- ja muut luonnonmateriaalipintaiset ruukut sopivat luonnonläheisen vihersisustuksen viimeistelyyn.

”Ruukuissa näkyvät tänä päivänä rouheat, kiveä tai hiekkaa muistuttavat pinnat ja luonnonläheiset sävyt kuten hiekka, hiili ja harmaan sävyt. Myös mustat ruukut säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen”, kertoo Aroniitty.

Nykypäivän ruukuissa trendikäs ulkoasu yhdistetään toiminnallisiin ominaisuuksiin. Viehättävän ulkoruukun sisälle voidaan piilottaa altakastelusäiliöllä varustettu sisäruukku, mikä helpottaa kasvien huoltamista ja lisää kasvien hyvinvointia.

Tutustu viherratkaisuihin osoitteessa: www.vihersisustushetki.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat

Kylpyhuoneet ja märkätilat ovat yhä merkittävämmässä roolissa kodin ja muiden rakennusten suunnittelussa. Nykyään niitä pidetään jopa kodin spa-alueina, jotka voivat olla

Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa

Vuonna 2015 ovensa avannut Dekostudio on liki 10 vuodessa vakiinnuttanut asemansa rakennus- ja sisustusalan kohtaamispaikkana. Suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakentajien temmellyskentäksi suunniteltu

Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi

Kirjoittaja: Julianna Nevari Rakennusala on murroksessa, siirtymässä kohti kiertotaloutta ja ilmastopositiivisuutta. Tämä ei vaikuta vain rakentamiseen, vaan myös suunnittelijoiden ammatti-identiteettiin. Ammatti-identiteetti

Akustiikkaa kestävillä materiaaleilla

Kivivillan ja bioliukenevan mineraalivillan monipuoliset ominaisuudet tekevät niistä suosittuja materiaaleja akustointiin: ne absorboivat ja vaimentavat ääntä tehokkaasti ja ovat paloturvallisia ja

Habitare vie suomalaista muotoilua maailmankartalle

Habitaren vahvasti kasvava ammattilaisalusta Habitare Pro tähtää suomalaisen muotoilualan kansainvälistymiseen sekä ammattilaisyleisön verkostoitumis- ja liiketoimintamahdollisuuksien tukemiseen. Monipuolinen ohjelmatarjonta on suunniteltu muotoilualan

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,