Keskustelu rakennetun ympäristön onnistuneisuudesta palautuu usein kohteen esteettisiin ja toiminnallisiin arvoihin. Vähättelemättä näitä näkökulmia on hyvä huomata, että kokemamme
tunne onnistuneesta, tai miksei myös epäonnistuneesta, ratkaisusta
sisältää paljon muutakin. Kehollisina ja monin tavoin aistivina olentoina
rakennettu ympäristö resonoi meissä huomattavan monivivahteisesti.
Tilojen suunnittelutyössä ja korjausrakentamisessa kiinnitetään yhä
enemmän huomiota ymmärrykseen ympäristöä ja ihmisyyttä kohtaan.
Kuinka kunnioitamme rakennetun ympäristön paikallisuutta ja historiaa?
Miten vältymme kulttuurin ja kerrostumien liialliselta siivoamiselta eli
köyhtymiseltä? Ja ennen kaikkea, miten säästämme valinoillamme
luontoa?
Meillä suunnittelijoilla on vastuu ja myös valta, säilyttää moniaistilliset
tilakokemukset. Huolellinen ja kiireetön suunnittelu takaavat toimivampia
ja tunnelmallisempia miljöitä. Patina, käytön jäljet, rikkaat assosiaatiot
sekä paikalliset vivahteet vahvistavat kiintymyksen tunnetta rakennettuun
ympäristöön. Jotta ihmisellä syntyy tarve vaalia, huoltaa ja kunnioittaa
ympäristöään, siihen pitää rakastua. Näin varmistetaan kulttuurien ja
tarinoiden säilyminen tuleville sukupolville. Lisäksi monipuolinen ympäristö
pitää mielen hereillä ja lisää hyvinvointia.
Itse uskon ja luotan, että alkanut ajattelun murros; empatian
huomioiminen, havahduttaa meidät pois totutusta. Kyseenalaistaminen
sekä hyppy pois kaavamaisista tottumuksista synnyttää uutta ja tarjoaa
virikkeisemmän sekä reilumman maailman elää. Me suunnittelijat voimme
olla tämän murroksen eturintamassa!
Teksti: Päivi Himanen
Sisustustuunnittelijat SI ry
