Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola
Olen viime aikoina miettinyt paljon huolenpitoa, välittämistä ja vaalimista. Olen ymmärtänyt sen liittyvän kaikkeen tekemiseen, asumiseen, olemiseen ihmisenä, osana yhteisöjä sekä luontoa.
Huolenpidon vastakohta on välinpitämättömyys tai halveksunta
ja se voi kohdistua yhtä lailla ihmiseen itseensä, kuin ympärillä oleviin
lähimmäisiin, omaan kotiin, toisen omaisuuteen tai lähiympäristöön. On
vaikea osata pitää huolta tai välittää, jos ei ole huolehdittu tai välitetty.
Minä kammoksun sellaisia uusia asuinalueita, joissa kaikki olemassa
oleva jyrätään maan tasalle välittämättä, että samalla hävitetään kokonainen
ekosysteemi. Luonto ympärillä ei välttämättä palaudu enää koskaan
ennalleen.
– Kuka haluaa asua ilman puita, pensaita, perhosia ja
linnunlaulua?
Aiemmin ihmisten luontoyhteys oli selkeämpi. Maaseudulla
maatiloilla oli elättipuut. Hyvinvoiva puu oli merkki tilan ja ihmisten
hyvinvoinnista. Hoiva edellyttää kiintymystä, omistautumista ja
sitoutumista. Huolenpito ja yhdessä tekeminen palkitsee ja aktivoi ja
saa kiinnittymään ympäristöön, yhteisöön, kulttuuriin ja perinteeseen.
Myös talot rakennettiin kestämään sata vuotta. Kerran hyvin
rakennettu ja hyvin hoidettu vanha koulu, asemarakennus tai
sairaala, voi toimia alkuperäisen käyttötarkoituksensa jälkeen
toimistoina, asuntoina tai vaikka hotellina. Rakennusten hoiva on
ylläpitoa, huoltamista ja korjaamista. Hoivan tulisi toimia yksilöllisesti
rakennuksen luonne ja aikakauden rakennustavat huomioiden. Aivan
kuten ihmistäkin tulee hoitaa yksilönä.
Liian moni rakennus on pilattu vääränlaisilla korjaustoimenpiteillä.
Kuulin äskettäin lauseen ”Teot, jotka ruokkivat egoa, eivät
tuota onnea, vaan onnen voi saavuttaa vain ruokkimalla sielua”.
Hoivaaminen, vaaliminen, arjen askareet ja hyvän tekeminen ovat
parasta ruokaa sielulle. Ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä
tunteakseen itsensä arvokkaaksi itselleen ja tärkeäksi osana
yhteisöä.
”Rakennukset tarvitsevat
hoivaa kestääkseen
taas sata vuotta.
Vaaliminen on sisäsyntyistä, kun rakastaa sitä mitä tekee. Vain
rakkauden ja kiinnostuksen kautta voi ymmärtää aidosti toista ihmistä,
luontoa tai rakennusta. Tämän pitäisi olla sekä arkkitehtuurin sekä
yhteiskunnan rakentamisen, että kaiken rakentamisen perusta.
Itse olen saanut kasvaa kodissa ja suvussa, jossa on huolehdittu.
On pidetty huolta, lapsista, aikuisista, vanhuksista, lemmikeistä,
kodista, kasvimaasta, metsistä ja lähivesistä. Olen oppinut
valmistamaan ruokaa, korjaamaan vaatteet ja huonekalut, vaihtamaan
palaneet lamput ja kärähtäneet sulakkeet.
Minun sielulleni parasta ravintoa on hoitaa omaa kasvimaata, leipoa
rakkaille leipää, korjata hitaasti ja kuunnellen pientä kesämökkiäni.
Kasvattaa hunajakukkia pölyttäjille.
Ihan kuin mummi ja muut ennen minua.
Suvi-Maria Silvola
Toiminnanjohtaja
Sisustussuunnittelijat SI ry
