Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Patinoidut kuparilevyt soveltuvat monenlaisiin asennuskohteisiin

Rakennusten katoille ja ulkoseiniin asennetut kuparimateriaalit yleensä muuttavat väriään ajan myötä. Vuosien mittaan kupari hapettuu tummasävyiseksi ja lopulta patinoituu vihreäksi. Monesti korjausrakentamisessa tarvitaan vihreäksi esipatinoitua kuparia, jotta esimerkiksi uusittava katto saadaan näyttämään samalta kuin ennen korjausten aloittamista. Toisaalta kuparia asennetaan yhä enemmän myös uudisrakennuksiin.

TYYPILLISESTI KUPARIN patinoituminen vihreäksi kestää ulkotiloissa vuosikymmeniä. Patinoitumiseen kuluva aika tosin voi vaihdella paljonkin.

”Kun kupari patinoituu luonnossa, lopputuloksena ei ole yhtä tiettyä väriä tai pintaa. Muutokset vaihtelevat esimerkiksi asennuskohteen sijainnin, ilmasto-olojen, kosteuden tiivistymisen sekä ilmassa olevien epäpuhtauksien mukaan”, kuparimateriaaleja valmistavan Aurubis Finland Oy:n myynti- ja tuotepäällikkö Janne Juhola kertoo.

”Jos vaikkapa halutaan korjata vanhan rakennuksen vihreäksi patinoituneita kuparipintoja uudella materiaalilla, niin korjauksissa käytettävän kuparin värisävy pyritään usein saamaan ulkonäöltään mahdollisimman paljon entistä vastaavaksi.”

Juholan mukaan teollisuuden ja liikenteen päästöistä aiheutuneet happosateet vielä 1980-luvulla vaikuttivat siihen, että esimerkiksi Keski-Euroopan kuparikatot patinoituivat tuohon aikaan vihreiksi suhteellisen nopeasti – noin kymmenessä vuodessa.

”Nyt kun ilman rikkiyhdistepitoisuudet ovat vähentyneet, kuparimateriaalien patinoituminen on paljon hitaampaa kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Osa kuparikatoista ja -julkisivuista patinoituu vihreiksi ehkä vasta sadan vuoden kuluttua.”

Korjausrakentamisessa tarvitaan siis toisinaan kuparia, joka on jo tehtaalla räätälöity samaan alkuperäiseen patinasävyyn.

kuparikatto, korjausrakentaminen

Kattoja korjataan vihreällä kuparilla
Esipatinoitua kuparia asennettiin esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä Helsingin tuomiokirkon kupoleihin. Myös Princetonin yliopistorakennuksen kattoa USA:ssa korjattiin jonkin aikaa sitten vastaavanlaisella ’räätälöidyllä’ kuparilla.

Aurubis on hiljattain toimittanut valmiiksi patinoitua kuparia muun muassa Victoria Albert Mausoleumin kattotöihin Englannissa. Kuningatar Victorian ja prinssi Albertin hautamuistomerkki Frogmoressa Berkshiressä suljettiin rakenteiden kostumisen takia vuonna 2007, mutta nyttemmin rakennusta on korjattu ja se on avattu uudelleen yleisölle.

Vihreäksi patinoitua kuparia käytetään aika ajoin myös uudisrakennuksissa, kuten muutamia vuosia sitten valmistuneessa Helsingin musiikkitalossa.

”Tyypillisesti ’räätälöityä’ patinointia sovelletaan kuitenkin historiallisten rakennusten korjaustöissä, kun on tarvetta saada kattoon tai julkisivuihin vanhaa muistuttavaa kuparia – mutta vihreä kupari toimii toki hyvin myös uusissa julkisissa rakennuksissa”, Juhola arvioi.

”Viime aikoina patinoitua kuparia on asennettu vaikkapa Porin uimahallin ja Tallinnan taidemuseon seiniin.”

Patinakerros suojaa kuparipintaa
Kun historiallisten rakennusten kupariosia korjataan, alkuperäisestä kuparirakenteesta otetaan aluksi yleensä pieni näytepala. Se analysoidaan huolellisesti laboratoriossa.

”Näytteen perusteella selvitetään kuparin pintastruktuuri, jotta voidaan valmistaa entistä jäljittelevää kuparimateriaalia. Usein otetaan myös valokuvia, mutta näytepalasta tilanne selviää parhaiten”, sanoo Juhola.

Monesti patinoidun kuparin valmistuksessa käytetään Nordic Green -patinointia. Käytännössä kuparin pintaan muodostuu patinakerros, jossa kupari on mineraalimuodossa. Se on ikään kuin kuparin ”ruostetta”, mutta sillä erotuksella, että patina toimii suojakerroksena.

”Nordic Green -patina on brokantiittipohjainen patina, joka on mineralogisesti sama kuin mistä luonnollisesti patinoitunut kupari käytännössä koostuu kaikkialla maailmassa. Tästä syystä myös patinoidun tuotteen värisävy on lähellä luonnollisesti patinoitunutta kuparia”, Juhola täsmentää.

”Patinointi tapahtuu Aurubiksen Porin valssaamolla patinointilinjalla ja se tehdään aina esihapetetulle kuparille. Patinapinta on huokoinen, mikä mahdollistaa luonnolliset reaktiot niin kuparin pinnalla kuin itse patinassa. Näin myös esipatinoitu kuparipinta hakee oman tasapainonsa paikallisten olosuhteiden kanssa ajan kuluessa.”

”Kyseessä on luonnollinen prosessi. Kirkas kupari muuttuu ensin tummaksi ja sitten vihreäksi. Tuotantolinjalla prosessi on kuitenkin nopeampi ja kestää vain muutaman minuutin”, Juhola selittää.

”Valmiiksi patinoitu kupari jatkaa asennuksen jälkeen edelleen reagointia ympäristönsä kanssa, mutta tulevatkin muutokset pystytään arvioimaan melko tarkasti.”

Monesti vanha kuparipinta korvataan kokonaisuudessaan esipatinoidulla kuparilla, jolloin pinta saadaan ulkonäöltään yhtenäiseksi.

Tyylikäs ja kestävä materiaali
Patinoitujen kuparimateriaalien asentaminen ei sinänsä ole vaikeampaa kuin tavallisen kuparin.

”Koska patinoitu kupari on huokoista, on kuitenkin varottava, että levyjen pinnalle ei pääse rasvaa tai öljyä. Sen poistaminen olisi työlästä”, Juhola sanoo.

Kuten kupari yleensäkään, valmiiksi patinoitu kupari ei vaadi asennuksen jälkeen huoltoa. Muutoinkin kupari materiaalina soveltuu esimerkiksi arvorakennusten saneerauksiin erittäin hyvin.

”Kuparista valmistetut rakennusmateriaalit ovat arvokkaita, tyylikkäitä ja kestäviä. Ne sopivat hyvin yhteen monenlaisten luonnonmateriaalien kanssa”, Aurubis Finland Oy:n myynti- ja projektipäällikkö Juha-Pekka Susi muistuttaa.

Parhaillaan Aurubis Finlandilla on Helsingin Hakaniemessä suunnitteluvaiheessa uusi katto- ja julkisivukohde, johon asennetaan monenlaisia valmiiksi patinoituja kuparilevyjä. Asennustyöt alkavat kesällä 2019.

”Kohde on siinä mielessä haastava, että siinä on useita erilaisia kuparin sävyjä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin varmasti hyvä”, Janne Juhola vakuuttaa.

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?

Julkisivuja korjataan edelleen vain puolet laskennallisesta korjaustarpeesta, vaikka korjaamisen määrä onkin kasvanut vuosittain (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2024). Julkisivukorjaamisen prosessin

Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtava

Kirjoittaja: Pekka Kiuru Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis kohdistettava

Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?

Lasirakenteet tuovat arkkitehtuuriin estetiikkaa ja erilaisia toiminnallisuuksia. Lisäksi rakenteiden on täytettävä rakennusmääräysten vaatimukset. Lasin ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, joten miten suunnitella juuri

Laatat, kivet ja tiili

Pasilan Konepajan restauroinnissa näkyvät kerroksellisuus ja rosoisuus Restaurointikohteen arkkitehtuurissa eri aikakausien kerrokset voidaan tuoda esiin vanhaa kunnioittaen. Punatiilestä ja luonnonkivestä syntyy

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja

Julkisivut kannattaa korjata kunnolla

Rakennusten ulkoseinien lämmöneristyksen parantaminen on ympäristön kannalta myönteistä. Ulkoseinien uusiminen tyylikkäiksi ja energiatehokkaiksi tyypillisesti nostaa kiinteistön arvoa ja asumismukavuutta. Samalla taloyhtiössä

Tiili ja rappaus ikisuosiossa

Muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta Kirjoittaja: Inari Weijo Suomalainen rakennettu ympäristö muodostuu monimuotoisesta rakennuskannasta, jonka merkittävänä julkisivumateriaalina on jo

Linnuille turvaa Pilkington AviSafe™-lasilla

NSG Groupin kehittämän Pilkington AviSafe™ -lasin erikoispinnoite on suunniteltu estämään lintujen törmäämistä rakennuksen ikkunoihin ja julkisivuun. Useimmiten linnut törmäävät lasiin, kun

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen