Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Osallistava kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri

Osallistaminen tulee voimalla kaupunkisuunnitteluun ja hyvä niin: alkuasukkailla on usein paras ”tatsi” paikallisiin, jaettuihin arvoihin. Harva kansalainen kuitenkaan on kaupunkisuunnittelun ammattilainen, joka osaa ottaa kaikki vaativan kehitysprojektin lähtökohdat huomioon.

Osallistaminen pitäisikin nähdä vuoropuheluna, jossa esitellään vaihtoehtoja ja mietitään yhdessä, miten
haasteet taklataan. Samalla pitää muistaa kaupunkikehittämisen ”maratonluonne”: projektit ovat pitkiä, olipa sitten
kyse metron tai kaupunginosan rakentamisesta. Sadassa vuodessa kaikki tasoittuu, kuten Utin laskuvarjojääkärit
sanovat.

Kansalaisaktiivisuus nostaa päätään myös kaupunkisuunnittelussa – missä taas on hyvät ja huonot puolensa.
Hyvää on ylipäänsä se, että ihmiset välittävät asumisympäristöstään tarpeeksi, että ovat valmiit uhraamaan omaa
aikaansa sen kehittämiseen. Huonoa on se, että pienet (mutta kovaääniset) ryhmät pystyvät vääristämään yleistä
keskustelua omien tarkoitusperiensä mukaiseksi. Iltapäivälehden klikkiotsikossa lukee ”kansa raivostui”, jos
kriitikoita on kourallinen.

Osallistaminen suurissa hankkeissa vaatii aluksi aitoa kuuntelua ja sitten aitoa sitouttamista. Esimerkiksi
keskustakirjasto Oodin suunnitteluprosessista jäi hyvä mieli – ”tulevaisuuden kirjastoa” läpivalaistiin monesta
kulmasta ja kaikki saivat sanoa sanansa kansalliseen hankkeeseen. Valmiista talosta on helppo sanoa, että se on
upea näyteikkuna suomalaiseen sivistysosaamiseen.

Maailmalla valtaa alaa participatory architecture eli osallistava arkkitehtuuri. Myös osallistavassa arkkitehtuurissa
on olennaista ottaa lähiyhteisö mukaan jo projektin suunnitteluvaiheessa. Näin varmistetaan, että yhteisön alueelle
rakennettava rakennus vastaa juuri kyseisen yhteisön tarpeita ja toiveita. Osallistava arkkitehtuuri voi näin ollen
purkaa esimerkiksi kulttuurisia miinoja etukäteen. Mikäli yhteisö ei ota julkista rakennusta omakseen, se on
kaukana menestystarinasta.

Arkkitehdit ilman rajoja on yksi esimerkki siitä, miten arkkitehdit voivat auttaa ratkaisemaan globaaleja
sosiaalisia haasteita.

Nyt jo tunnustetaan, että osallistavaa arkkitehtuuria voi käyttää välineenä entistä paremman maailman
luomisessa. Kun arkkitehtuurin keinoja käytetään esimerkiksi tasa-arvon ja ekologisuuden edistämiseen, voidaan
saada paljon aikaan.

Kehitysyhteistyö on hyvä esimerkki eettisestä toimintakentästä, jolle arkkitehtuurilla on paljon tarjottavaa.
Arkkitehti voi omalla osaamisellaan esimerkiksi auttaa köyhien asuinalueiden – tai suoranaisten slummien –
kehittämisessä, vaikka sitten pieninkin askelin. Arkkitehdit voivat myös edesauttaa maahanmuuttajien integroimista
yhteiskuntaan – erilaisten kulttuuritaustojen mukanaan tuomat tarpeet ja toiveet ovat keskeisellä sijalla tässä työssä.

Kehitysmaissa tapahtuva kiivastahtinen kaupungistuminen on iso haaste: slummiutuminen lisääntyy,
puhtaasta vedestä on pulaa, ilmansaasteet ja jäteongelmat heikentävät elämänlaatua, infrastruktuuri on palasina…
Arkkitehtien ja muiden suunnittelijoiden panosta tarvitaan näiden ongelmavyyhtien purkamiseen.

Suomalaisia arkkitehtejä onkin jo nähty maailmalla näiden haasteiden kimpussa. Esimerkiksi Kambodzaan
rakennettiin Kouk Khleangin nuorisotalo osallistavan arkkitehtuurin hengessä, yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja
tilan tulevien käyttäjien kanssa. Valmiit tilat auttavat alueen köyhiä nuoria kouluttautumaan, mikä voi avata monelle
heistä oven entistä parempaan tulevaisuuteen.

Kun tilojen kohderyhmä sai olla mukana tilojen suunnittelussa, he sitoutuivat tiloihin ja niiden ylläpitämiseen
tavallista vahvemmin. Samalla suomalainen arkkitehti oppii myös paljon siitä, miten erilaiset todellisuudet ovat
olemassa rinnakkain – ja miten myös käsitys tilasta voi olla mitä kulttuurisidonnaisin asia.

PETRI CHARPENTIER

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Ihminen oli osa luontoa?

Kirjoittaja: Suvi-Maria Silvola KUN ON saanut elää lapsuutensa kultaisella 80-luvulla, on tähän mennessä ehtinyt pyöritellä silmiään moneen kertaan ihmetellessään ylenmääräiseltä tuntuvaa

Laadukas suunnittelu, mitä se on?

Kirjoittaja: Lars ’Lasse’ Räihä Tämän päivän suunnittelulle asetetaan yhä laajenevassa määrin uusia vaatimuksia. Suunnittelun kompleksisuudesta puhutaan yhä useammin. Meistä suunnittelijoista halutaan

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa hyvän pohjan todelliseen korjaustarpeeseen perustuvalle päätöksenteolle.

Sisustus, muotoilu ja rakentaminen kohtaavat Habitaressa

Syyskuun alussa Helsingin Messukeskus kerää paikalle muotoilun, sisustuksen, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun ammattilaisia, kun Habitare 2026 järjestetään 2.–6.9. Pohjoismaiden johtavan design- ja sisustustapahtuman ammattilaiskokonaisuus, Habitare Pro, tarjoaa suunnittelijoille, arkkitehdeille, hankintapäättäjille ja medialle ajankohtaisen katsauksen alan uusiin ilmiöihin, ratkaisuihin ja tekijöihin.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.