mainos_1112

Runko ja rakennustuotteet (pintasuojaus)

Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

artikkelikuva: Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun huoltoväli ja elinkaari pitenevät.

Rakennusten julkisivut altistuvat jatkuvasti vaihteleville sääolosuhteille sekä muille julkisivun kuntoa koetteleville tekijöille. Näitä ovat esimerkiksi kaupunkiympäristössä graffitit tai vaikkapa ohikulkijan kädestä roiskahtava juoma.

Julkisivun ja muiden pintojen suojaaminen sopivalla suoja-aineella helpottaa pintojen puhtaana pitämistä ja pidentää niiden elinkaarta.

Nykypäivänä suoja-aineita on saatavilla monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Kuinka valita juuri sopiva suoja-aine lukuisien vaihtoehtojen joukosta?

”Suoja-ainetta valitessa ensimmäinen kysymys on aina mitä, vastaan pinta halutaan suojata. Esimerkiksi merialueen lähellä ilman kosteus ja sateet voivat aiheuttaa ongelmia, jolloin pinta kannattaa suojata vettä vastaan. Kaupunkiympäristössä julkisivu voidaan suojata puolestaan erilaisia likaavia aineita vastaan”, sanoo Merja Enroth Uudenmaan Pintasuojaukselta.

Uudenmaan Pintasuojaus Ky on kotimainen perheyritys, jonka erityisosaamisen piiriin kuuluvat kivi-, betoni-, metalli-, puu-, lasi ja muovipintojen suojaaminen ja puhdistaminen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopivilla laadukkailla puhdistus- ja suoja-aineilla.

Uudenmaan Pintasuojaus on julkaissut asiakkaita palvellakseen kattavan Suojausten aakkoset -oppaan, jossa esitellään alan uusimpia innovaatioita.

Punajäkälästäkin pääsee eroon

Punajäkälästä on tullut sitkeä julkisivuja koetteleva vaiva etenkin Etelä-Suomessa, jossa ilmankosteus ja lämpötila tuovat haasteita julkisivun puhtaana pitämiselle. Kostea pinta luo otolliset olosuhteet lian tarttumiselle ja rumille orgaanisille kasvustoille.

”Ilmaston muuttumisen myötä julkisivut ovat aiempaa alttiimpia viherleviin kuuluvalle punajäkälälle, joka näkyy etenkin vaaleilla pinnoilla punertavana kasvustona. Kun pinta on jatkuvasti kostea, siihen takertuu pienhiukkasia kuten siitepölyä, nokea ja muita partikkeleita. Näin syntyy punajäkälälle sopiva kasvualusta”, kertoo Enroth.

Punajäkälän ei kannata antaa vallata julkisivua, sillä visuaalisen haitan lisäksi kasvustot voivat rapauttaa pintaa ja siten lyhentää julkisivun elinkaarta. Jos suojaamaton julkisivu on päässyt vuosien mittaan likaantumaan, se voidaan ensin puhdistaa perusteellisesti sopivalla puhdistusaineella ja suojata uudelleen likaantumista vastaan.

Peruspesulla punajäkälästä ei pääse eroon. Punajäkälän poistaminen vaatii ammattitaitoa ja erikoispesuaineen, joka irrottaa kasvuston ja rakennuksen pintamateriaaliin takertuneet partikkelit.

Uudenmaan Pintasuojauksen tuotevalikoimaan kuuluva Special Cleaner puhdistaa punajäkäläkasvuston pois perusteellisesti. Special Cleaner on kehitetty erityisesti orgaanisen lian poistamiseen.

Uudenmaan Pintasuojaus Ky
Ennen

Uudenmaan Pintasuojaus Ky
Jälkeen

Valjasta auringonvalo pitämään pintoja puhtaana

Entä kuinka voidaan varmistaa, että punajäkälä ei pääse likaamaan pintaa uudelleen tai alun perinkään?

”Esimerkiksi Välimeren maissa punajäkäläongelmaa ei ole, sillä auringonvalo auttaa pitämään pinnat puhtaina. Meillä Suomessa auringonpaistetta ei ole pintojen puhdistumisen kannalta riittävästi, mutta voimme kemiallisesti vahvistaa auringonvalon puhdistavaa voimaa”, Enroth sanoo.

Uudenmaan Pintasuojauksen tuotevalikoimaan kuuluva EverClean on ulkopinnoille tarkoitettu fotokatalyyttinen suoja-aine, joka hyödyntää auringonvaloa pinnan puhtaana pitämisessä. EverCleania ruiskutetaan utumaisena kerroksena suojattavalla pinnalle.

”EverCleanilla käsitellyllä pinnalla orgaaniset likapartikkelit pilkkoutuvat auringonvalon vaikutuksesta. EverCleanin sisältämä titaanidioksidi kiihdyttää auringonvalossa syntyvien hydroksyyliradikaalien muodostumista. Hydroksyyliradikaalit ovat ikään kuin ulkoilman ikioma pesuaine”, Enroth kuvailee.

Auringonvalon ja EverCleanin avulla muodostuneiden hydroksyyliradikaalien reagoidessa orgaanisten aineiden kanssa lopputuloksena syntyy vettä, hiilidioksidia ja puhdas pinta. EverClean on superhydrofiilinen eli voimakkaasti vettä hylkivä, joten sateella vesi levittyy EverCleanille suojatulle pinnalle ja huuhtoo pilkkoutuneet partikkelit pois.

”Samalla pinta puhdistaa kaupunki-ilmaa. Tuhat neliömetriä EverCleanilla käsiteltyä seinäpintaa vastaa ilmanpuhdistusteholtaan noin 70:ää lehtipuuta, joten puhdistavien julkisivupintojen merkitys kaupunkien ilmanlaadullekin on huomattava”, sanoo Enroth.

Uudenmaan Pintasuojaus Ky
Ennen, kuva: Remiko

Uudenmaan Pintasuojaus Ky
Ennen

Uudenmaan Pintasuojaus Ky
Jälkeen

EverClean suojaa julkisivua pitkään

EverClean antaa julkisivupinnalle pitkäkestoisen suojan, sillä suoja-aine ei kulu puhdistusprosessissa. Käsittely suojaa julkisivua viidestä kymmeneen vuotta. Antistaattisuuden ansiosta EverCleanilla käsitellylle pinnalle ei kerry pölyä.

EverClean sopii kaikille julkisivupinnoille ja -materiaaleille: betoni-, kivi-, metalli- ja muovipinnoille, maalatuille pinnoille, keraamisille laatoille ja sillä voi suojata myös aurinkopaneelit. Tuote on täysin väritön, joten suoja-aine ei muuta julkisivun ulkonäköä.

”EverClean-käsittelyä ei voi havaita silmillä, mutta tehon voi mitata helposti, sillä mikrobit eivät kasva EverCleanilla käsitellyllä pinnalla”, Enroth sanoo.

Julkisivupintojen lisäksi EverCleanilla voidaan käsitellä myös esimerkiksi kattoja, muureja ja pylväitä. Koska EverCleania ei voi havaita paljaalla silmällä, sopii se myös historiallisten rakennusten ja patsaiden suojaamiseen.

”EverClean pidentää selkeästi rapattujen pintojen käyttöikää ja julkisivujen huoltoväliä, sillä mikrobikasvustojen ehkäisemisen lisäksi EverClean auttaa pitämään pinnan kuivana. Kun vesi ei pääse imeytymään rappaukseen, rapautumista ei pääse tapahtumaan”, lisää Enroth.

Laaja valikoima suoja-aineita

Yli 20-vuotisen toimintansa aikana Uudenmaan Pintasuojaus on koonnut Suomen laajimman suoja-aineiden valikoiman. Uudenmaan Pintasuojauksen asiantuntijat tutustuvat jatkuvasti uusiin tuotteisiin ja tuotevalikoimaa täydennetään erityisen hyviksi havaituilla tuotteilla.

”Oikeanlainen suoja-aine tuo selkeitä säästöjä huolto- ja kunnossapitovälin sekä pinnan elinkaaren pidentyessä. Käyttötarkoitukseen ja kohteeseen sopiva suoja-aine suojaa pintaa vuosia. Suoja-aine on myös ekologinen valinta, sillä pinnan puhtaanapitoon tarvitaan huomattavasti vähemmän kemikaaleja”, Enroth sanoo.

Valikoimiin kuuluu sekä pinnan ulkonäköä muuttamattomia tuotteita että kuultovärillisiä suoja-aineita. Kattavalla tuotevalikoimalla ja laajalla asiantuntemuksellaan Uudenmaan Pintasuojaus palvelee suunnittelu- ja rakennusalan ammattilaisia. Uudenmaan Pintasuojaus tarjoaa lisäksi suoja-aineiden ja kuultovärien asennuspalvelua.

Tutustu suoja-aineisiin osoitteessa: www.pintasuojaus.com

Lataa Suojausten aakkoset opas TÄÄLTÄ!

Teksti: Merja Maukonen

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 4/2024

prointerior-lehti



Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »