Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Näkökulmia vastuullisuuteen

SIOn seminaari Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla 25.3.2025

“Mikä on fiiliksesi sisustusarkkitehtien työn tulevaisuudesta?”
-“moniulotteinen, muuttuva, problemaattinen, rohkea, ihmiskeskeinen”

Tätä mieltä olivat osallistujat SIOn vastuullisen suunnittelun työryhmän seminaarissa, jossa kiivettiin mielikuvavuorelle, istutettiin vastuullisuuden siemeniä ja pohdittiin erilaisia kestävän suunnittelun keinoja. Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla järjestettyyn tapahtumaan osallistui 50 ammattilaista.

Tapahtuma alkoi Roosa Riskin (Mint & More Creative) luennolla “Vähähiilinen suunnittelu ja tilamuutosten hiilijalanjälki”. Roosa esitti lukuja hiilidioksidipäästöistä, jotka yli kolminkertaistuvat sisätilan elinkaaren ollessa 2,5 vuotta verrattuna 8,5 vuoteen. Roosa painotti päästölaskennan tärkeyttä suunnittelijan apuvälineenä. Lindströmin talon aulatilojen uudistuksessa hiilijalanjälkeä pienennettiin useilla toimenpiteillä. Ennen suunnittelun aloittamista tehtiin materiaali-inventaario, hyödynnettiin jo olemassa olevia materiaaleja, sekä arvioitiin tilojen käytönaikaista hiilijalanjälkeä. Elinkaarta pidennettiin muuntojoustavilla ratkaisuilla. Roosa nosti esiin tärkeimpänä estetiikantajun haastamisen, kriittisen asenteen viherpesuun sekä suunnittelijoiden vastuunkannon.

Taija Maunun (Suunnittelutoimisto Amerikka) luento “Strateginen konseptikehitys – Kestävän suunnittelun lähtökohtana” mielenkiinto kohdistui strategiseen vaiheeseen ennen varsinaisen tilakonseptin kehittämistä. Strategisella otteella tavoitellaan mahdollisimman pitkää uusimissykliä sekä vuokra-aikaa, muuntojoustavuutta, tilojen monikäyttöisyyden hyödyntämistä ja syventymistä liiketoiminnan ytimeen ja malleihin. Tärkeää on asettaa yhteiset tavoitteet asiakkaan kanssa, käyttää yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun keinoja, määrittää projektille oleelliset mittarit ja seurata tavoitteiden toteutumista.

Mervi Karvinen (Muuan Oy) luennoi aiheesta “Oman ammattitaidon lisääminen ja ylläpitäminen kestävän suunnittelun näkökulmasta”, tarjoten käytännöllisiä vinkkejä siitä, mistä löytää lisätietoa vastuullisesta suunnittelusta. Ensimmäisenä mainittiin alan järjestöt, kuten SIO ja FIGBC, joka järjestää koulutuksia ja on julkaissut viime vuonna muun muassa “Tilasuunnitelman hiilijalanjäljen arviointiohjeen”. Muista arvokkaista tietolähteistä mainittiin Ympäristöministeriö, Helsingin Kiertotalousklusteri sekä erilaisten materiaali- ja kalustetoimittajien arvokas materiaalitietämys.

Julianna Nevarin (Kompus Oy) esitys “Miten rakentaa oma vastuullisuuspolku?” painotti henkilökohtaista motivaatiota vastuullisuuden takana. Vastuullisuuspolku rakentuu useammasta eri askeleesta. Näitä pääsimme pohtimaan omassa elämässämme mielikuvaharjoitusten ja keskustelun kautta.

Lopuksi saimme kuulla kaikkia luennoitsijoita paneelikeskustelussa, jossa kiperiin kysymyksiin vastasivat heidän lisäkseen myös yleisö. Jo monella käytössä olevia vastuullisen suunnittelun keinoja olivat kiertotalousajattelu, vastuullisten materiaalien käyttö sekä trendien välttäminen. Näiden lisäksi mainittiin muuntojoustavuus, elinkaarisuunnittelu sekä erilaiset päästölaskentatavat.
Paljon keskustelua herätti sisustusarkkitehdin työn tulevaisuus. Kuinka paljon tekoälyä tullaan käyttämään osana suunnittelua ja onko tekoälyn käyttö ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää? Tuleeko sisustusarkkitehti toimimaan korjausrakentamisen ytimessä vai laajenevatko vaikutusmahdollisuudet alan ulkopuolelle? Muuttuvatko käsitykset kauneudesta, ja kuinka se vaikuttaa suunnitteluun? Selvää on, että muutoksia tapahtuu nopealla tahdilla ja tarvitaan rohkeutta ja yhteistyötä oikeanlaisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Lue koko teksti täältä!

Vilma Vanhanen
SIOn vastuullisen suunnittelun työryhmän jäsen

Tiivistänyt: Minna Borg
Kuvat: Roosa Verkasalo

Jaa tämä artikkeli: 

Suunnittelu

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu

Hyvinvointia työympäristöstä?

Kirjoittaja: Marjut Nousiainen Viime aikoina kotona työskentely on tullut lähes kaikille toimistotyöntekijöille tutuksi, näin on käynyt myös minulle. Etätyöskentelyssä on paljon

Yuki Abe, Vuoden kalustesuunnittelija 2021

Kirjoittaja: Minna Borg SISUSTUSARKKITEHDIT SIO valitsi Vuoden kalustesuunnittelijaksi 2021 sisustusarkkitehti SIO Yuki Aben. Abe on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005 ja

PRP:n julkisivut taipuvat moneksi

Julkisivut toimivat rakennuksen käyntikorttina ja kertovat sen sisällä tapahtuvasta toiminnasta ja arvomaailmasta. Laadukkaasti toteutetut julkisivut korostavat yrityksen brändiä ja vetävät asiakkaita

2030-luku on jo täällä, oletko valmis?

Olen sisustusarkkitehdit SIO:n hallituksen uusi puheenjohtaja, Lars ’Lasse’ Räihä. Tatu Ahlroos päätti astua sivummalle ansiokkaan 5 vuoden johtamisen jälkeen – astun

Entä jos?

Istahtaessani autooni muutama minuutti sitten päättyneen työmaakokouksen jälkeen huomaan olevani hyväntuulinen. Paikalla oli koko projektin kahdeksanhenkinen tiimi: lupa-arkkitehti, vastaava mestari, sähkösuunnittelija,

Rakennettu miljöö ja empatia

Keskustelu rakennetun ympäristön onnistuneisuudesta palautuu usein kohteen esteettisiin ja toiminnallisiin arvoihin. Vähättelemättä näitä näkökulmia on hyvä huomata, että kokemamme tunne onnistuneesta,

Puulattia on sekä ajaton että trendikäs

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan parantaa

Kiertotalous tilasuunnittelussa

Teksti: Tiina Hirvanen Kiertotaloudesta puhutaan paljon, eikä syyttä. Maapallon resurssit uhkaavat loppua, koska kulutamme moninkertaisesti enemmän kuin maapallon kantokyky kestää. Olemme

Miksi huonekalun pitää olla empaattinen?

Taitelija-arkkitehtipari Partasen & Lamusuon designbrändi Palad jättää empaattisen jalanjäljen maailmaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miksi huonekalun tulee olla empaattinen ja

Ajatonta ja kestävää

Teksti: Maiju koskinen Jokin aikasitten huomasin, että osa ruukkusalaateista myydään nykyään ilman ruukkuja. Asia, joka mainitaan jopa tuotteen nimessä, voidaan jättää

Vuoden 2023 sisustusarkkitehtitoimisto – Futudesign

Sisustusarkkitehdit SIO ry:n nominaatti Vuoden sisustusarkkitehtitoimisto julkistettiin 3.2.2023 Arkkitehtuurin ja muotoilun päivän päätapahtumassa Helsingin kaupungintalolla. Iltapäivän ohjelmaan kuului paneeli, jossa toimistoa

Suomalainen kivi kestää aikaa

Teksti: Virpi Illman JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi