Rakennetussa kaupunkiympäristössä harvalla asialla on yhtä pysäyttävä vaikutus kuin taiten tehdyllä seinämuraalilla. Viime vuosina julkiset seinämaalaukset ovat kokeneet ilahduttavan elinvoimaisen uuden tulemisen julkisen taiteen kentälle. ”Muraalibuumi” on tosiasia.
Muraalimaalauksilla on historiallisesti pitkät perinteet. Ajan saatossa seinämaalauksia on käytetty hyväksi mainonnassa ja propagandassa – mutta nyt valtavirtaa ovat kaupunki- ja katukulttuurin orgaanisesti kytkeytyvät, ”sallitusti anarkistiset” muraalit.
Aihepiiriä tutkineet Maija Saali ja Sisi Lindeblad uskovat, että muraalimaalausten uuteen tulemiseen on todennäköisesti vaikuttanut useampi tekijä. Lapin yliopistolle tehdyssä tuoreessa pro gradu -työssä kaksikko arvioi, että yksi syy nosteeseen on varmasti erilaisten kaupunkikulttuuritapahtumien suosion kasvaminen. Myös katutaidekulttuurin uudenlainen arvostaminen julkisen taiteen muotona on voinut vaikuttaa muraalibuumin syntymiseen ja kasvuun.
Katutaiteen kasvojenkohotus ja julkisen taiteen hyvinvointivaikutuksien tiedostaminen on luultavasti vaikuttanut siihen, että Upeart-katutaidefestivaalin kaltaisille tapahtumille riittää nykypäivänä kysyntää. Upeart-festivaali on Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma ja malliesimerkki uuden ajan kaupunkikulttuuritapahtumasta. Upeart Festival 2019 lanseerasi syyskuun aikana julkisia taideteoksia yhdeksään kaupunkiin ympäri maata.
Muraalien esiinmarssissa on merkillepantavaa, taiteellisten lähtökohtien lisäksi, myös tietty asukaslähtöisyys: esimerkiksi Tampereen Härmälänrannan asukkaat saivat esittää toiveita alueelle maalattavasta muraalista. Unkarilainen taiteilija Fat Heat toteutti Skanskan tilaustyön, josta vastasi kaupunkitaiteeseen erikoistunut yhdistys Helsinki Urban Art.
Asukkaiden toivelistan pohjalta syntyi muraali, jossa komeilee esimerkiksi suomalaisen ilmailuhistorian ikoni Demoiselle, jolla tehtiin ensimmäiset lentoyritykset Pyhäjärven jäällä 1910-luvulla. Muraaliin on ikuistettu myös johdinauto eli rollikka, joita valmistettiin 1940-luvulta lähtien lentokonetehtaalla.
Yhteistyö alkuasukkaiden kanssa onkin toivottavaa. Julkiset muraalimaalaukset ovat aina aiheuttaneet runsaasti keskustelua siitä, minkälaista julkista taidetta halutaan kaikkien nähtäville – ja kuka viime kädessä päättää, mitä julkisille paikoille saa maalata? Julkista taidetta on keskusteluissa perusteltu mm. sen hyvinvointia lisäävän vaikutuksen ja alueiden imagon nostattamisen avulla. Kritiikkiäkin toki tulee tasaiseen tahtiin, koska katumaalauskin on katsojan silmissä.
Saalin ja Lindebladin pro gradu -tutkimuksesta saadaan tuoretta näkökulmaa aiheeseen. Kun ihmisten hyvinvointia ryhdyttiin tutkimaan Helsingin Kontulassa, lähtökohta oli kutkuttava: voiko taide pelastaa ankeaksi mielletyn betonilähiön? Tutkimuksen kohteeksi valittiin Kontulankaarelle vuonna 2017 tehdyt kolme muraalia, joiden takana ovat tunnetut kansainväliset katutaiteilijat Fintan Magee, Pat Perry ja Apolo Torres. Muraalit on aseteltu lähekkäin korkeisiin, 8-kerroksisiin vuokrakerrostaloihin, jotka on rakennettu 70-luvun alussa. Teemoiltaan teokset ovat varsin yleismaallisia ja kaikissa on aiheena ihminen.
Miten muraalit sitten otettiin vastaan? – Tutkimustulosten valossa muraalit ovat lisänneet merkittävästi esimerkiksi yhteisössä tapahtuvia esteettisiä kokemuksia, joista rakentuu pohja esteettiselle hyvinvoinnille. Myös sosiaalinen kanssakäyminen sekä osallisuus ovat lisääntyneet yhteisössä jonkin verran.
Lisäksi rakennetun ympäristön viihtyisyyden koettiin parantuneen muraalien myötä – ja yleinen viihtyisyys, tunnelma ja siisteyden tunne olivat nekin nousussa. Saali ja Lindeblad pohtivatkin, luovatko muraalit yhteisöllisyyttä, koska ne luovat alueelle uutta identiteettiä?
Tutkijoiden vastaus on kyllä. Arkikokemus puoltaa tätä johtopäätöstä myös.
Petri Charpentier
