Olemme tottuneet puhumaan materiaaleista esteettisinä valintoina, sävyinä, pintoina ja tekstuureina. Tässä ajassa jokainen näistä valinnoista kantaa mukanaan myös moraalisen painon. Kun suunnittelija valitsee materiaalin, hän tekee samalla valinnan luonnonvarojen, työolosuhteiden, toimitusketjujen ja tulevien sukupolvien puolesta. Yhä useammin kysymys ei ole vain siitä, miltä pinta näyttää, vaan mitä arvoja se heijastaa.
Sisustussuunnittelijat suosivat perinteisesti lähituotantoa, paikallisia valmistajia ja yhteistyötä puuseppien kanssa. Se on tapa työskennellä, jossa toimitusketjut ovat lyhyitä ja tekijät tunnetaan nimeltä. Tämä onnistuu luontevasti etenkin pienemmissä projekteissa, mutta hankekoon kasvaessa toimitusketjut monimutkaistuvat ja kokonaisuuden mittakaava etäännyttää valinnat tekijöistään. Sertifikaatit, tuotepassit ja päästölaskelmat antavat kyllä suuntaa, mutta harvoin täydellisen vastauksen.
Aika on ehkä rehellisin materiaalitesti ja siinä mielessä kestävän estetiikan ytimessä on patina. Se, että materia saa elää ja ikääntyä. Kenties juuri tässä asuu uudenlainen ajatus luksuksesta, jota voimme suunnittelijoina kultivoida: aitous, joka ei ole virheetöntä. Uskallus arvostaa karheaa, korjattua ja elämisen jälkiä kantavaa.
Viime aikoina alalla on käyty keskustelua siitä, millaista kauneutta meidän suunnittelijoina tulisi tavoitella. Täydellisyydestä tinkiminen ja riman laskeminen pykälää alemmas voi olla yllättävän vaikeaa ammattilaisille, jotka on koulutettu hiomaan lopputulosta viimeistä saumaa myöten. Mutta ehkä sallivampi ote voi tehdä tilasta elävän ja inhimillisen?
Tänä päivänä asiakkaat kysyvät yhä useammin, onko jokin materiaali ekologinen. Suunnittelijan paikka onkin valistaa ja kertoa mitä pinnan takana on. Voisiko työhuoneen pöytälevy olla entinen lattialauta jostain puretusta talosta? Voisiko hotellin vastaanottotiski olla tehty materiaalista, joka on jo kerran elänyt? Tällaisen työskentelyn kautta suunnittelu saa syvyyttä, jota ei voi ostaa katalogista tai muodostaa tekoälyllä. Kun asiakas ymmärtää materiaalin taustan, hän alkaa nähdä myös arvon, joka ei välttämättä aina perustu sen uutuuteen.
Muutos on jo käynnissä. Yhä useammat suunnittelijat ja toimistot pohtivat materiaalien elinkaarta, hyödyntävät kierrätettyä sekä kierrätettävissä olevaa, ja tekevät yhteistyötä kierrätysverkostojen kanssa.
Sisustussuunnittelu on parhaimmillaan tarinankerrontaa materiaaleilla. Elämme ajassa, jossa tarinan sisältö muodostuu tärkeämmäksi kuin sen visuaalinen muoto. Kestävä suunnittelu ei ole pelkästään ekologisesti vastuullista, vaan myös kulttuurisesti viisasta: siinä tiedostetaan, että maailma on jo täynnä materiaa. Meidän tehtävämme ei välttämättä ole luoda lisää, vaan käyttää olemassa olevaa entistä paremmin.
Teksti: Sisustussuunnittelijat SI ry
