Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Malva ehdolla eurooppalaiseksi vuoden museoksi 2026

Malskin julkisivu syksyllä 2025. Kuva: Tommi Mattila

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on valittu mukaan European Museum of the Year Award (EMYA) 2026 -ehdokkaiden joukkoon. Arvostettua EMYA-palkintoa on jaettu vuodesta 1977 asti museoille, jotka omalla toiminnallaan uudistavat museokenttää. Ehdokkaiden joukossa on tänä vuonna myös toinen museo Suomesta, Museo Leikki Espoosta.

EMYA-palkinto on luotu tuomaan esiin museokentän innovaatioita ja huippuosaamista. EMYA-ehdokkaat ovat joko uusia museoita, jotka on avattu yleisölle viimeisen kolmen vuoden aikana, tai vakiintuneita museoita, jotka ovat uudistaneet sekä organisaationsa että museotilansa. Vuoden 2026 palkinnon saajaksi on ehdolla 35 museota.  

Keväällä 2022 avautuneen Malvan osalta tuomaristo on kiinnittänyt huomiota siihen, miten erinomainen esimerkki Malva on museon muutosvoimasta: Malva on onnistunut muuttamaan sekä museon välitöntä ympäristöä että laajemmin kaupunkikuvaa. 

”Malva tuo yhteen paikallista ja kansainvälistä kulttuuria luoden esteettömiä elämyksiä monenlaisille kävijöille”, kommentoi EMYA-tuomari Agnes Aljas.  

Tulevaisuuden puutarha. Kuva: Karoliina Redsven.

EMYA-palkintoa jaetaan Euroopan neuvoston suojeluksessa ja neuvoston periaatteisiin sitoutuen. Vuoden 2026 voittajat julkistetaan lauantaina 13.6.2026 Bilbaossa, jossa järjestetään EMYA Annual Conference -tapahtuma. Konferenssi kokoaa yhteen eurooppalaiset museoalan toimijat kohtamaan, keskustelemaan ja jakamaan ideoita parhaista museokäytännöistä. 

”On suuri kunnia olla ehdolla upeiden eurooppalaisten museoiden joukossa. Odotamme innolla kesäkuun kohtaamisia ja palkinnonjakoa”, kertoo museonjohtaja Tuulia Tuomi.  

Vuoden 2026 voittajan valitsee seitsenhenkinen tuomaristo, joka on The European Museum Forumin (EMF) hallintoneuvoston valitsema. EMF:n hallintoneuvostossa on edustajia kaikista sen 46 jäsenvaltiosta. 

Aiemmin Malva on valittu Lahden vuoden 2022 keskustateoksi ja Malva on saanut Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-kulttuuripalkinnon vuonna 2023. Malva valittiin Ylen Vuoden kulttuuriteoksi 2023. Lisäksi Lahden museot, jonka osa Malva on, on Suomen Vuoden museo 2025.  

Lähde: Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Uudet värit ja yhteensopivat laattakoot

Kährs Upofloor Quartz innostaa luovuuteen Lattianpäällysteiden kotimainen klassikko Kährs Upofloor Quartz on nyt entistä monipuolisempi. Uudistunut väriskaala sisältää pehmeiden murrettujen sävyjen

Puurakentamisen mallimaa on _ _ _ _

Nelikerroksisen puukerrostalon rakentamiseen tarvittava puutavara kasvaa Suomen metsissä yhdessä minuutissa. Jos meidän pitäisi rakentaa kaikki kansakunnan asunnot puusta, tähän mahtiprojektiin tarvittava

Digipaukkuja paranemiseen

KORONA ON tuonut terveydenhoidon julkisuuteen ennennäkemättömällä tavalla. Tämän päivän sairaalassa potilaiden hyvinvointi – ja sen parantaminen – otetaan huomioon mahdollisimman monialaisesti.

HILO sermiratkaisut

Ergo Finland Tukholman messuilla "Tukholman messut toimivat fantastisena ponnahduslautana HILO sermiratkaisuille. Tämä valtavirrasta erottuva sähkösäädettävä kokonaisuus sai aikaan innostusta, visioita ja

Muotolevy Oy Tukholman messuilla

Muotolevyn Module luo puitteet työssä onnistumiselle tarjoamalla yksityisyyttä ja työrauhaa tehokkaaseen työntekoon. Module malliston Solo, Duo ja Team ovat eri kokoisia

Lintex Tukholman messuilla

Lintex esitteli osastollaan siirreltävän kaksipuolisen Frame Mobile lasitaulun, jonka puureuna ja jalat ovat yksityiskohtia myöden kauniisti viimeistelty. Uutta on myös Area

Taiga Concept Tukholman messuilla

Äänieristettyjä koppeja valmistava Taiga Concept esitteli Tukholman Huonekalumessuilla uudistettuja työtilojaan. Kopit, kuten myös koko messuosasto henkivät pohjoisen luontoa, ja etenkin puiset

Götessons Tukholman messuilla

Tänä vuonna Götessons lanseerasi Tukholman messuilla paljon uutuuksia eri tuoteryhmissä sähköistyksistä akustiikkaan, viherkasveista istuimiin. Merkittävänä uutuutena Götessons lanseerasi Loop-konseptin. Tuotteita voidaan

Linak Tukholman messuilla

LINAK ESITTELI Tukholmassa MOVE-teemalla messuvieraille erilaisia tapoja, joilla voi edistää terveyttä ja lisätä joustavuutta toimisto- ja kotiympäristössä. Messuvieraat saivat kokeilla tulevaisuuden

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa hyvän pohjan todelliseen korjaustarpeeseen perustuvalle päätöksenteolle.

Sisustus, muotoilu ja rakentaminen kohtaavat Habitaressa

Syyskuun alussa Helsingin Messukeskus kerää paikalle muotoilun, sisustuksen, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun ammattilaisia, kun Habitare 2026 järjestetään 2.–6.9. Pohjoismaiden johtavan design- ja sisustustapahtuman ammattilaiskokonaisuus, Habitare Pro, tarjoaa suunnittelijoille, arkkitehdeille, hankintapäättäjille ja medialle ajankohtaisen katsauksen alan uusiin ilmiöihin, ratkaisuihin ja tekijöihin.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.