Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lyyra-korttelin materiaalivalinnoissa painoi vähäpäästöisyys

Helsingin Hakaniemeen valmistuneella Lyyra-korttelilla on LEED-platinaluokitus. Oikeiden maalien valinta myötävaikutti useamman sertifiointipisteen saavuttamisessa.

Lyyra-korttelista haluttiin moderni ja muunneltava

Vuoden 2024 alussa valmistuneessa uudisrakennuskohteessa on toimistotiloja, hotelli sekä asuntoja. Projektin tavoitteena oli luoda nykyaikainen korttelikokonaisuus, joka kestää aikaa ja mahdollistaa sisätilojen muunneltavuuden. Hankkeessa haluttiin panostaa erityisesti kestävään kehitykseen ja siihen, että kokonaisuus palvelee mahdollisimman hyvin alueella liikkuvia ihmisiä.

Erityistä Lyyra-projektissa oli myös, että kortteli rakentui Kallion virastotalojen tontille. Ensin oli vuorossa mittava vanhojen virastotalojen purkutyö, ja työmaa sijaitsi suoraan metron sisäänkäynnin yläpuolella. Metro pystyttiin pitämään louhintatöistä huolimatta käynnissä.

Tiilijulkisivuverhoiltu rakennus istuu hyvin ympäristöönsä, ja onkin saanut arkkitehtuuristaan paljon kehuja.

”Muodot eivät ole sitä tyypillisintä perusbetonielementtiä, vaan rakennukseen on lähdetty tekemään esimerkiksi teräviä kulmia. Siltasaaren kävelykadulle valmistuu tulevaksi kesäksi pengerrettyjä terasseja.”

”Palaute alueen muodonmuutoksesta on ollut pelkästään positiivista”, rakennuttajapäällikkö Olli Saarinen Ylvalta kertoo.

Kestävään kehitykseen panostaminen LEEDin korkeimmalla tasolla

Lyyran rakennusprojektissa kestävän rakentamisen tavoitteista tärkeimpiä olivat energiatehokkuus ja energialuokka A. Kohteeseen rakennettiin mm. energiankierrätysjärjestelmä yhteistyössä Helenin kanssa, jonka tavoitteena on kierrättää energiaa mahdollisimman tehokkaasti korttelissa ja minimoida näin energian kulutusta.

Järjestelmän todellista tehokkuutta voidaan arvioida tarkemmin vasta vuoden käytön jälkeen. Kaikki energia Ylvan omistamiin rakennuksiin on hankittu päästöttömänä alkuperätakuin varmennetusti vuodesta 2022 alkaen.

Kallion virastotaloja purettaessa syntyi lisäksi paljon purkujätettä. Lyyra-projektin purkumateriaaleista on kierrätetty jopa 97 %. Suuri osa materiaalista oli betonia, jolle löytyi uutta käyttöä esimerkiksi maatäytöissä ja pengerryksissä. Parannettavaa vielä on, sillä samanarvoisessa uusiokäytössä ei materiaalia juurikaan saatu hyödynnettyä. Projektin aikana käytiin paljon keskusteluja tavaratoimittajien kanssa materiaalien päästöistä.

Rakennusalalla oli vielä projektin alkuvaiheissa heikosti valmiuksia vähähiilisyyteen ja -päästöisyyteen, mutta tämä asia eteni nopeasti projektin aikana.

”Hankkeen aikana loimme päätöksenteon tueksi hiililaskurin, joka vaikutti materiaalipäätöksiin. Oli löydettävä materiaali, jolla olisi mahdollisimman suuri päästöjä vähentävä vaikutus, mutta joka olisi taloudellisesti mahdollinen. Hankkeen aikana korona, pandemia ja sota tekivät hankeyhtälöstä haastavan”, Saarinen kertoo.

LEED-ympäristösertifikaatin platina on sertifioinnin korkein taso. Maalien hiilipäästöjen vaikutus kokonaisuudessa oli melko pieni – kaikki tilapinnat vastasivat yhteensä noin 10 % materiaalisidonnaisista päästöistä siinä missä esimerkiksi teräspalkkien osuus oli yli 30 %. Maalien valinta myötävaikutti kuitenkin useamman LEED-sertifioinnin pisteen saavuttamiseen muiden materiaalivalintojen ohella.

”Maalien valinnalla oli todennäköisesti vaikutus viiteen LEED-sertifiointipisteeseen. Lyyra-hankkeen yhteispistemäärä oli 85”, Saarinen kertoo.

Lue maalituotteiden valinnasta kestävään rakentamiseen

Rakennukset tuottavat noin kolmanneksen kaikista kasvihuonepäästöistä ja muodostavat noin 40 % kokonaisenergiankäytöstämme. Ympäristösertifiointijärjestelmät LEED ja BREEAM on luotu helpottamaan kiinteistöjen ympäristötehokkuuden mittaamista, todentamista ja vertailua käytännön tasolla. Lue, millaiset maalit ja pinnoitteet soveltuvat kestävään rakentamiseen.

Ympäristövaatimukset täyttävät tuotteet helppo löytää

Kohteen sisätiloissa käytettiin Tikkurilan maaleista Presto J- ja Presto LG- sekä Ykköspohja-tasoitteita. Ässä 3 ja Nova 7 olivat käytössä kohteen seinä- ja kattopinnoilla, Luja 7 kohteen kosteissa tiloissa.

”Tikkurilan valikoimista oli helppo löytää projektin ympäristövaatimusten mukaiset tuotteet”, Saarinen sanoo.

Teksti ja kuvat: PPG Tikkurila

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Piristä sisustusta värillisillä akustiikkatuotteilla

Kivivillapohjaisen Rockfon Color-all® -akustiikkaratkaisun vivahteikkailla sävyillä voi luoda erilaisia tunnelmia klassisen hienostuneesta aina dramaattiseen tai kodikkaaseen. Suljetussa kierrossa kierrätettävän tuotteen akustiset

Puu näkyy Metsä Groupin uusissa toimitiloissa

Metsä Groupin Tampereen toimitilojen tilasuunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja muuntojoustavuuteen. Tilojen sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisilla tavoilla. Toimivat ja viihtyisät toimitilat houkuttelevat

Eliel Saarisen 150-Vuotislahja

Arkkitehdit Aki Davidsson ja Jaana Tarkela saivat Lahden kaupungintalon perusparannuksesta suunnitteluprojektin, joka haastavuudessa hakee vertaistaan Suomessa. Suojellun rakennuksen sisukset menivät uusiksi,

Ajaton Café Höijer tarjoaa arjen luksusta

Ateneumin kolmanteen kerrokseen avattiin klassinen kahvila Café Höijer. JKMM Interiors suunnitteli kahvilan Valopihan ja yleisötilojen uudistuksen yhteydessä. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda

Puutuva palanen

Viihdeherkuilla ladattu Kulttuurikasarmi viimeistelee Lasipalatsikorttelin kulttuuripalvelukokonaisuuden ja yhdistää Narikkatorin Lasipalatsinaukioon Helsingin Lasipalatsikorttelin Kulttuurikasarmi avautui yleisölle marraskuussa – ja näin reilut kaksi

Tammelan Stadion – uuden ajan hybridikortteli

Tampereen uusi maamerkki, Tammelan Stadion, on esimerkki arkkitehtonisesta ja rakenteellisesta innovaatiosta, jossa yhdistyvät urheilu, asuminen ja kaupalliset palvelut ainutlaatuisella tavalla. Vuoden

Seinäjoen uusi asema-alue avautuu

    Seinäjoen asema-alueen ensimmäinen vaihe avautui keskiviikkona 4.12. kello 10. Asemakokonaisuus on joukkoliikenteen solmualue, palvelukeskittymä sekä satojen ihmisten työskentely-ympäristö ja

Lindström Talon uusi ilme

Ikoninen punatiilitalo Kalasataman kynnyksellä on itäisen kantakaupungin maamerkki. Yli 120-vuotias talo on aikojen alussa palvellut teollisuuskiinteistönä, Lindström Oy:n pesulana. Kiinteistöä on