Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lattiat lujiksi ja tyylikkäiksi

MasterTop 1327-16dB ääntä vaimentava polyuretaanipinnoitejärjestelmä.

Kestävien ja toimivien lattioiden rakentamiseen tarvitaan monenlaisia lattiapinnoitteita ja pitkälle kehitettyjä kemiallisia rakennusratkaisuja. Muun muassa nykyaikaiset kovabetonisirotelattiat kestävät hyvinkin rankkaa käyttöä, mutta ne voivat olla samalla tyylikkäitä ja visuaalisesti näyttäviä.

Aiemmin osana BASF-konsernia toiminut rakennuskemikaalien toimittaja Master Builders Solutions Finland on nykyisin itsenäinen toimija Suomen lattiapäällyste- ja vesieristemarkkinoilla.
”Omistaja vaihtui, mutta tuotteet ovat entisellään. Lähiaikoina tuomme markkinoille kokonaan uusiakin rakennuskemikaaleja ja erilaisia betonin lisäaineita”, kertoo markkinoinnin ja myynnin kehitysvastaava Severi Virtanen Master Builders Solutions Finland Oy:stä.

Nyt Master Builders Solutionsin tuotteita valmistetaan edelleen osaksi Saksassa, mutta sen lisäksi myös Italiassa, Britanniassa ja Espanjassa. Suomen Keskusvarasto toimii Riihimäellä.

Akustiikka kuntoon

Yhtiön MasterTop-tuotesarjassa on muun muassa ääntä vaimentavia polyuretaanilattiapinnoitteita, jotka soveltuvat erityisen hyvin kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa käytettäviksi. Vanhastaan MasterTop tunnetaan kuitenkin kovabetonipinnoitteena.

kuva

”Esimerkiksi Lahden Sibelius-taloon toimitimme kiillotetun kovabetonisirotelattian, joka on kestänyt käytössä erinomaisesti. Vastaavantyyppisiä kovabetonilattioita valmistui hiljattain myös Helsingin Jätkäsaaren kouluun sekä Kirkkonummen kirjastoon”, Virtanen mainitsee.

Alun perin kovabetonilattiat kehitettiin teollisuussovelluksiin 1900-luvun alkupuolella.

”Tällainen lattia on selvästi kestävämpi kuin tavallinen betonilattia, mutta samalla se näyttää hyvältä ja tyylikkäältä. Lattiapinta saadaan hiomalla eläväksi.”

”Kun valetaan esimerkiksi maavaraista betonilattialaattaa, kuivasirote voidaan hiertää sen pintaan. Kuivumisen jälkeen lattiapinta voidaan hioa tai kiillottaa”, Virtanen toteaa.

Toisaalta sirotelattia voi myös olla ’pehmeämpää’ mallia – joko epoksi- tai polyuretaanipohjainen – jolloin se voi sopia paremmin vaikkapa toimistotilojen lattiaksi.

kuva

Tyylikästä betonipintaa

Arkkitehdit ovat Virtasen mukaan viime aikoina suosineet kovabetonilattioita sisustusratkaisuna.
”Sementtipohjainen sirote on luonnostaan hengittävä. Lisäksi kovabetonilattia on visuaalisestikin hyvä ja näyttävä vaihtoehto erilaisiin julkisiin tiloihin, joissa tarvitaan erittäin kestävää lattiapintaa.”

”MasterTop-sirotteet ovat valun yhteydessä asennettavia kovabetoneita. Betonilattiasirotteen runkoaine ratkaisee pinnan mekaanisen kestävyyden.”

”Runkoaineiden teknisissä ominaisuuksissa on eroja. Esimerkiksi MasterTop 200 -kovabetonilattian kestävyys on 8-kertainen tavalliseen betonilattiaan verrattuna”, mainitsee Virtanen.

Sirotelattia soveltuu sekä uudis- että korjausrakentamiseen.

”Se voidaan myös rakentaa vanhan lattian päälle, jos esimerkiksi pysäköintihallin vanha lattia ei ole kestänyt käytössä”, Virtanen sanoo.

Sellaisiin tilanteisiin soveltuu hänen mukaansa vaikkapa MasterTop PG, joka on joko valun yhteydessä tai vanhalle betonille asennettava pumpattava kovabetoni. Sillä saadaan aikaan paksu ja tasalaatuinen betonipinta, jota voidaan tarvittaessa hioa.

kuva

”Tarvittaessa lattia voidaan jälkikäsitellä pintakäsittelyaineella, joka estää öljyn imeytymistä lattiaan ja parantaa kulutuskestävyyttä entisestään.”

”Uusilla tekniikoilla ja ratkaisuilla voidaan saada aikaan samanaikaisesti sekä kustannussäästöjä että kestäviä ja turvallisia lattioita”, Virtanen korostaa.

Lisätietoja: www.master-builders-solutions.com

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Tehokasta äänenvaimennusta urheiluhalleihin

OC Parocin kehittämä uusi äänenvaimennuslevy PAROC Resono tarjoaa tehokasta äänenvaimennusta teollisuushalleihin, tuotantotiloihin, urheiluareenoille, jäähalleihin ja uimahalleihin. Se soveltuu erityisesti korkeisiin tiloihin, joissa äänenvaimennuskyky on tärkeämpi valintakriteeri kuin viimeistelty ulkonäkö.

Kestävät materiaalivalinnat vaativat muutakin kuin CO₂-luvun tarkastelua 

Rakennussektori käyttää valtavia määriä raaka-aineita, mutta vain 12,2 prosenttia EU:ssa käytetyistä materiaaleista on peräisin kierrätetyistä raaka-aineista. Samaan aikaan EU painottaa kiertotalouden vahvistamista ja resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä. Lattiavalmistaja Gerflor peräänkuuluttaakin materiaalien ympäristövaikutusten arviointiin entistä laajempaa näkökulmaa, jossa CO₂-jalanjälkeä ja raaka-aineiden alkuperää ei tarkastella muista vaikuttavista tekijöistä erillisinä. 

Tekoäly muuttaa muotoilutyötä ja kasvattaa suunnitteluasiantuntijuuden arvoa

Tekoäly muuttaa muotoilualan työtä nopeasti, mutta ei poista muotoiluosaamisen tarvetta. Päinvastoin: tekoälyn yleistyessä suunnittelun ydin korostuu: ihmislähtöinen ajattelu, luova ongelmanratkaisu ja kyky arvioida ratkaisujen laatua. Ornamon Design Pulssi 2026 -kyselyn mukaan tekoälystä on tulossa muotoilualalla keskeinen kilpailutekijä.

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Muunneltavien tilojen akustiikan huomioiminen

Tilojen akustiikka on muodostunut tärkeäksi tekijäksi rakennetulle sisäympäristölle. Akustiikalla voidaan vaikuttaa tilan viihtyvyyteen, keskittymiskyvyn ja motivaation parantamiseen sekä työssäjaksamiseen. Tila-akustiikan huomioiminen

Taide ja design osana akustisia ratkaisuja

Akustiikka on osa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Laadukkaat akustiset designtuotteet yhdistävät taiteen akustiikkaan. Paytrailin Tampereen toimitiloihin toteutettiin toiminnallisesti ja visuaalisesti yhdenmukainen sisustuskokonaisuus, jossa

Pinnoitettavat lattiatasoitteet

Tartuntavetolujuus on tasoitteen tärkein ominaisuus, kun sitä lähdetään pinnoittamaan. Pinnoitteen lujuudenkehityksen aikana muodostuu suuria vaakasuuntaisia vetojännityksiä, jotka kohdistuvat alustaan. Mikäli tasoitteen

Honka – tunne metsän voima

Pohjoisen läheinen luontosuhde ja ainutlaatuinen valo ovat suomalaisen onnellisuuden ydin. Hongan tehtävä on tuoda metsän ja auringonvalon elinvoimaa ihmisten elämään. Siksi

Lämpöpuu – tyyliä ja kestävyyttä

Materiaalin valinnalla on merkitystä, kun rakennetaan muuttuviin olosuhteisiin. Sävykäs thermo- eli lämpöpuu on paitsi kaunista katsella myös säänkesto-ominaisuuksiltaan verratonta. Pirkkalalaisen Karavan

Seinäverhoukset ja akustoinnit

Arkkitehtuurin ja rakentamisen trendit ovat vieneet rakentamista suurempien ja avarampien sisätilojen suuntaan julkisissa- ja toimistorakennuksissa sekä myös omakotitalorakentamisessa. Avarat, kevyemmin elementein

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.